Weranta on viiden ammattimuusikon muodostama tanssiorkesteri Keski-Suomesta. Yhtyeen laaja kokemus eri tanssityyleistä ja näiden vahva dynaaminen tulkinta tuo uudenlaista tuulivoimaa tanssimusiikkiin.
Weranta on kokonaisuus intohimoa ja halua tuottaa elämyksiä yleisölle tinkimättömästi. Määrätietoisesti uraansa ja suosiotaan kasvattava Weranta esiintyy mukaansatempaavalla otteella.
”Meille tärkeää, musiikin ja monipuolisuuden lisäksi, on antaa yleisölle uniikki kuva siitä, mitä suomalainen musiikki voi parhaimmillaan olla”, yhtye kuvailee.
MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
Weranta julkaisee aktiivisesti omaa musiikkia tavoitellen laajaa kuulijakuntaa. Musiikissa soivat vahvasti moniääniset laulut. Werannan musiikista on aistittavissa suomalaista melankoliaa ja kauneutta, unohtamatta reipasta ja hyväntuulista energiaa. Musiikki on sekoitus iskelmää, poppia sekä ripaus rock-asennetta.
Studiolla on syntynyt jo monia kappaleita: Kaukainen maa, Rakkaus minut rakensi ja Mies tekee mitä tahtoo, (2021), joka on soinut hienosti mm. AitoIskelmän (TOP20), Radio Suomen ja Radio Pookin listoilla. Myös ensimmäinen joulusingle Se on joulu sai kiitettävästi radiosoittoa.
Vuonna 2022 on saanut alkunsa kolmen uuden singlen trilogia, joista jo julkaistut Väärä laulu ja Elämä etsii sut ovat saanneet hyvän vastaanoton keikoilla.
Singletrilogian päätöskappale Tulta ja tähtiä julkaistiin huhtikuussa 2023.
Werannan kokoonpano:
MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
Esa Kinnunen – Laulu, kitara
Iisak Latvala – kitara
Ossi Peltoniemi – Koskettimet, haitari
Petri Hannonen – Basso
Henri Schröter – Rummut
Weranta Spotifyssa.
KEIKAT:
ELOKUU
Pe 7.8.2026 Tanssikeskus Pohjanranta, Keminmaa La 8.8.2026 Käylän Korpihovi, Kuusamo La 15.8.2026 Hallin lava, Perniö (Salo) Ke 19.8.2026 Helsinki Pavi, Vantaa La 22.8.2026 Lavatanssifestarit Himos, Jämsä Pe 28.8.2026 Kisaranta, Kangasala La 29.8.2026 Ilveskasino, Kuopio
SYYSKUU
Pe 4.9.2026 Esakallio, Somero
Ma 7.9.2026 Äkäshotelli, Kolari Ti 8.9.2026 Ravintola Pub Teerenpesä, Inari
Pe 11.9.2026 Hangan lava, Hankasalmi La 12.9.2026 Yksityistilaisuus, Jyväskylä
Ke 16.9.2026 Tallink Victoria, Helsinki Pe 18.9.2026 Kohtaamispaikka Loisto, Kalajoki La 19.9.2026 Tyrnävän seurojentalo, Tyrnävä Su 20.9.2026 Metsälinna, Ristiina (Mikkeli)
Pe 25.9.2026 Lohja Spa & Resort, Karjalohja (Lohja) La 26.9.2026 Salon VPK:n talo, Salo
LOKAKUU
La 3.10.2026 Valasranta, Yläne (Pöytyä) Ke 7.10.2026 Rauhalahti, Kuopio La 10.10.2026 V2 – Viihteen valtatie, Harjavalta
Pe 16.10.2026 Hotelli Keurusselkä, Keuruu Pe 23.10.2026 Spa Hotel Runni, Iisalmi Ke 28.10.2026 Imatran kylpylä, Imatra