Ota yhteyttä

J.A.L.O. (Jussi Antero Lammela Orkesteri)

J.A.L.O.

J.A.L.O
Jussi Antero Lammelan Orkesteri
J.A.L.O (Jussi Antero Lammela Orkesteri) on nimensä mukaisesti Jussi Lammelan perustama tanssiorkesteri. J.A.L.O. oli aiemmalta nimeltään MeLammelat joka syntyi keväällä 2020, jolloin Jussi päätti 35:n ”Finlandersvuoden” jälkeen kokeilla jotain uutta.

MeLammelat nimi tuli tv-sarjasta Me Tammelat jota katselin aina pikkupoikana. Idea tuntui hauskalta, mutta pian huomasin ettei kovin moni muistanut enää kyseistä tv-sarjaa. Ja kun melkein joka keikalla kyseltiin, että kuka noista on sun veli tai onko muita Lammeloita niin sitten päätin vaihtaa nimen, kertoo Jussi orkesterin nimestä ja sen vaihtumisesta tanssiin.fi -sivulla.

Orkesteri koostuu neljästä erittäin kokeneesta muusikosta ja mikin takana vuorottelee jokainen.

”Kun perustin Finlanders orkesterin vuonna -84, en osannut aavistaa, millainen menestystarina olisi tulossa. Teimme upeita juttuja yhdessä, ja vaikka kokoonpanot matkan varrella vähän vaihtuivat, aina tuntui, että orkesteri vain parani.
Nyt 35:n vuoden jälkeen minulla on kuitenkin vielä paloa tehdä jotain uutta. Sain rinnalleni huippumuusikot, joten odotan tältä ryhmältä paljon hienoja hetkiä. Toivottavasti pian päästään tanssimaan”!  kertoo Jussi Lammela uudesta orkesteristaan.

J.A.L.O. kokoonpano:
Jussi Lammela – rummut, laulu
Pekka Kuorikoski – koskettimet, viulu ja laulu
Kari Vehkaluoto – basso, laulu
Jan Lindström – kitara, laulu


Huima tarjous! Tilaa Seiska nyt kotiisi vain 2,40€ per lehti. Saat nauttia Suomen suosituimmasta tv- ja viihdelehdestä.

KEIKAT:

Tänään:

Tänään ei listattuja keikkoja.

Tulevat keikat:

Päivä Paikkakunta Tanssipaikka
la 14/08/21 Vehmaa – Rautila Vehmassalmen paviljonki
Kellonaika: 20.00. Osoite: Vehmassalmentie.
ke 18/08/21 Helsinki Viking XPRS
Kellonaika: 20.00. Osoite: Katajanokanlaituri 8 (Katajanokan terminaali).
la 21/08/21 Liperi Liperin lava
Kellonaika: 20.00. Osoite: Liperintie 119. Tanssipaikan puhelin: 044 3242820.
la 28/08/21 Orivesi – Eräjärvi Rönnin lava
Kellonaika: 20.00. Osoite: Eräjärventie 946. Tanssipaikan puhelin: 03 530 6602.
pe 10/09/21 Karjalohja Lohja Spa & Resort
Kellonaika: 20.00. Osoite: Ylhäntie 1. Tanssipaikan puhelin: 030 608 4100.
la 18/09/21 Riihimäki Riutanharju
Kellonaika: 20.00. Osoite: Rinnetie 1.
la 25/09/21 Pieksämäki Kari Tapio Paalupaikka
Kellonaika: 20.00. Osoite: Tallikankaankatu 3.

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.



Mahtava VitaePro-tutustumistarjous – kokeile nyt puoleen hintaan