
Satu Niemenmaa, 39, on monelle tuttu viime vuoden Tangomarkkinoiden laulukilpailusta, missä seinäjokelainen parturi-kampaaja eteni semifinaaleihin saakka. Tangokuningatar Pirita Niemenmaan, 37, isosisko putosi kuitenkin jatkosta, kun hän takelteli laulussaan.
”Aluksi meni hyvin, mutta biisissä lauseet rupesivat vaihtamaan paikkoja. Alkoi paniikkia iskeä”, pettymyksen kyyneleitä toukokuussa 2022 nieleskellyt Satu kuvaili tuntojaan.
Siitä saakka tansikansa on arvuutellut, osallistuuko Satu uudelleen tangoille.
Satu myöntää nyt, että on itsekin pähkäillyt pitkään, mitä pitäisi tehdä. Päätös on ollut vaikea. Alun perin hän oli ehdottomasti kielteisellä kannalla.
”Ei siis toista kruunua meidän perheeseen”
”Viime vuonna, ku osallistuin elämäni ekankerran Tangolaulukilpailuun päätin jo silloin, että kokeilen vaan yhden kerran kattoo, et miten pitkälle pääsen. Aukeshan mulle ovi kuitenki semifinaaleihin yleisöäänillä (aika voitto sekin kuitenki) mutta siihen se sitte kuitenki mun osaltani jäi, ei siis toista kruunua meidän perheeseen”, Satu päivittää somessa ajatuksiaan.
Hän perustelee kieltäymistään sillä, että on ”hyvin kova jännittämään ja suoraan sanottuna lähestulkoon vihaa haastatteluja”.
Satu täyttää maaliskuun 5. päivä täydet 40 vuotta. Elämä hymyilee, sillä hän kihlatui viime jouluaattona Markonsa kanssa.
Lue myös: Joulukosinta! Satu Niemenmaa pikavauhtia kihloihin: ”Sydämelläni on turvallinen olo”
Satu alkoi miettiä osallistumista uudelleen
Satu kertoo kuitenkin viime päivinä saaneensa kovasti kannustusta ja yllytystä osallistumisen puolesta. Niinpä hän paljastaa ruvenneensa miettimään asiaa uudelleen.
”Pari päivää mietittyäni kallistun kyllä kuitenki edelleen sinne ’En osallistu puolelle'”, Satu tyrmää.
”Se kruunu saa jäädä mun osaltani saamatta… Laulamista totta kai jatkan kuitenki edelleen.”
”Laulamista jatkan totta kai”
Satu Niemenmaa huomauttaa. että tangokisat ovat muuttaneet liian paljon. Hän myöntää myös jännittämisen olevan syynä.
”Kolomanneksi: Tosiaan vihaan lähestulkoon niitä haastatteluja. Neljänneksi: Haluan välttää sitä otsikkoa Satu Niemenmaa jäätyi TAAS lavalla”, hän nauraa viitaten semifinaalin jälkeisiin mediaotsikoihin.
Lue myös: Yllätyksiä tangoilla: Satu Niemenmaa jäätyi lavalla, Aki Mäki putosi – he jatkavat Seinäjoelle
”Haluan laulaa monenlaista musaa”
Sadulla on jo menevän musiikin bändi, mutta hän etsii myös tanssi-iskelmän puolelta yhtyettä.
”Haluan laulaa monenlaista musaa, vaikka omaankin tän humppa/ tango äänen. Ehkä mä en oo vielä sitte vaan löytäny sitä omaa genreä/ juttua. Toiset tietää heti mikä oma genre on, mut mun kohalla näin. Ehkä sekin vielä joskus seleviää, et mikä se sitten on.”











