5 kommenttia aiheesta “Äidin purkaus tyttärensä tanssikokemuksesta: ”Setämiehen kädet kävivät väärissä paikoissa”

  1. On järkyttävää katsella kun nuoret tytöt tanssivat poski poskea vasten takapuoli pystyssä setämiehen eli huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Olen asiasta usein maininnut omalle miehelleni joka käy kovasti lavatansseissa. Hänkin tälläinen kuuskymppinen setämies. Sanoo että nuoret tytöt kuulema itse työntävät pään hänen kasvoja vasten. Mielestäni voi tanssia muutenkin kuin naama toisessa kiinni. Käyn itse myös tansseissa ja hitaita tansseja voi hyvin tanssia normaalisti ilman lääppimistä ja korva toisen suussa. Nuorille on kyllä oma ikäisiä tanssirettavia siellä kyllä.

  2. En ole koskaan tullut lavalle tanssiakseni alaikäisten kanssa. Se riittää minulle, en tiedä muista.

  3. Aloitin siskoni kanssa 15v uotiaana lavatanssit.Ikämiehet opetti meidät lavoilla tanssimisen taidot.Vuonna 1975 aloitimme kun peruskoulun yläaste päättyi.Olimme nuorimpia ja moni kysyi kuinka pääsimme sisälle kun emme ole täysikäisiä.Kerroimme ett jos papruja ei kysytä niin ei esteitä.Ei ollut lähentelyjä silloin.Meiltä kysyttiin miksi näin nuoret on vanhojen tansseissa.Sanoimme ettemme ole seuralaista tulleet etsimään vaan opettelemaan tanssimista.Opimme myös.Minä käyn edelleen samassa paikassa kuin silloin -75

  4. Käyn lavalla ja lähes joka kerta näkee näitä vanhuksia, jotka hakevat Vain nuoria tyttöjä. Oksettaa. Eikä näille ukoille kelpaa omanikäinen nainen.
    Tytöistä huomaa, että niitä inhottaa. On huomattu ja puhuttu.
    Mutta järki hoi!
    Millu -57

  5. Viime kesänä laitoin paikallisen lavan tanssinjärjestäjälle suoran palautteen, kun portilla, järkkärin silmien alla muuan setämies jonka yleisesti tiedetään tanssittavan itseään nuorempia neitoja ja mielellään lääppivän ohikulkeviakin, kävi käpälöimään persiille. Itse pystyn antamaan napakan palautteen, mutta kaikki ei. Mitä teki tanssinjärjestäjä? Ei edes vastannut viestiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *