Sari Tamminen. Kuva: Kiuruveden Iskelmäviikko.
Sari Tamminen, 59, tuli suomalaisille tutuksi kesäiltojen tv-tanssitunnelmista. Hän juonsi Ylen Kesäillan valssia ohjelman alusta, vuodesta 1996 lähtien.
Jo ennen sitä Tamminen nähtiin Sataman valot -tanssiohjelmassa. Televisiotöiden rinnalla hän on tehnyt pitkän uran radiossa sekä juontanut konsertteja, tanssitapahtumia ja muita tilaisuuksia.
Vuonna 2012 Tamminen sai Kullervo Linnan Säätiön Ilpo Hakasalo -palkinnon tunnustuksena työstään populaarimusiikin hyväksi.
Tanssiin.fi on kertonut myös juontajan elämän iloisista käänteistä. Kesällä 2023 Sari löysi rakkauden Kiuruveden Iskelmäviikolta, missä hän on työskennellyt vuosikausia juontajana. Hänen rinnalleen tuli rumpalina ja tv-tuottajana tunnettu Jan Vaaka. Pari asuu avoliitossa Liedossa.
Nyt pitkän linjan juontaja nostaa esiin kipeän kokemuksen televisiouransa varrelta.
Lue myös: Sari Tamminen avautuu uudesta onnestaan: ”Kiitos että saan tulla rakastetuksi”
Uusinnat herättivät toivon korvauksista

Tamminen julkaisi perjantaina 16. lokakuuta julkisella Facebook-sivullaan voimakkaan kirjoituksen korona-ajan toimeentulovaikeuksistaan ja Ylen kanssa käymistään puhelinkeskusteluista.
”Uhkauksista huolimatta, kerron Ylen toimintatavoista muutaman vuoden takaa”, hän aloittaa.
Yle esitti Kesäillan valssin uusintoja koronakesänä 2021 ja myöhempinäkin vuosina. Sarille tuttujen ohjelmien palaaminen ruutuun merkitsi toivoa taloudellisesta helpotuksesta.
Hänen mukaansa juontotyöt olivat koronatilanteen vuoksi jäässä. Hän kertoo olleensa yksinhuoltaja ja jääneensä ilman avustuksia, koska hän oli juuri myynyt asuntonsa ja myyntirahat olivat tilillä.
”Yh-äitinä alkoi rahat loppumaan…”
Sari tamminen muistelee korona-ajan työttömyyttä
Vähitellen rahat kuitenkin hupenivat.
”Yh-äitinä, alani työt jäädytettynä, alkoi rahat loppumaan ja elämä romahtamaan.”
Kun juontaja huomasi vanhojen ohjelmiensa uusinnat, hän ajatteli saavansa niistä korvauksia.
”Jihuu, edes pieni taloudellinen pelastus”, hän kuvailee silloista helpotustaan.
Tamminen soitti Yleen kysyäkseen, kenelle verokortti pitäisi toimittaa uusintakorvauksia varten.
Lue myös: Sari Tamminen sai järkyttävän uhkauksen: ”Raja ylitettiin”
Katso Kesäillan valssi kesäkuussa 1999, Sari Tammisen haastattelussa tangokuningatar Arja Koriseva:
Perustelut vaihtuivat puheluiden aikana
Sarin mukaan asiaa selvittänyt nainen soitti hänelle useita kertoja takaisin.
Aluksi hänelle kerrottiin, ettei korvauksia maksettaisi, koska esiintyjät olivat tulleet ohjelmatoimiston kautta. Tamminen kiisti ja vastasi työskennelleensä Ylelle verokortilla.
Seuraavaksi perustelu koski hänen mukaansa Ylen vakituisten kuukausipalkkaisten työntekijöiden korvauksia. Tamminen huomautti olleensa freelancer eikä kuukausipalkkainen työntekijä.
”Jos alat valittamaan ääneen, sinulla ei ole mitään asiaa Ylelle ikinä”
ylen edustaja puhelimessa sari tammisen mukaan
Lopulta keskustelu sai hänen kertomansa mukaan tylyn käänteen.
”Sinulle ei makseta mitään, ja jos alat asiasta valittamaan ääneen, sinulla ei ole mitään asiaa Ylelle ikinä ja koskaan et tule täältä saamaan töitä!”
Tamminen ei nimeä somekirjoituksessaan henkilöä, jonka kanssa kertoo keskustelleensa.
”Lyötyä lyötiin”
Sari kertoo vaienneensa asiasta, koska arjesta selviytyminen vei jo kaikki voimat.
”No en valittanut, olin aivan poikki jo arjen selviytymisestä.”
Kokemus jäi kuitenkin painamaan.
”Lyötyä lyötiin, ja annoin asian olla.”
Kirjoituksensa lopuksi Tamminen palaa siihen, että korvausten epäämistä oli hänen mukaansa perusteltu vakituisella työsuhteella.
”Tänä päivänäkään minua ei ole irtisanottu Yleltä väitetystä vakituisen työntekijän tehtävästä.”
Lue myös: Sari Tamminen kiidätettiin sairaalaan kesken radiolähetyksen: ”Massiivinen verenvuoto”
Sari Tammisen kuvaus puheluista ja korvausten epäämisen perusteluista on hänen oma kertomuksensa. Tanssiin.fi:llä ei ole käytettävissä hänen sopimuksiaan tai Ylen näkemystä tapahtumista.













