Onnea kansantaitelijalle! Erkki Liikanen vietti synttäreitään töissä.
Uutiset
Marion Rung pääsi legendaarisen, kansainvälisen median haastatteluun.
Pirilän tapahtumapuistossa Kempeleessä voi tanssia jättilattialla.
Debyyttisinkkunsa julkaissut iskelmätulokas Oskar Lehtinen ponnisti lavoille some-videoiden kautta.
Sanoittajamestarin juhlakonsertissa esiintyvät mm. Komiat, Lea Laven ja Simo Silmu.
Tv-sarja Diilin finaalissa nähdään tuttuja tanssiesiintyjiä.
Henri Jokisen uudessa tanssiorkesterissa soittaa varusmiespalveluksen pian päättäviä nuoria ja nälkäisiä muusikoita.
Hanna Hirvonen koki kovia tien päällä. Katso video!
Tanssilavoilta tutut konkarit kahmivat ääniä kuntavaaleissa. Maria Tyyster tuli myös valituksi.
Nina af Enehjelm kertoo nyt, mitä Tapani Kansan dramaattisena kuolinyönä oikeasti tapahtui.
Jukka Hallikainen hakee ääniä kunta- sekä aluevaaleissa, Antti Ahopelto vain kuntavaaleissa. Lue tanssittajien vaalilupaukset!
Elinkautista istuva ex-iskelmätähti Markus Huitsi koki kovia.
Jatkoon The Voice of Finlandissa yleisöäänillä päässeen Janina Suihkolan Satumaa-tango sai somekansan kuohuksiin.
Risto Piirainen saa jännittää vielä myös sunnuntain kuntavaaleissa sekä Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailussa.
Oliver Rosenholmin taival The Voice of Finlandissa jatkuu semifinaaliin.
The Voice of Finlandissa jatkopaikasta taisteleva tenori Risto Piirainen on mukana myös tangomittelössä.
Anne Mattila tarjoaa syksyllä nostalgiaa.
Fanit ovat haltioissaan Suvi Teräsniskan vahvasta tulkinnasta.
Keikkakuntoon toipuneen Kari Hirvosen uutuussinkku on svengaavan kaihoisa.
Jari Sillanpään juhlakiertue kärsii talousriskeistä.
Eino Grön sanoo viettävänsä yhä vaimonsa kuoleman suruaikaa. Tapani Kansan poismeno oli toiselle laulajalegendalle iso, ikävä yllätys....
Heikki ja Hanna Koskelo sanoivat toisilleen tahdon ja lähtivät kuumalle häämatkalle.
Teheranista Rovaniemelle muuttanut Mohammad Riazat on yksi The Voice of Finlandin ennakkosuosikeista. Hänen taustansa on vaiherikas.
"Ainoa, mikä surettaa on se, että Tapani ei itse näytelmää saa nähdä ja kokea", Nina af Enehjelm...
Tangokuninkuutensa juhlavuonna Marko Maunuksela sanoo kaivanneensa livelavoja. Lue haastattelu ja katso nostalgiset keikkavideot!
Kansa saa jättää jäähyväiset Katri Helenalle myös kotisohvilla, kun Yle TV 1 välittää laulajalegendan päätöskonsertin suorana Helsingin...
Kari Tapion muistoa kunnioittavan jättikiertueen tähtinä laulavat mm. Marita Taavitsainen, Saija Tuupanen, Tarja Lunnas, Kari Hirvonen, Eino...
"Rakkaustarinamme on vain muuttanut muotoaan", Saara Aalto ja Teemu Roivainen sanovat.
Kuuntele ainutkertainen äänite: Jamppa Tuominen tulkitsee vuonna 1964 laulukisassa Niin paljon kuuluu rakkauteen.
Eija Kantola paljastaa suunnitelmansa keikkatahdin ja ulkomaiden suhteen.






































