Kultalevyjä kerännyt tanssiorkesteri Ässät tuo vauhtia syksyn harmauteen.
single
Hevosfarmilta ponnistanut iskelmälaulaja Alina Liikola jatkaa unelmansa toteuttamista. Kesän esikoisalbumia seuraa uutuus, jossa on pilkettä silmäkulmassa.
Tangokuningas Jaska Mäkysen tuoreessa tulkinnassa yhdistyvät herkkyys ja voima.
IskelmäMestari Jukka Katajala kertoo kohtaamisesta, jossa nimi jäi kysymättä. Uutuuskappaleessa tuo muisto saa uuden tarinan tanssilattialla.
Viisi vuosikymmentä tanssilavoja kiertänyt laulaja Hannu Palo, 67, jatkaa yhteistyötään lappeenrantalaisen Kanava-orkesterin kanssa. Kuuntele uutuus!
Danny julkaisi yllätyssinkun uuden kiertueensa kunniaksi. Lue lisää ja kuuntele!
Tangokuningattaren pitkään kypsynyt haave kuuluu nyt uudessa laulussa. Heidi Pakarinen kertoo, miksi aika oli kypsä popimmalle musiikille.
Juho Punkerin uusi tango osui suoraan omaan elämään. Herkäksi pohjalaiseksi itseään kuvaileva tangokuningas teki viime talvena ratkaisun,...
Tangokuningatar Hanna Kataja-Rahko torjui vuosien ajan kaikki laulutarjoukset. Sitten vastaan tuli kappale, jonka kohdalla hän ei enää...
Komiat valmistautuu 10-vuotisjuhlaansa uudella musiikilla ja konserttisalikiertueella. Fanit pääsevät vaikuttamaan juhlakonserttien ohjelmistoon.
Pasi Kaunisto, 75, laulaa nyt oman suunnan kadottamisesta. Kuuntele riipaiseva uutuus!
Varta vasten Raija Mäntyniemelle tehty iskelmäkappale käynnistää uuden vaiheen hallitsevan tangokuningattaren uralla.
1980-luvun suosikkilaulaja Anja Niskasen elämässä tapahtuu nyt paljon. Hiljattain isoäidiksi tullut laulaja valmistautuu mittavaan Viiden tähden -kiertueeseen...
Matti ja Teppo ovat pysyneet poissa esiintymislavoilta jo kolme vuotta. Nyt pitkään sairauslomalla olleen Matin tuttu ääni...
Jarkko Yli-Sikkilän uutuuskappale kertoo elämän väistämättömistä muutoksista ja eletyn elämän arvosta.
Ilouutinen: turkulaisveljekset Matti ja Teppo palaavat sittenkin uuden musiikin pariin. Perjantaina julkaistava Hulabaloo vie kuulijat vielä hetkeksi...
A. Aallon rytmiorkesterin perustajajäsen Mika Maijala käsitteli raskaita menetyksiään musiikin kautta. Henkilökohtaisista lauluista kasvoi lopulta hänen ensimmäinen...
Kaksi tuttua iskelmälaulajaa tarjoilee syksyyn uutta tanssittavaa musiikkia, mutta varsin erilaisista lähtökohdista.
Tangokuningatar Saija Tuupanen laulaa nyt hyvästä päivästä.
Laulukisoissakin menestynyt Kimmo Toivola julkaisi tanssisinkun ja kertoo uusista suunnitelmistaan.
Tuore Suomen Humppamestari Ismo Kakko palaa uudella kappaleellaan yli 40 vuoden takaiseen poikien viikonloppuun. Tositarinaan mahtuvat vaaleanpunaiset...
Tommi Soidinmäki jatkaa vauhdikasta hittiputkeaan. Miljoonia kuunteluita kerännyt tangokuningas julkaisi uutuuskappaleen, jonka sanomassa kuuluu myös tämän hetken epävarma...
Tangokuningas Kari Hirvosen herkkä uutuus käsittelee rakkautta, läheisen merkitystä ja menetystä, mutta ennen kaikkea myös muistoihin jäävää...
Iskelmätähti Merja Rantamäen ensimmäinen oma sävellys syntyi jo vuonna 1997, mutta jäi vuosikymmeniksi julkaisematta. Nyt kappale on...
Mikko ja Emelia Mäkeläinen laulavat nyt rauhan tärkeydestä. Syksyllä iskelmätähden tytär pääsee ensikeikalleen tanssilavalle.
Kauniin duettosinkun julkaissut laulaja Anitta Mattila törmäsi ostosreissulla ongelmiin.
Leif Lindeman kertoo Tanssin.fi:lle, että odotettu juhla-albumi ilmestyy pian. Kuuntele nostalginen uutuussinkku!
Pienen vauvan käsi, joka tarttuu sormeen, muutti kaiken. Tangokuningas Jukka Hallikainen juhlistaa 50-vuotispäiväänsä julkaisemalla herkän laulun, joka...
Ricardo Grönfors julkaisi pitkään odotetun uuden singlen. Lue Ricun kuulumiset!
Loistava laulaja -kisan voittanut Pekka Vaattovaara levytti kauniin haavekappaleensa. Lue ja kuuntele!







































