Ota yhteyttä

Jenna Bågeberg

Jenna Bågeberg. Kuva: Tiina Varpiola.

Vuoden 2007 tangokuningatar Jenna Bågeberg on tangokuningatar-laulunopettaja-laulajatar, jonka sametinpehmeä ääni yhdistettynä huikeaan lavakarismaan, on vakuuttanut tanssiyleisön.

Jenna Bågeberg on julkaissut kaksi albumia. Esikoisalbumi Aamukuuteen (2007) ja NYT! (2011). Singleistä radioissa soivat hienosti mm. Tatuoitu kyynel, So What ja Roskaa ja tuskaa.

Jenna valmistui vuonna 2015 pop/jazz-laulunopettajaksi. Vuonna 2016 Jenna sai hienon huomionosoituksen, sillä hänet palkittiin Rintamaveteraaniliiton kunniaristillä arvokkaasta tuesta ja myötämielisyydestä sotiemme veteraaneja kohtaan ja 2017 hänelle myönnettiin Vapaussodan Perinneliiton myöntämä Sinisen risti.

27. elokuuta 1988 Kontiolahdella syntynyt Jenna on opiskellut pianonsoittoa vuodesta 1996 lähtien. Musiikki on ollut Jennan ammatti vuosikausia, onhan hän ammatiltaan musiikkipedagogi.

”Minun viime vuosi oli paikoin aikamoistakin haipakkaa, sillä laulunopetustöiden ohessa valmistelin opintoni loppuun ja joulukuussa 2020 valmistuin. Nyt minulla on siis musiikkipedagogiopinnoista ylempi korkeakoulututkinto, joka vastaa maisteritasoa. Olo on kyllä kiitollinen ja helpottunut!”

Jenna tähtää nyt toimittajaksi

Syksyllä 2021 Jenna teki elämänmuutoksen ja muutti Jyväskylästä Helsinkiin opiskelemaan toimittajaksi.

Jenna on noussut uransa saatossa Suomen yhdeksi toivotuimmista keikka-artisteista. Jennan ohjelmisto valikoituu keikoille yleisön mukaan ja lavoilla soivat taatusti ne yleisön kaipaamat tanssikappaleet.

jenna bågeberg spotifyssa.


KEIKAT:

Tänään:

Tänään ei listattuja keikkoja.

Tulevat keikat:

Päivä Paikkakunta Tanssipaikka
pe 12/07/24 Seinäjoki Tangomarkkinat
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 49€. Urheilutalo. Tangomarkkinat 40 vuotta -Juhlakonsertti. Ikimuistoinen Juhlakonsertti josta ei tangoja ja kuninkaallisia puutu. Mm. Kyösti Mäkimattila, Pirita Niemenmaa, Amadeus Lundberg, Saija Tuupanen, Jari Sillanpää, Jukka Hallikainen, Heidi Pakarinen, Kauko Simonen, Marko Maunuksela, Marita Taavitsainen, Teemu Roivainen, Charlotta Saari, Pasi Flodström, Risto Nevala, Tiina Räsänen, Leif Lindeman, Pekka Mikkola, Aino Niemi, Jaska Mäkynen, Elina Vettenranta, Aki Samuli, Jenna Bågeberg, Matti Korkiala, Keijo Hietikko, Petri Hervanto sekä Taisto Lunkan Tango-orkesteri ja Seinäjoen kaupunginorkesteri. Osta liput tästä (klikkaa).
la 13/07/24 Seinäjoki Tangomarkkinat
Satumaalava. Osta liput tästä (klikkaa).

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.