Hurma. Kuva: Joonas Kainulainen.
Hurma-yhtyeessä on edessä muutoksia.
Yhtyeen pitkäaikainen rumpali Henri Lehikoinen nimittäin jättää Hurman. Hän ehti musisoida suositussa tanssiyhtyeessä liki kymmenen vuoden ajan.
Henri kertoi päätöksestään tiistaina (21.11.).
”9,5 vuoden jakso Hurma-yhtyeessä päättyy omalta osaltani vuodenvaihteessa, kun jättäydyn pois bändin kokoonpanosta”, Henri tiedottaa.
Musiikkia mies ei tietenkään jätä.
”Rumpalointi toki jatkuu yhä päätoimisen opetustyön merkeissä Porin Palmgren konservatoriolla sekä freelance-keikoilla ja Jonne Aaronin livekokoonpanossa.”
39-vuotias Lehikoinen aloitti rumpujensoiton 10-vuotiaana Kirkonkylän ala-asteella Ylöjärvellä. Kipinän ammattimuusikon uraan hän sai Satakunnan sotilassoittokunnassa Niinisalossa, jossa Henri suoritti varusmiespalveluksensa vuonna 2004.
”Armeijan jälkeen pyrin opiskelemaan Pop & Jazz konservatorio Lappiaan, josta valmistuin muusikoksi 2008.”
Lue myös: Hurma tyrmää joulun kulutusjuhlan – kaunis uutuuslaulu tarjoaa enemmän rauhaa
Viimeinen keikka joulukuussa
Henrin viimeinen Hurma-keikka on sunnuntaina 10. joulukuuta Nokian Kerholassa.
”Haluan kiittää kaikkia Hurmassa vuosien varrella vaikuttaneita henkilöitä ja toivottaa bändille mitä parhainta jatkoa sekä menestystä tulevaan.”
Hurma on vuodesta 2010 tanssittanut nuorekas yhtye. Voitto Viihdyttäjä 2011 -kisassa toi Hurman koko kansan tuntemaksi housebandiksi Kesäillan valssi -ohjelmassa.











