Tuore Suomen Humppamestari Ismo Kakko palaa uudella kappaleellaan yli 40 vuoden takaiseen poikien viikonloppuun. Tositarinaan mahtuvat vaaleanpunaiset...
kappale
Tommi Soidinmäki jatkaa vauhdikasta hittiputkeaan. Miljoonia kuunteluita kerännyt tangokuningas julkaisi uutuuskappaleen, jonka sanomassa kuuluu myös tämän hetken epävarma...
Tangokuningas Kari Hirvosen herkkä uutuus käsittelee rakkautta, läheisen merkitystä ja menetystä, mutta ennen kaikkea myös muistoihin jäävää...
Iskelmätähti Merja Rantamäen ensimmäinen oma sävellys syntyi jo vuonna 1997, mutta jäi vuosikymmeniksi julkaisematta. Nyt kappale on...
Mikko ja Emelia Mäkeläinen laulavat nyt rauhan tärkeydestä. Syksyllä iskelmätähden tytär pääsee ensikeikalleen tanssilavalle.
Tenho Keväänranta on ottanut tänä vuonna isoja askelia kohti unelmaansa. Laulaja kertoo nyt tarinansa Tanssiin.fi:n haastattelussa.
Paluun tehnyt Pirjo Lehti oli jo nuorena tyttönä Juha Vainion luottolaulaja. Nyt hän yllättää Irwin-klassikolla!
Kauniin duettosinkun julkaissut laulaja Anitta Mattila törmäsi ostosreissulla ongelmiin.
Leif Lindeman kertoo Tanssin.fi:lle, että odotettu juhla-albumi ilmestyy pian. Kuuntele nostalginen uutuussinkku!
Pienen vauvan käsi, joka tarttuu sormeen, muutti kaiken. Tangokuningas Jukka Hallikainen juhlistaa 50-vuotispäiväänsä julkaisemalla herkän laulun, joka...
Ricardo Grönfors julkaisi pitkään odotetun uuden singlen. Lue Ricun kuulumiset!
Tangoprinssi Ilari Hämäläinen julkaisi saman kappaleen kolmena täysin erilaisena versiona ja pyysi fanejaan valitsemaan suosikkinsa.
Loistava laulaja -kisan voittanut Pekka Vaattovaara levytti kauniin haavekappaleensa. Lue ja kuuntele!
Pate Mustajärven juuri ennen kuolemaansa laulama, karhean herkkä levytys Loput päivät julkaistiin postuumisti. Kuuntele ja lue lisää!
Tangomarkkinoilla 2026 toiseksi tullut Maj-Lis Erola sanoo, että kisa oli "uuden alku". Kuuntele tangoprinsessan kaunis uutuussinkku!
Tangokuninkaalliset Charlotta Saari ja Pasi Flodström levyttivät dueton, jolla he juhlistavat palautunutta ystävyyttään. Lue avoin haastattelu ja...
Tangokuningatar Hanna Hirvonen hyvästelee tangovuotensa iloisen uutuuden kautta. Lue Hannan kuulumiset ja kuuntele kesäsinkku!
Kesän tunnelmiin julkaistiin juhannuksen alla useita tuoreita kappaleita, joiden joukossa kuullaan niin lattarivaikutteita, perinteistä iskelmää kuin rohkeita...
Pasi Flodström uskoo vaikeinakin hetkinä hymyyn, kiitollisuuteen ja unelmointiin. Tangokuningas julkaisi uuden kappaleen, jonka sanoma koskettaa myös...
Katja Lukin tunnetaan Dimitri Keiskin rinnalta ja Dannyn pitkäaikaisena taustalaulajana. Nyt hän astuu valokeilaan omalla nimellään ja...
Juhannuksena tanssitaan – ainakin jos Marko ja Jukka saavat tahtonsa läpi. Kaksikon uusi Kun suomalaiset tanssii -kappale...
Jukka Lampela julkaisi kesän kunniaksi uutta musiikkia ja viettää Kultainen harmonikka -voittonsa merkkipäivää.
Meri-Lapin tunnettu laulajapari Marko Haapaniemi ja Elina Haapaniemi julkaisi uuden version heille tärkeästä Grease-klassikosta. Markon isä muuten...
Viisi vuosikymmentä tanssilavoilla viihtynyt Hannu Palo, 60, yhdisti voimansa nuorten muusikoiden kanssa. Lue Hannun kuulumiset ja kuuntele...
Pekkaniskan Pojat liputtaa perinteisen tanssimusiikin puolesta. Lue orkesterin uudet tuulet ja kuuntele kuuma kesäsinkku!
Tommi Soidinmäki elää kiireistä mutta onnellista aikaa. Uuden Tanhuttaa-singlen julkaissut iskelmälaulaja kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa elämästään ja paljastaa,...
Helmi Loukasmäki julkaisi kolmen vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Kuuntele ja lue lisää!
Iskelmälaulaja T. T. Purontaka aloitti soolokeikkailun jo vuonna 1977. Lue lisää ja kuuntele uutuus!
Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun finalisti 2025 ja harmonikkataiteilija Jonna Pirttijoki julkaisi yhtyeensä energisen ensisinkun.
Eija Sinikka, 74, kertoo Tanssiin.fi:lle aktiivisesta arjestaan Vihtijärvellä, treenikunnostaan ja uudesta versiosta Tahdon saada kunnon miehen -klassikkohitistä.






































