
Heidi Pakarinen on tangokuningatar 2013. Tangorakkauden lanseerannut Heidi on voittanut myös mm. Lavatähti-kilpailun vuonna 1996, ollut Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun finaalissa 2011 ja finaalin karsinnassa 2012.
Heidi tekee tanssikeikkojen lisäksi konsertteja, juontokeikkoja, vanhainkoti- ja palvelutalovierailuja sekä on esiintynyt monien kaupunginorkestereiden solistina (myös pienempien kokoonpanojen kanssa, esim. haitari-laulu, piano-laulu) ja tekee myös yksityistilaisuuksia.
25. helmikuuta 1976 Siilinjärvellä syntynyt Heidi rakasti esiintymistä jo lapsena.
“Laulamisen aloitin kotikylälläni Siilinjärvellä jo ennen puhumista, ja ensimmäinen julkinen esiintyminen oli 3-vuotiaana vuonna 1979”.
“Rakkaus tangoon on pitkäaikaisin rakkaussuhteeni”
Heidi Pakarinen
Heidillä on kaksi tytärtä oopperalaulaja, tangokuningas Mika Pohjosen kanssa. Pari oli avoliitosa vuosina 1996–2015. Heidi Pakarinen oli kihloissa laulaja Heikki Koskelon kanssa 2016–17.
“Jokaisessa suhteessa olen oppinut paljon niin itsestäni kuin rakkaudesta”, Heidi on sanonut.
“Rakkaus tangoon on kantanut teini-iästä tähän päivään ja tulee tekemään niin loppuun asti. Se on pitkäikäisin rakkaussuhteeni.”
Heidi keikkaili pitkään yhdessä Karavaani-orkesterinsa kanssa. Yhteistyö päättyi syyskuussa 2022. Heidi esiintyy myös yksityis- ja yrityskeikoilla sekä tekee juontotyötä.
Lue myös: Heidi Pakarisen ja Karavaanin yhteistyö päättyi: ”Olen surrut jo jonkin aikaa”
Heidi nähtiin myös AlfaTV:n Kansan kesken -ohjelman juontajana. Heidiä kuullaan nykyään myös joka toinen lauantai Yle Radio Suomen Sekahaku -ohjelmassa. Hän esiintyy mielellään niin juontajana kuin laulajana erilaisissa yritys- ja yleisötapahtumissa tai vaikkapa messuilla.
Pitkäsoittoja on Heidille kertynyt tähän mennessä kaksi: Sun kuningatar sekä Meitä varten.
Lisäksi Heidillä on monia singlejulkaisuja mm. Minulla on sinut, Hali hali, Aina kun mä tanssin sekä Parhain tuhansista, jossa Heidi duetoi Markku Aron kanssa. Joulumusiikkia edustaa ihana Jouluprinsessa, jossa Heidi laulaa Helmi–tyttärensä kanssa.
Luonnollisesti Heidiä kuullaan monilla tangokokoelmalevyillä. Lisäksi hän on levyttänyt lastenmusiikkia.
KEIKAT:
To 28.8.2025 – Kapakanmäki, Hämeenlinna
La 30.8.2025 – Härmän Kylpylä, Ylihärmä – Kauhava | Huomenta Suomi MTV3 klo 10.05
Ti 2.9.2025 – Äkäshotelli, Kolari
Pe 5.9.2025 – Imatran Kylpylä, Imatra
La 6.9.2025 – Ilveskasino, Kuopio
Ke 10.9.2025 – Viking XPRS, Helsinki
La 13.9.2025 – Valtimon vanha kirjasto, Nurmes
To 18.9.2025 – Yksityistilaisuus, Helsinki
Pe 19.9.2025 – Jännevirta, Alatalo Camping
To 25.9.2025 – WPK-talo, Heinola
Pe 26.9.2025 – Helsinki Pavi, Vantaa
Su 28.9.2025 – Ukraina-konsertti, Lahti | Konsertti
Ti 30.9.2025 – Viking Cinderella, Helsinki
Ke 1.10.2025 – Viking Cinderella, Helsinki
To 2.10.2025 – Viking Cinderella, Helsinki
Su 12.10.2025 – Hotelli-Kylpylä Rauhalahti, Kuopio
Ma 13.10.2025 – Finnlines Finnsirius, Naantali
La 18.10.2025 – Metsälinna, Viiala – Akaa
La 1.11.2025 – Saarenkylän ns, Rovaniemi
Ti 4.11.2025 – Puistokulma, Vantaa
Ma 10.11.2025 – Viking XPRS, Helsinki
Ti 11.11.2025 – Viking XPRS, Helsinki
To 13.11.2025 – Finnlines Tanssitorstai-lähtö, Naantali
To 20.11.2025 – Iskelmä Baari, Playa del Inglés
Pe 21.11.2025 – Dance Festival, Apilaniitty, Playa del Inglés
La 22.11.2025 – Loma
Ma 24.11.2025 – Suomi-kerho, Las Palmas | Klubi-ilta / konsertti
Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.