Tangokuningas Jaska Mäkysen tuoreessa tulkinnassa yhdistyvät herkkyys ja voima.
tangokuningas
Tangokuningas Amadeus Lundberg palasi julkisuuteen kuukausien mystisen tauon jälkeen.
Tangokuningas Henri Stenroth täyttää tänään 41 vuotta. Nuoruuden kohuista kasvanut oululainen perheenisä ei ole jättänyt laulamista.
Juho Punkerin uusi tango osui suoraan omaan elämään. Herkäksi pohjalaiseksi itseään kuvaileva tangokuningas teki viime talvena ratkaisun,...
Tangokuningas Teijo Lindström odottaa näyttämörooliaan perhosia vatsanpohjassa. Mustalaisruhtinatar-operetin naispääosassa loistaa itse Angelika Klas.
Tangokuningas Amadeus Lundbergin täydellinen hiljaisuus on jatkunut jo yli kolme kuukautta.
Tangokuningas Jari Sillanpään musiikki on yhä pannassa Suomen suurimmilla radiokanavilla.
Vuoden 2006 tangokuningatar Elina Vettenranta juhlistaa 20-vuotista taivaltaan suurella juhlakonsertilla. Rakkauden monia sävyjä käsittelevään iltaan liittyy myös...
Vakavasti sairas Topi Sorsakoski teki musiikkia niin kauan kuin pystyi. Vain kaksi viikkoa ennen kuolemaansa hän lauloi...
Tangokuningas Juho Punkeri on kertonut viulun tuoneen turvaa koulukiusaamisen keskellä. Nyt hän konsertoi upeasti kirkossa Hämeenlinnassa.
Maidontuottajana puolisonsa kanssa työskentelevä tangokuningas Aki Samuli nostaa esiin viljelijöiden toimeentulon, jaksamisen ja arvostuksen.
Tangokuningas Kari Hirvonen on sairastanut jo pidempään.
Jouni Keronen ja Sirpa Sola äänittivät yhteisen joululaulun.
Vuoden 2025 teatteriteoksi on valittu Jaalan Nuorisoseuran produktio Tammi, Taisto Tammi -musiikkinäytelmä.
Tommi Soidinmäki jatkaa vauhdikasta hittiputkeaan. Miljoonia kuunteluita kerännyt tangokuningas julkaisi uutuuskappaleen, jonka sanomassa kuuluu myös tämän hetken epävarma...
Tangokuningas Kari Hirvosen herkkä uutuus käsittelee rakkautta, läheisen merkitystä ja menetystä, mutta ennen kaikkea myös muistoihin jäävää...
Outokummun kuolinkolarista epäillyn kyydissä oli tangokuningas Erkki Räsäsen kansanedustajavaimo Hanna Räsäsen tytär. Poliisin esitutkinta on nyt valmistunut.
Tangokuningas Aki Samulin tähdittämä Ylen suosikkisarja Lomittajat alkaa, ja perhe-elämä yllättää Akin.
Tangokuningas Kari Hirvonen sai hienon kunnianosoituksen.
Kipeän avoeron juuri kokenut Maikki palaa keikoille ja jakaa heti lavan ex-rakkaansa Kyösti Mäkimattilan kanssa.
Tangokuningas Kyösti Mäkimattilan ja iskelmälaulaja Marja "Maikki" Rajaniemen rakkaus päättyi äkisti.
Tangokuningas Aki Samuli meni naimisiin Nikonsa kanssa maalaismiljöössä.
Tangokuningas Aki Samuli poseeraa onnellisena komean sulhasensa kanssa.
Pienen vauvan käsi, joka tarttuu sormeen, muutti kaiken. Tangokuningas Jukka Hallikainen juhlistaa 50-vuotispäiväänsä julkaisemalla herkän laulun, joka...
Tangokuningas Teemu Roivainen tunnustautuu Petollisten faniksi.
Tangokuningas Jukka Hallikainen syntyi samana päivänä samassa paikassa kuin vaimonsa Jaana. Lue haastattelu!
Tangokuningas Teuvo Oinas kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa, ettei voisi kuvitella kauniimpaa synnyinseutua. Siksi juhlatanssit järjestetään juuri siellä, missä...
Tangokuningas Aki Samuli sanoo, että tangokuningatar 2026 Raija Mäntyniemi on esikuva ja suunnannäyttäjä suomalaisille romaninaisille.
Tangokuningas 2026 Juho Punkeri vaihtaa kirkot tanssilavoihin ja ottaa virkavapaata kanttorin töistä. Lue haastattelu ja katso hauska...
Seinäjoen Tangomarkkinoiden kävijämäärä kasvoi edelleen. Myös tangokuningatar ja tangokuningas sekä tuomaristo saivat kiitosta.








































