Teemu Roivainen.
Teemu Roivainen on julkaissut juhannuksen kunniaksi ajankohtaan sopivaan, iloisen kesäisen juomalaulun.
Tangokuninkaan uusi single Hölökynkölökyn kertoo erään keilaajasankarin edesottamuksista. Elämän keilaradalla keiloja kaatuu, sattuu ja tapahtuu, mutta raskas työ vaatii raskaat huvit.
Teemu kertoo, että he halusivat tehdä vähän hauskemmankin kappaleen.
“Suomalaisessa musiikissa on pitkät ja hienot perinteet myös juhlimiseen ja hauskanpitoon liittyviin lauluihin, ja tällä kappaleella halusimme kunnioittaa myös sellaista suomalaista musiikkikulttuuria”, tähtiartisti taustoittaa.
”Kappaleessa on myös vahvasti läsnä kesäinen suomalainen tunnelma, joten julkaisuajankohdaksi valittiin juhannusaatto, joka nimenomaan on pyhitetty suomalaiselle kesälle ja juhlimiselle.”
Hölökynkölökyn-kappaleen julkaisee Yume Records.
Lue myös: Rakkaustarina jatkuu: Saara Aalto ja Teemu Roivainen paljastivat iloisen uutisen
Juhannus Kuopiossa ja Virroilla
Pitkän linjan laulaja ja lauluntekijä Teemu Roivainen nousi koko kansan tietoisuuteen voittamalla Selviytyjät Suomi -tosi-tv-seikkailun vuonna 2023 sekä menestymällä upeasti vuoden 2024 Tähdet, tähdet -kilpailussa.
Teemu tunnetaan erityisesti iskelmäyleisön keskuudessa, mutta hän on levyttänyt huomattavan määrän pop- ja viihdeohjelmistoa jo ennen yllätysvoittoaan vuoden 2014 tangokuninkaaksi.
Viime vuosien aikana hän on siirtynyt yhä enemmän kohden popmaisempaa ilmaisua ja sävelmaailmaa.
Tanssiin.fi uutisoi vastikään, että Teemu lähtee loka-marraskuussa 2026 yllättävälle yhteiskiertueelle. Klassikoiden aika -kiertueella hän yhdistää voimansa baritoni Aarne Pelkosen ja näyttelijä-laulaja Mikko Töyssyn kanssa.
Juhannuksena Teemu & Energia tanssittavat juhlakansaa aattona Kuopion Rauhalahdessa ja lauantaina Virtain hiekkarannalla sekä vielä sunnuntaina 21.6. Iisalmessa Kyllikinrannassa.
Katso Teemu Roivaisen keikat ja konsertit tästä.
Kuuntele Teemu Roivainen Hölökynkölökyn (säv. Teemu Roivainen & Leevi Lauri & Väinö Wallenius,
san. Teemu Roivainen & Leevi Lauri & Väinö Wallenius, sov. Väinö Wallenius & Teemu Roivainen) 2026:










