Törmälä Bros.

Törmälä bros | keikat ja tanssit | tanssiin Fi

Törmälä Bros. sai alkunsa vuonna 2007, kun kolme musiikalista veljestä Markus, Miikka ja Mikael Törmälä viettivät rauhallista pubi-iltaa. Sen tuoksinnassa syntyi kuningasidea: miksemme keikkailisi yhdessä? 

Ensimmäinen yhteinen keikka heitettiin samana vuonna legendaarisella Huittisten Seurahuoneella.

”Siitä vauhti onkin sitten vaan kasvanut, sana kiirinyt ja nyt olemme jo toistakymmentä vuotta viihdyttäneet tanssi- ja juhlakansaa lukemattomilla lavoilla – kiitos teidän!” veljekset kiittävät. 

Törmälä Bros. on keikkaillut niin tanssilavoilla kuin erilaisissa juhlissa ja tilausuuksissa. Ryhmän soittimet soittajineen taipuvat erityisesti suomalaiseen tanssimusiikkiin sekä iskelmä-covereihin – aina rauta(lanka)isella otteella.

Keikoilta ei iloa puutu ja tärkeintä on, että yleisö viihtyy. Esiintymisen sisältö ja kesto rakentuu tarvittaessa hyvin joustavasti toiveiden mukaan.

Rytmiryhmän soittimina toimivat kitara, basso, koskettimet ja rummut. Kaikki myös laulavat. 

Lue myös: Törmälän veljekset elvyttivät Reijo Kallion kappaleen: kaunis ensilohkaisu albumilta


KEIKAT:

13.12.2025
Hepokatti
Tampere
26.12.2025
Hyvinkään Järjestötalo
Hyvinkää
27.12.2025
V2 - Viihteen Valtatie
Harjavalta
14.01.2026–20.01.2026
Baltic Princess
Turku
31.01.2026
yksityistilaisuus
Sastamala
06.03.2026
Yksityistilaisuus
Köyliö

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.