Kanava ja Reinon Retkue tähtäävät kesän lavatansseihin.
Uutiset
Jaska Mäkysen rahasto edistää iskelmä- ja tangomusiikin elinvoimaa.
Iskelmälegendat ikuistuivat iloiseen yhteiskuvaan.
Pirita Niemenmaa paljastaa nyt syyn surulliselle otokselle.
Marika Lehtinen Romppainen kertoo Tanssiin.fi:lle lavaostoksensa taustat.
Joel Hallikainen kuvaa hetkeä hienoksi.
Neljänsuora-orkesteri kuvaa tunnelmiaan epäuskoisiksi.
Nyt se varmistui: Katri Helena esiintyy elokuussa 2025 Helsingin Olympiastadionilla.
Katri Helena laulaa viimeistä kertaa julkisesti joululauluja sunnuntai-illan konsertissaan. Katso vihjaileva video!
Markon & Jukan ja Jackpotin jäähyväiskeikka koittaa nyt.
Kyösti Mäkimattila poseerasi Maikki-rakkaansa kanssa tyylikkäästi.
Kaija Pohjola sanoo Viva-lehdessä, että enää hänen ei tarvitse pelätä.
Juhamatti juhlistaa 75-vuotispäiviään konserttikiertueella ja albumilla 2025. Lue laulajan tunnelmat!
Pro Finlandia -mitalin saa Marion Rungin lisäksi mm. Esa Nieminen ja Pepe Willberg.
Paula Koivuniemen elämästä kertovan musiikkinäytelmän pääosassa on Saija Tuupanen. Paulan poika Toni Lehti vastaa teatteriesityksen musiikista.
Saija Tuupanen vietti muuttopäivää Jyväskylässä.
Eija Kantola ja Pasi Flodström joutuivat perumaan sunnuntai-illan joulukonserttinsa Kuopiossa viime tingassa.
Saana Sassalista tuli toistamiseen äiti.
Aira Samulinin pojantytär Kiti Samulin paljastaa Iltalehdessä isoäitinsä kuolinsyyn.
Jari Sillanpään talous koki kovia.
Marion Rungkin joutuu miettimään, voiko ruisleivän päälle laittaa kalkkunaleikettä.
Kari Hirvonen levytti uutta joulumusiikkia. Kuuntele ja lue Karin tunnelmat!
Amadeus Lundberg suree äkisti kuollutta isäänsä Taisto Lundbergiä. Lue tangokuninkaan tunnelmat!
Eini, 64, koki äkillisen vastoinkäymisen.
Tangokuningas Harri Hautaniemi levytti lämminhenkisen jazzahtavan joulukappaleen.
Amadeus Lundbergin isä, Hortto Kaalo -legenda Taisto Lundberg menehtyi 75-vuotiaana.
Kaksi kertaa syövästä selvinnyt ja vakavaa MS-tautia sairastava Saija Varjus sanoo Kansankappeli-ohjelmassa olevansa joka päivästä onnellinen.
Tanssimusiikkia rakastava Jukka Lampela on nauranut, että haitari sylissä "velatkin tuntuvat saatavilta".
Tanssimuusikko Vily Kattilakoski loukkasi kätensä pahasti jo kuun alussa, mutta hakkasi rumpuja sisulla.
Marita Taavitsainen äimistelee tuplaantunutta ruokahaluaan.






































