Nina Åkerman

Nina Åkerman

Nina Åkerman

Vuonna 2010 Nina Åkerman voitti Olavi Virta -laulukilpailun, Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangokuningatar-kilpailussa Nina sijoittui kolmanneksi vuonna 2015, ja 2016 hän oli kilpailun superfinalisti sijoittuen kilpailun kakkoseksi.

Nina on esiintynyt ahkeraan pitkin Suomea ja Ruotsinkin puolella. Kiitosta on sadellut tulkinnasta ja musiikin tanssittavuudesta, valttikorttina on pidetty myös valloittavaa persoonaa.

Lue myös: Nina Åkerman äänitti 94-vuotiaalle mummolleen valssin: “Voi sitä kyynelten määrää”

Nina on tehnyt lukuisia levytyksiä mm. Leikki aikuisten, Siniset soinnut, Muisto vain, Feathers, Mitä onneen tarvitaan, Hei kumma kuu…

Nina on ollut mukana myös taustalaulajana mm. seuraavilla äänitteillä; Pate Mustajärvi: Sydän on sinivalkoinen, Markku Aro: Ei mies voi pyytää enempää, Markku Aro: Ole aina tässä ja Tarja Lunnas: Tuulen tie.

Esikoisalbumillaan Sulje silmäni suudelmin Nina voitti Kuukauden Levy -palkinnon marraskuussa 2017. Toukokuussa 2018 Nina valittiin Vuoden ilopilleriksi (valinnan teki Hyvinvointimedia).

Lue myös: VIDEO: Nina Åkerman on kuntoiluhullu: “Hurahdan aina täysillä kaikkeen”

Musiikki on ollut hänen perheessään vahvassa roolissa aina.

”Äiti soitti kitaraa, kun odotti minua ja kyllä voi sanoa, että musikaalisuus on jo tullut äidin maidossa. Isä taas soitti huuliharppua, kantoi sitä aina rintataskussaan.”

Aluksi Nina keskittyi pianon ja viulun soittoon, mutta sitten myöhemmin laulaminen nousikin ykkössijalle.

”Matkan varrelle mahtuu monenlaisia esiintymisiä laidasta laitaan. Aivan mahtavia keikkoja, konsertteja ja tv-esiintymisiä. Tämä työ, joka ei tunnu työltä, on vaan niin rikasta. Sitä haluaa aina vain lisää ja lisää. Jokaisen keikan jälkeen on älyttömän kiitollinen olo ja siitä saan kiittää teitä kaikkia, jotka keikoillani käytte. Olette älytön voimavara!”

Lue myös: Nina Åkerman kannustaa koskettavalla uutuussinkullaan: “Pyydä apua, älä jää yksin”

Nina on kertonut avoimesti elämänsä kipukohdista, kuten velkahelvetistään.

Laulajan talousahdinko alkoi 2010, kun hän erehtyi takaamaan silloisen hyvän ystävänsä talolainan. Vaikeudet kasautuivat: lainatakauksen lisäksi Ninalle tuli avioero, kotitalon ositus ja lopulta velkasaneeraus.

”Olen vapautunut velkavankeudestani ja vuosikausien piinasta. En voi sanoin kuvailla sitä helpotuksen määrää, kun rahasuruni syksynä 2020 väistyi.”

”Minulla on vielä paljon unelmia”

Nina Åkerman

Ähtärissä asuva Nina nauttii nyt elämästä. Hän on opiskellut personal traineriksi.

”Minulla on vielä paljon unelmia. Lapsiluku on täynnä, joten haaveeni liittyvät luomistöihini. Sain ensimmäiset lapseni jo 18-vuotiaana. Hoidin avioliiton ja jälkikasvun nuorena pois. Nyt se aika tuntuu kauhean kaukaiselta.”

Ninalla on täysi-ikäiset kaksospojat sekä kaksi tytärtä.

Nina keikkailee ManTra-orkesterin kanssa.

Nina Åkerman Spotifyssa.


KEIKAT:

14.11.2025
Kylpylähotelli Kunnonpaikka
Siilinjärvi
15.11.2025
Tyrnävän Seurojentalo (Heikki Koskelo)
Tyrnävä
19.11.2025
Ikaalinen Spa & Resort
Ikaalinen
19.11.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Tampere
21.11.2025
Viihderavintola Tähtikellari (duo)
Pori
23.11.2025
Evijärven NS
Evijärvi
26.11.2025
Messukylän työväentalo (duo)
Tampere
28.11.2025
Hotelli Keurusselkä
Keuruu
28.11.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Tampere
29.11.2025
Härmän Kylpylä
Ylihärmä - Kauhava
30.11.2025
Mäntyharjun NS-talo
Mäntyharju
02.12.2025–03.12.2025
Victoria 1 (Heikki Koskelo ja Nina Åkerman & Mantra)
Helsinki
05.12.2025
Yksityistilaisuus
Tampere
09.12.2025
kiinni
10.12.2025–12.12.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Tampere
13.12.2025
Valtimon Vanha kirjasto
Valtimo
15.12.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Orivesi
16.12.2025
Viking Grace (Heikki Koskelo ja Nina Åkerman & Mantra)
Turku
17.12.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Tampere
19.12.2025
Kulttuuria ikäihmisille
Tampere
21.12.2025
Talviaisten Talo - Perhejoulu -konsertti
Orivesi
25.12.2025
Teeriharju (Heikki Koskelo, Nibna Åkerman & Mantra)
Somero
26.12.2025
Ruusulinna
Nurmijärvi
27.12.2025
Myllykosken Seuratalo
Kouvola
28.12.2025–30.12.2025
Baltic Princess
Turku
02.01.2026
Kansanpirtti
Kajaani
03.01.2026
Varaus
06.01.2026
Raittiustalo (Duo)
Kuopio
10.01.2026
Kari Tapio Paalupaikka
Pieksämäki
17.01.2026
Ruusulinna (Heikki Koskelo ja Nina Åkerman & Mantra)
Nurmijärvi
18.01.2026
Vuoksenniskan Työväentalo
Imatra
24.01.2026
Alavieskan Viri
Alavieska
31.01.2026
Kiinni
03.02.2026–04.02.2026
Victoria 1
Helsinki
08.02.2026
Baltic Princess
Turku

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.