Kuva: Gramofoni / Mira Tiinanen Photography.
Aki Samuli julkaisi äitienpäivän alla uutta Paula Koivuniemi -musiikkia.
Kappale Tulisielu on toinen sinkkulohkaisu Akin tulevalta Pauloissa-EP-levyltä.
Maaliskuussa julkaistiin soundimaailmaltaan raikas ja helposti lähestyttävä Avaan oven -single. Ilolla kuorrutettu päivän piristys ja tanssiparketille kutsuva erinomainen kappale sai sananmukaisesti kuulijan hyvälle tuulelle ja tanssijalat vipattamaan.
Tulisielu on Paula Koivuniemen vuonna 1996 levyttämä kappale, joka on myös samannimisen studioalbumin nimikappale. Sen sävelsi ja sovitti Esa Nieminen ja sanoitti Sinikka Svärd.
Voit kuunnella Aki Samulin uuden, kuuman lattari-version tämän artikkelin lopusta.
Lue myös: Aki Samuli heittäytyi Paula Koivuniemen hittiin – svengaa iloisesti spesiaalilevyn ensisinkulla
”Kappaleen nimikin osuu kohdalleni”
Aki Samulin mukaan biisissä on hänelle sopivaa menoa ja sisältöä.
”Kappaleen teksti ’Rajuilman lailla rohkeasti rakastan, mitään pelkäämättä tartun elämään’ kuvastaa omaa tapaani toimia elämässä ja kyllä se kappaleen nimikin osuu kohdalle hyvin”, Aki naurahtaa.
”Halusin tuotannollisesti tuoda kuumia latinalaisamerikkalaisia elementtejä sekä tanssin monimuotoisuutta. Rapsakka salsa palvelee niin yksin tanssijaa, kuulijaa kuin kokenutta salsaajaa.”
Aki sanoo, että vaihtoehtoisesti kappaletta voi tanssia vaikka saksalaisten lempitanssina, discofoxina.
”Musiikki ja tanssi ei tunne stereotypisiä rajoja. Tärkeintä on, että musiikki saa ihmiset nauttimaan. Ilo ja riemu on pääasia, ei askeleet”, Aki jatkaa.
Lue myös: Aki Samuli pääsi Jorma Uotisen syliin: täyttä törinää – katso riemukas kuva
Cover-version tuottaja Simo Koho on Tulisielusta innoissaan.
”Halusimme tuoda sovitus Paulan originaaliversiosta vielä enemmän perinteiseen kuubalaiseen lattari- ja salsa-maailmaan. Kappale palvelee varmasti myös tanssiyleisöä, koska salsarytmien tanssiminen on hyvin suosittua myös perinteisilläkin tanssilavoilla tänä päivänä”, Simo toteaa.
Aki haluaa tulkita miehenä Paulaa kesäkiertueella
Kesällä laulavana maajussinakin tunnettu Aki tekee paluun keikkalavoille Aki Samulin Pauloissa -kesäkiertueen muodossa.
Kiertue on suunniteltu huolellisesti huippumuusikoiden kanssa palvelemaan yleisöä. Ohjelmisto soveltuu niin aktiivi- kuin harrastetanssijoille – unohtamatta kuulijaa.
Lue myös: Yllätys: Aki Samuli heittäytyy Paula Koivuniemeksi – palaa kesälavoille
Paulan tuotannosta mukana kiertueella ovat mm. Siivet, Palaa takaisin, Yöperhonen, Hei Buona Notte, Kanssain jos aiot vähän matkaa, Tuultako tavoitan, Kuuleeko yö, Tulisielu, Mustalaisnainen, Tähtisumuna kannella taivaan, Ei tule toista kertaa, Salaa, Ikivanha leikki…
“Olen aina rakastanut Paula Koivuniemen tuotantoa ja koen suurta halua tulkita miehenä omanlaisesti näitä ikivihreitä klassikoita eri vuosikymmeniltä. Tuon Koivuniemen tuotannosta tuttuja ja ”ei niin paljon kuultuja” kappaleita takaisin sovitettuna tämän päivän tanssijan ja kuulijan tarpeisiin”, Aki valottaa.
”Ohjelmistossa on myös omasta tuotannostani tärkeitä kappaleita. Ja totta kai yllätyksiä! Tulossa koko kansan show! Tanssilajeina ovat mm. tango, fusku, jive, hiturit, salsa, chacha, bachata, rumba, slow fox, bugg…ja kyllä hitaat valssitkin ohjelmistosta löytyvät.”
Aki Samulin Pauloissa -kesäkiertue 2024
PE 21.6. ROKUA, Rokua Health & Spa Hotel
LA 22.6. LAITIKKALA, Laitikkalan Seurantalo
KE 3.7. IKAALINEN, Ikaalinen Spa & Resort
TO 4.7. HANKASALMI, Hangan Lava
PE 5.7. TUURI, Kyläkaupan kesätanssit
LA 6.7. KONTIOLAHTI, Höytiäisen Tupa
SU 7.7. ORIMATTILA, Mäntymäen Lava
TO 11.7. SEINÄJOKI, Seinäjoen Tangomarkkinat
PE 19.7. PORVOO, Vanha Navetta
LA 20.7. KANGASNIEMI, Syvälahden Lava
PE 26.7. YKSITYISTILAISUUS
LA 27.7. MÄNTSÄLÄ, Mäntsälän Suurlava
PE 2.8. PUKKILA, Seuratalo Toimela
LA 3.8. LIPERI, Liperin Lava
PE 9.8. ESPOO, Hotelli Korpilampi
LA 10.8. SAARIJÄRVI, Kukonhiekan Huvikeskus
KE 14.8. PARIKKALA, Kisapirtti
TO 15.8. OULU, Vaaskelan Tanssilava
PE 16.8. KAJAANI, Jormuan Lava
LA 17.8. KUOPIO, Ilveskasino
TO 22.8. LAHTI, Uudenkylän Seurantalo
PE 23.8. HIMOS, Lavatanssifestarit
LA 24.8. ISOKYRÖ, Kalliojärven Viihdekeskus
PE 30.8. SIEVI, Urjanlinna
LA 31.8. YLIKIIMINKI, Nuijamiesten Lava
SU 1.9. HELSINKI, M/S Victoria I
Ma 2.9. HELSINKI, M/S Victoria I
PE 6.9. SIILINJÄRVI, Kylpylähotelli Kunnonpaikka
LA 7.9. KEURUU, Hotelli Keurusselkä
LA 14.9. NURMIJÄRVI, Ruusulinna
(tilanne 10.5. – muutokset mahdollisia)
KUUNTELE Aki Samuli Tulisielu (säv. Esa Nieminen, san. Sinikka Svärd, sov. Simo Koho) 2024:











