Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat

matti_sakari_pekkaniskan_pojat2_kp22

Pekkaniskan Pojat on maineikas yhtye, joka nyt pienen sapatin jälkeen on jälleen kuosissaan ja starttaa kesällä 2022 keikoille uudistuneella kokoonpanolla. Orkesterin laulusolistina toimii edelleen orkesterin perustaja Matti-Sakari Niska. Siispä, saammeko esitellä: Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat.

Pekkaniskan Pojat on aikojen saatossa levyttänyt paljon, mutta ensimmäiset uudet musiikit pienen tauon jälkeen kuultiin Syksyn Sävel -kilpailussa 2021, kun Köyhän miehen Danny -kappale kajahti ilmoille. Hieman kieli poskella tehty melodia svengaa kuin hirvi, ja teksti saa paatuneimmankin kuulijan huulille hymyn.

Yhtye on noussut tinkimättömällä palveluhalulla, taidolla ja tanssijoita miellyttävillä rytmeillä tanssiorkestereiden ykkösryhmään.

Pekkaniskan Pojat on alunalkaen vuonna 2002 perustettu tanssiorkesteri. Orkesteri palkittiin vuonna 2007 Vuoden Tanssittajatulokas -palkinnolla. Vuonna 2010 pojat voittivat Vuoden tanssittaja -tittelin. Albumeja on vuosien aikana kertynyt jo 7, joista yksi Souvareiden kanssa. 

Lue myös: Matti Venetvaara palasi tanssilavoille: ”Omistan Pekkaniskan Poikien nimen” – katso video

Pekkaniskan Poikien soittajat ovat Marita Taavitsaisen Koivu-orkesterista tuttuja.

Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat -kokoonpano: Matti-Sakari Niska (laulu), Sami Ruutiainen (koskettimet ja laulu), Jan Widberg (rummut ja laulu), Jouko Reijonen (basso ja laulu) ja Anssi Huotari (haitari, kitara ja laulu).


KEIKAT:

Pe 29.8.2025 – Nurmen lava, Lempäälä

La 30.8.2025 – Säänjärven lava, Savitaipale

Pe 5.9.2025 – Loma

La 6.9.2025 – Kukonhiekka, Saarijärvi

Su 7.9.2025 – Lemmenlava, Pyhäselkä – Joensuu

Ma 8.9.–Su 14.9.2025 – Loma

Ti 16.9.2025 – M/S Finlandia, Helsinki

La 20.9.2025 – Hotelli-Kylpylä Rauhalahti, Kuopio

La 27.9.2025 – Perunamarkkinat, Tyrnävä / Tyrnävän seurojentalo

La 4.10.2025 – Metsälinna, Viiala – Akaa

La 11.10.2025 – Kartano Kievari, Äänekoski

Ke 15.10.2025 – Ikaalinen Spa, Ikaalinen

La 18.10.2025 – Aron Keidas, Kauhajoki

La 25.10.2025 – Viihdekeskus Kalliojärvi, Isokyrö

Su 2.11.2025 – Valkeaniemen Pirtti, Tammela

Su 9.11.2025 – Tallink Victoria, Helsinki

Ma 10.11.2025 – Tallink Victoria, Helsinki

La 15.11.2025 – Hepokatti, Tampere

Ma 17.11.2025 – Viking Grace, Turku

Ti 18.11.2025 – Viking Grace, Turku

Pe 21.11.2025 – Merenhelmi, Kuivaniemi – Ii

La 22.11.2025 – Saarenkylän ns, Rovaniemi

Su 23.11.2025 – Ämmänsaaren työväentalo, Suomussalmi

La 29.11.2025 – Koivuniemen Herran Farmi (Messunavetta), Merikarvia

Ke 3.12.2025 – Teeriharju, Somero

La 6.12.2025 – Härmän kylpylä, Ylihärmä – Kauhava

Pe 26.12.2025 – Puistokulma, Vantaa

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.

Verified by MonsterInsights