
Iskelmää ja Aurinkoa -festivaali tuo Ouluun Suomen legendaarisimmat tanssiväen suosikit kesäkuun viimeisenä viikonloppuna
27.-29. kesäkuuta Ouluhallissa ja sen piha-alueella festivaalivieraita viihdyttää nimekäs joukko tähtiesiintyjiä. Lavalla nähdään muun muassa Eija Kantola, Kyösti Mäkimattila, Lasse Hoikka & Souvarit, Yölintu ja Komiat.
Mukaan mausteeksi on saatu Finlanders’84 alkuperäiskokoonpano Aarne Hartelin, Arto Nuotio, Jussi Lammela, Lasse Paasikko ja Risto Pahlama sekä suurta yleisömenestystä parhaillaan nauttiva Yhdessä-konserttikiertueen tähtitiimi Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung, Markku Aro ja Esa Niemisen Juhlaorkesteri.
Festivaalin ohjelmatarjonnasta löytyy myös iskelmällistä karaoke-laulantaa. KaraokeDJ:nä toimii Matti Mainio.
Tuhannen neliön jättiparketti
Elävästä musiikista voi nauttia istumapaikoilla tai yli tuhannen neliön jättiparketilla!
”Suomessa on paljon perinteisestä iskelmästä ja tanssimisesta pitäviä ihmisiä, joille ei oikein ole ollut kesäfestivaalia tarjolla. Nyt on! Toivotamme koko Suomen iskelmäkansan viihtymään Ouluun kesäkuun lopussa”, festivaalia järjestävä Gramofoni Oy:n Kristiina Heikkilä iloitsee.
”Luvassa on hyvää musiikkia, samanhenkistä seuraa ja iloista yhdessäoloa. Oulussa on hyvin majoitustilaa ja toivotamme myös leirintämatkailua harrastavat iskelmän ystävät tervetulleeksi Ouluhallin ympäristöön rakennettavalle tilapäiselle leirintäalueelle.”
Tanssileiri täydentää tapahtumaa
Festivaalin tarjontaan kuuluu lisäksi Tanssileiri, joka sopii opetettavien tanssilajien perusteet hallitseville sekä pidempään tanssineille. Upouudella tanssileirillä tanssitaan yhtä aikaa peräti kolmella parketilla.
Tanssileirin opettajina on iso joukko huippuosaajia: Sami & Jutta Helenius Helsingistä, Joonas Kainulainen & Alina Mustamaa Turusta, Reetta Koivuniemi & Tuomas Sillanpää Helsingistä, Sari & Jari Aaltonen Oulusta, Kati Koivisto Porista, Jussi Kaksonen Nousiaisista, sekä Anne-Riina Hurskainen & Tapani Hasa Kuopiosta.
Suomen Tanssipuoti Oy:n toteuttama Tanssileiri on ostettavissa erikseen, lisätietoja löytyy festivaalin kotisivuilta.
Voit osallistua yksin, parin kanssa tai porukalla. Omaa tanssiparia et tarvitse, sillä tunneilla on ohjattu ja vauhdikas parinvaihto.
Tapahtumakeskuksen viereen, vain kivenheiton päähän rakennetaan myös väliaikainen leirintäalue asuntoautoille ja -vaunuille.
Esiintyjät:
Torstai 27.6.
Eija Kantola & Omega
Finlanders ’84
Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Sinitaivas
Perjantai 28.6.
Antti Ahopelto & Etiketti
Jyrki Nurminen & Sävel
Komiat
Markku Aro & Diesel
Yölintu
Lauantai 29.6.
Isto Hiltunen & Uusi Iloinen Orkesteri
Lasse Hoikka & Souvarit
PNP solistina Henri Jokinen
Yhdessä-konsertti: Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro sekä Esa Niemisen Juhlaorkesteri
Lippuja tästä. K18.











