
Kyösti Mäkimattila on joutunut ikävään yksityiselämän myllerrykseen. Mediat uutisoivat, että vuoden 2013 tangokuningas ja supersuosittu laulaja on hakenut avioeroa vaimostaan.
Kyösti, 46, on hakenut eroa itse, ja avioerohakemus on tullut Seiskan mukaan vireille Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 10. kesäkuuta. Puolen vuoden harkinta-aika päättyy jouluaattona. Kyösti on muuten tuolloin keikalla Baltic Princess -aluksella, missä hän viettää joulunsa.
Turun Paattisilla rintamamiestalossa perheensä kanssa asuva Kyösti on ollut vaimonsa kanssa yhdessä 1990-luvulta saakka. Heillä on kolme kouluikäistä tytärtä. Vaimo ja lapset eivät ole esiintyneet julkisuudessa.
Kyösti on kertonut lastensa olevan hänelle ”tärkeintä ja kalleinta”, mitä hän on elämässään saavuttanut.
Lue myös: Kyösti Mäkimattila viettää raittiuden vuosipäivää – ilman viinan pisaraakaan jo 11 vuotta
Juuri ennen avioerohakemuksen jättämistä, kesäkuun alussa Kyösti myönsi MeNaiset-lehden haastattelussa, että on joutunut miettimään paljon sitä, miten parisuhteen saa kestämään keikkaelämää.
”Toisaalta elämäntyylissäni ei ole mitään uutta, sillä aloitin keikkailun 90-luvun lopulla ennen perheen perustamista. Reissutyön tekeminen on reissutyön tekemistä, ei sen ihmeempää. On eri asia, jos joku tykkää 8–16-elämästä, jolloin mennään perjantaina iltapäivällä markettiin ja vietetään yhdessä viikonloppua. Minulle sellainen elämäntyyli olisi kauhistus, ja vältän sellaista viimeiseen asti.”
Kyösti itse ei ole toistaiseksi kommentoinut avioeroaan.












