
Jarno Kokko koki kovia viime lauantaina (4.3.) hotelli Korpilammella. Vuoden 2018 tangokuningas esiintyi Espoossa Mestaritansseissa yhdessä Pekka Juntusen IskelmäOrkesterin kanssa.
Jarno, 41, oli juuri nousemassa lavalle, kun hän sai ikävän sairauskohtauksen.
”Paniikkikohtaus tosiaankin iski Korpilammella hetki ennen nousua lavalle. Sitten lähdettiin ja lujaa. Voin sanoa, että on varsin tuskaa laulaa tunti, kun päällä on paniikkikohtaus”, Jarno kuvailee.
Hän sanoo, ettei sinällään koe tarvetta puhua asioistaan julkisesti, mutta ei halua myöskään peitellä tapahtunutta. Jarno kertoi kohtauksestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa ja avaa tapahtunutta nyt Tanssiin.fi:lle.
”On ollut hämmästyttävää saada suuri määrä tsemppiviestejä ja muita yhteydenottoja.”
Lue myös: Tangokuningas Jarno Kokon uusi single on Olavi Virran levytys vuodelta 1949
”Tahdoin vain rynnätä lavalta pois”
Jarno on kokenut paniikkikohtauksen kerran aiemminkin keikalla.
”Näitä kertoja yhdistävät hämmentävästi mukavat ja kotoisat olosuhteet, joissa päällisin puolin kaikki on ollut kohdallaan. Nyt kohtaus oli toki piirua jämäkämpi. Koko tunnin setin aikana en saanut otetta tilanteesta, tahdoin vain rynnätä lavalta pois”, tangokuningas puistelee päätään.
”Koin tuskaa ja häpeää” –Jarno Kokko kuvaa tukalaa tilannettaan
”Se ettei kuule, näe eikä ymmärrä mistään mitään luo omat haasteensa esiintymiseen. Tuolloin siinä tuskan ja häpeän aikana ei naurattanut, nyt tilanteesta toki saa jo huumoria irti. Eikä se häpeä missään nimessä johdu itse kohtauksesta – pidän sitä inhimillisenä asiana – vaan siitä, ettei pysty suoriutumaan itselle niin tutusta ja normaalista toiminnasta ja että yleisöllä ei ole käsitystäkään, mitä miehelle lavalla tapahtuu.”
Lue myös: Jarno Kokko Seurassa: ”Hurahdin humppaan 10-vuotiaana”
”En muista ihmisiä, en lauluja”
Jarnon kohtaus oli niin vakava, että hän menetti muistinsa.
”En muista mitään koko setistä. En ihmisiä katsomossa, en lauluja, joita lauloin. Pieni muistikuva on kun hortoilin lavalle ja seuraava kun juoksin lavalta viimeisen sävelen laulettuani.”
”Mutta hengissä tuli selvittyä ja aina oppii. Pikku keikka olisi hyvä pyöräyttää äkkiä, ettei jää mörkö kummittelemaan. No, parin viikon kuluttua Lemillä.”
Lue myös: Saana Sassali ja Jarno Kokko levystään: ”Uusi alku” – kuuntele tangotähtien taidonnäytteet
Laulaja sanoo huomanneensa joskus pahimman koronakauden aikaan, ettei kaipuu keikkalavoille ollut kummoinen.
”Edellinen paniikkikohtaus kolkutteli takaraivossa. Vaikka reilut 20 vuotta on tullut pyörittyä monipuolisesti musiikki- ja teatterilavoilla, en ole koskaan pitänyt huomiosta. Päinvastoin siitä on tullut aina epämiellyttävä olo. Mutta sen hinnan joutuu laulu- ja leikkihaluista maksamaan”, Jarno aprikoi.
”Kesäteatteria ja uutta musiikkiakin luvassa”
”Yhdessä tekeminen, ryhmänä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pyrkiminen on aina ollut minulla päämääränä. Vaikka keikkailun olen viime aikoina jättänyt vähemmälle, on kaikkea uutta mukavaa luvassa. Kesä tuo mukanaan musiikkiteatteria ja jossain vaiheessa vuotta uutta musiikkiakin on luvassa. Uskallan väittää, että minulle tehty musiikki on varmasti yllättävääkin. Taiteen ja kaiken vanhan nimeen vannoneena on mukava lähestyä jotain tuoreempaa.”












