
Tapani Kansa kummastelee iltapäivälehtien juttuja liityen hänen 50-vuotisjuhlakiertueeseensa. Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla (8.9.), että ”Kansan konsertit eivät myy, salit ammottavat tyhjillään”. Iltalehti jatkoi teemaa tänään (14.9.) otsikoimalla, että ”taloudellinen katastrofi uhkaa”.
Tapani Kansan Tuhansien tunteiden ilta -kiertue käynnistyi viime sunnuntaina (9.9.) Savonlinnasta ja tänään vuorossa on Jyväskylä.
Yleisöpalautteen mukaan esimerkiksi Savonlinnan-konsertissa oli hieno tunnelma.
”Kiitokset aivan mahtavasta juhlakonsertistasi tänään Savonlinnasalissa. Kuulijoita oli useampi sata, joten ei Ilta-Sanomien uutisointi tyhjyyttään ammottavasta salista todellakaan pitänyt paikkaansa”, Tapani Kansan Facebook-fanisivulla kirjoitetaan.
Myös Kansa itse oli avauskonserttiin tyytyväinen:
[eafl id=”15345″ name=”Apteekkituotteet” text=”Osta apteekkituotteet suomalaisesta verkkoapteekista. Reseptilääkkeet, apteekkikosmetiikka kätevästi klikkauksen päässä.”]
Laulaja itse on kommentoinut yleisökato-juttuja vain Facebookissa.
”Tämänsyksyisten 17 konserttini lipunmyynti on vielä aivan alussa, onhan niistä suurin osa vasta viikkojen tai kuukausien päästä. Silti niihin on tähän mennessä myyty jo yli 2 000 lippua. Anonyyminä ilman nimeä julkaistu IS-juttu kertoo isoihin saleihin myydyn vain kourallinen lippuja! Jos Tampere-talon 350 henkilöä ja Finlandia-talon 450 henkilöä viikkoja ennen konsertteja on ”kourallinen”, niin haluaisin noin suuren kouran nähdä”, Kansa kirjoittaa.
Tapani Kansa korostaa, että kolmenkymmenen vuoden konsertointikokemuksellaan hän tietää, että lipunmyynti painottuu vaihtelevasti.
”Joinakin vuosina liput myydään vasta loppumetreillä. IS:n tapaiset kirjoitukset ovat kuitenkin omiaan tekemään hallaa, mikä lieneekin ollut sen tarkoitus. Ei silti anneta tämän vaikuttaa meidän muiden tunnelmaan. Itse odotan tänäkin vuonna innolla riemukkaita Tuhansien tunteiden iltoja.”
Tapani Kansa – Tuhansien tunteiden ilta
Su 9.9. klo 16 Savonlinnasali
Pe 14.9. klo 19 Jyväskylä, Paviljonki
La 15.9. klo 19 Kajaani, Kaukametsän sali
Su 16.9. klo 16 Ylivieska, Kulttuuritalo Akustiikka
La 22.9. klo 19 Kuopio, Musiikkikeskus
Su 23.9. klo 16 Joensuu, Carelia-sali
To 27.9. klo 19 Tampere-talo, Iso sali
Su 30.9. klo 16 Pori, Promenadisali
Pe 5.10. klo 19 Kuusankoski, Kuusaasali
La 6.10. klo 19 Lappeenranta-sali
La 13.10. klo 19 Turku, Konserttitalo
Su 14.10. klo 16 Lahti, Sibeliustalo
Su 21.10. klo 16 Hämeenlinna, Verkatehdas
Pe 26.10. klo 19 Helsinki, Finlandia-talo
Pe 9.11. klo 19 Seinäjoki-sali
To 22.11. klo 19 Raahesali
Pe 23.11. klo 19 Oulu, Madetojan sali
(järj. Kansanviihde / Promootio: Fantastico Music)
Liput:
Ticketmaster (klikkaa tästä) ( Ylivieska, Pori, Kouvola, Hämeenlinna, Oulu
[eafl id=”15429″ name=”BookBeat” text=”Kokeile BookBeatia maksutta 14 päivää ja tutustu loputtomaan kirjavalikoimaan! Voit päättää tilauksesi koska vain haluat.”]












