
Ensi keväänä päästään nauttimaan suomalaisesta elokuvamusiikista konserttilavoilla, kun Tarja Lunnas, Tomi Markkola ja Kari Hirvonen viihdyttävät Elokuvamusiikkia Suomesta – valkokankaan musiikkiaarteiden loisteessa -kiertueella.
Suomen ensimmäinen elokuva-esitys on järjestetty jo vuonna 1896. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi puolestaan vuonna 1907, josta elokuva lähti hiljalleen kohti nousevaa kukoistuskautta. Vanhoissa elokuvissa näyttelijät lauloivat paljon ja monet ikivihreiksi muodostuneet laulut levisivät elokuvien kautta suuren yleisön keskuuteen. Lauluista tuli klassikoita, jotka ovat jääneet soimaan mieliin ja sydämiimme.
Musiikilla on merkittävä rooli tunnelman luomisessa, ja suomalaiset säveltäjät ovat onnistuneet työssään loistavasti.
Keväällä 2025 pidettävissä konsertissa kuullaan tuttuja, upeita klassikkokappaleita suomalaisista elokuvista aina 1930-luvulta alkaen. Lauluja, joita ovat elokuvissa esittäneet vuosien varrella muun muassa Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Reijo Taipale, Ansa Ikonen, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann sekä monet muut tunnetut näyttelijät ja laulajat.
Lue myös: Tarja Lunnas palkittiin kotiseudullaan – sai merellisen arvonimen
Kulkuri ja joutsen, Onnenmaa…
Ohjelmistossa on mukana kaikkien tuntemat elokuvasävelmät kuten Kulkuri ja joutsen, Pohjolan yö, Balladi elokuvasta Klaani, Onnenmaa ja Tuomittuna kulkemaan.
Konserteissa kuulijoita saattelevat valkokankaan aarteiden äärelle yleisön kestosuosikit Tomi Markkola ja Kari Hirvonen ja valovoimainen Tarja Lunnas.
Konsertin säestyksestä vastaa 6-henkinen Kipinä-orkesteri juhlakokoonpanossaan, kapellimestarinaan Mirka Dojan Balazs.
Elokuvamusiikkia Suomesta – valkokankaan musiikkiaarteiden loisteessa -konsertti on kaikille suomalaisen musiikin ja elokuvien ystäville, jossa todelliset klassikkoaarteet on koottu yleisön rakastamien suosikkien mukaan.
Elokuvamusiikkia Suomesta-konserttikiertue 2025
to 27.2. Nokia, Kerhola
pe 28.2. Imatra, Karelia-sali
to 13.3. Ylivieska, Kulttuurikeskus Akustiikka (liput tulevat myyntiin lähipäivinä)
pe 14.3. Kiuruvesi, Kiurusali
to 3.4. Pieksämäki, Kulttuurikeskus Poleeni (liput tulevat myyntiin lähipäivinä)
pe 4.4. Kurikka, Kurikan Monnari
su 13.4. Huittinen, Risto Ryti -Sali











