
Hanna Ekola vuonna 2025 ja vuonna 1990.
Hanna Ekola 63, on laulaja, lauluntekijä ja kirjailija, joka tunnetaan vuonna 1990 julkaistusta miljoonahitistä Villihevosia sekä persoonallisesta äänenkäytöstään.
Villihevosia-kappale oli vuoden 1991 soitetuin radiokappale, ja levy myi kulta- ja platinalevyjä. Onpa se herättänyt vahvojakin tunteita: Villihevosia julistettiin ärsyttävimmäksi iskelmäksi Ylen kyselyssä vuonna 2015.
Hanna palkittiin Emma-palkinnolla vuoden naissolistitulokkaana 1991.
Villihevosia on Ekolan veljen Martti Heikkilän säveltämä ja sanoittama, kuten liki kaikki muutkin Ekolan ensimmäisen levyn kappaleet.
Heikkilä sai idean kappaleeseen jumittaessaan pääkaupunkiseudun ruuhkassa 80-luvun lopulla. Hänen päässään alkoi soida ”Vieläkö on villihevosia”.
Lue myös: Anja Niskanen menetti lastensa isän syövälle – näin teinitähti voi nyt
Villihevosia täyttää 35 vuotta tänään, 2. lokakuuta
“Olin juuri valmistunut teologian maisteriksi, mutta kaikki meni uusiksi. Villihevosten myötä elämä lähti menemään eri tavalla kuin mitä olin suunnitellut”, Ekola on muistellut.
Nyt Villihevosia-hitti täyttää tasan 35 vuotta: se julkaistiin 2. lokakuuta 1990.
Kappale soi yhä monin paikoin, ja syyskuussa se rikkoi 5 miljoonan kuuntelun rajan Spotifyssa.
Ekola on kertonut esittävänsä Villihevosia-kappaletta välillä karaokessa.
“Monet tulevat sanomaan, että tuohan kuulostaa ihan aidolta!” hän on nauranut.
Puolison selkäkipu olikin keuhkosyöpä
Hanna Ekolan aviomies Juha “Lido” Salonen kuoli keuhkosyöpään vuonna 2008. Diagnoosi saatiin päivää ennen menehtymistä.
Hanna on sanonut, että puolison kuolemaan ei ehtinyt valmistautua ollenkaan.
Miestä oli vaivannut useamman viikon ajan selkäkipu, joka kohtalokkaana viikonloppuna äityi niin pahaksi, että Juha vietiin perjantaiyönä ambulanssilla Lohjan päivystykseen ja sieltä iltayöllä sairaalaan Helsinkiin.
Lauantaina tutkimukset osoittivat, että kyseessä olikin laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Juha vajosi yöllä tajuttomuuteen ja menehtyi sunnuntaiaamuna 58 vuoden iässä.
Salonen toimi myös Hannan managerina ja hoiti kaikki juoksevat asiat. Salonen oli työskennellyt aiemmin myös muun muassa Dingo-yhtyeen managerina.
Avioparin poika oli tuolloin vasta 10-vuotias. Juhan äkkikuoleman jälkeen Hanna jäi yksinhuoltajaksi ja -yrittäjäksi.
“Hyvin nopeasti otin asioista kiinni ja halusin yrittää selviytyä siitä kaikesta. Ajattelin, että pahin on jo tapahtunut. Tein surutyötä rakentamalla uutta.”
Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuoden 2022 alusta alkaen. Yksityiselämän puolella Hanna on löytänyt uuden onnen ja on seurustellut jo pidempään miesystävänsä kanssa.
Hanna sanoo, ettei surua pidä väistää
Suru on ollut tuttu vieras laulajan elämässä, sillä Hanna on menettänyt useita läheisiään.
Hänen äitinsä kuoli vuonna 1995, siskonsa vuonna 1999, veljensä vuonna 2000 ja isä vuonna 2008. Hannan sisko, niin ikään laulajan uran tehnyt Saara Suvanto menehtyi 40-vuotiaana sydänkohtaukseen.
Isän kuoleman ja aviomiehen menehtymisen välillä oli vain puoli vuotta.
Hannan sisko menehtyi 40-vuotiaana sydänkohtaukseen
Lohjan Pusulassa asuva Ekola on purkanut surua kirjoittamalla lauluja ja kirjoja. Hengellisiä kirkkokonsertteja hän tekee vuosittain kymmeniä. Hengelliset laulut tulivat iskelmän oheen ohjelmistoon jo 90-luvulla, ja sillä tiellä hän on yhä.
Hanna on koulutukseltaan teologi. Hän on mm. kirjoittanut 28 kristillistä kirjaa.
“Koen tärkeänä selviytymiskeinona, että suostuu suremaan. Surua ei pidä väistää vaan antaa sen tulla. Surun tehtävä on raivata tilaa uudelle”, hän totesi taannoin Ilta-Sanomissa.
”Vieläkö on villihevosia? Ja vieläkö jossain mustalainen, laulaa ja tanssii mustalaisnainen?”
pystytkö lukemaan laulamatta…?