Jorma "Pappa" Saahko paljastaa, mitä 90-vuotissynttäreillä tapahtui.
Uutiset
Marita Taavitsaisen syyssinkku on tunnetun hittinikkarin käsialaa.
Antti Ahopellolla on syntymä- ja kihlapäivä.
Jari Sillanpää on asunut Vihdissä hulppealla rantahuvilalla vuodesta 1999.
Markku Aro, 75, on Ylen lauantai-iltojen iskelmäilo koko syksyn ajan.
Promoottorilegenda Antti Einiö menehtyi 89 vuoden iässä.
Sinkkukuningatar Pirita Niemenmaa avautuu suuresta muutoksestaan.
Elämäni biisin jättänyt Tero Vesterinen pääsee laulamaan Säkkijärven polkkaa Dallapén kanssa historiallisella keikalla.
Leskeksi jäänyt Kalevi Kantola on mestaripelimanni.
Marko Lämsä olisi täyttänyt tänään sunnuntaina 48 vuotta. Syntymäpäivän aattona tangokuningas sai viimeisen leposijansa.
Mestarimuusikko Jani Helenius vietti iloisia elohäitä.
Paljonko Saija Tuupasen tai Lasse Hoikan & Souvareiden esiintymiset maksavat? Summat saattavat yllättää.
Tangokuninkaallisten ensimmäinen yhteinen jouluinen konserttikiertue toteutuu nyt.
Harri Nuutinen & Tanssin taika -orkesterin keikalla tarvittiin ambulanssia.
Kirka levytti laulun jo vuonna 1983.
Arto Nuotion, 72, uutuussinkku tuo miehisen näkökulman arjen iloihin ja huoliin.
Tommi Liimatainen valottaa Iltalehdessä jatkosuunnitelmiaan.
Hertta Pohjonen on 17-vuotias lukiolainen, jonka vanhemmat ovat tangokuninkaallisia.
Matti Ruohosen terveydentila herättää yhä keskustelua.
Ilkka "Ile" Vainion riimittely kerää somehuomiota.
Ylen uutuussarja tuo ruutuun 15 muistisairasta suomalaista, jotka tavoittelevat unohtumatonta konserttia yhdessä.
Kahdesta syövästäkin selvinnyt Eija Sinikka, 73, rakastaa pyöräilyä. Tänä syksynä hän konsertoi Helsingissä.
Tangokuningatar Saija Tuupanen palaa tutulle tv-kanavalle tutun juontajaparin kanssa.
Tangokuningas Veeti Tikkanen sai kunnianosoituksia Etelä-Karjalassa.
Katri Helenan jäähyväiskonsertti oli tunnelmallinen hittiputki vailla vertaa, ja ministerikin tanssi tonttulakissa. Katso upea kooste!
Jari Sillanpää vietti synttäreitään Haaparannassa, missä tarjolla oli shamppanjaa, jäätelöä ja ongintaa. Videolla ex-rakas tarttui vapaan!
Aino Niemi voitti 14-vuotiaana Tangojuniori-tittelin Katri Helenan hitillä.
Lue myös, millaisen elämänohjeen Katri Helena antoi Leif Lindemanille.
Hanna Hirvonen on laihduttanut ja hakeutuu rintaleikkausjonoon. Lue haastattelu!
Komiat lämmittelee Katri Helenaa tämän jäähyväiskonsertissa Helsingin Olympiastadionilla.








































