
Kari Hirvonen on joutunut vuoteenomaksi ja sairastunut sen verran pahoin, että suosikkilaulajan viikonlopun esiintymiset on jouduttu peruuttamaan.
Tangokuninkaan terveyshuoli tuli ilmi äkillisesti lauantai-iltapäivänä, 5. huhtikuuta.
Karin ja hänen Onnentähti-orkesterinsa piti tanssittaa lauantai-iltana Nurmijäven Ruusulinnassa, mutta laulajan sairauden vuoksi tilalle hälytettiin kiireen vilkkaa Nina Åkerman & Mantra. Lisäksi Ruusulinnassa viihdyttää Heikki Koskelo & Tähti.
Lue myös: Kari Hirvonen jatkaa Reijo Taipaleena – teatterin lava kutsuu jälleen
”Pahoittelemme kovasti…”
Vielä ikävämpää Kariin sairastuminen on hänen sadoille faneilleen, jotka olivat tulossa sunnuntaina, 6. huhtikuuta katsomaan Satumaan kuningas -musiikkinäytelmään Kouvolatalossa.
Loppuunmyyty esitys on jouduttu perumaan.
”Pahoittelemme kovasti, mutta pääroolin esittäjä Kari Hirvonen on sairaana”, Kouvolatalo suree.
Lue myös: Nyt Kari Hirvonen kaatui sairauspetiin – Saija Tuupanen palaa lavoille
Legendaarisen Reijo Taipaleen elämästä kertovan suosikkinäytelmän esityspäivää saatiin kuitenkin siirrettyä, ja se on sunnuntaina 4. toukokuuta klo 12 Kouvolatalossa.
Ostetut liput käyvät siirrettyyn konserttiin.
Satumaan kuningas on Juse Venäläisen käsikirjoittama ja Jussi Myllymäen ohjaama nostalginen musiikkinäytelmä. Rooleissa nähdään Kari Hirvonen ja Marita Taavitsainen, Eikka Eronen, Merja Kuisma, Diana Anttila, Arttu Eronen ja Juse Venäläinen. Musiikista vastaavat Kultaisen harmonikan mestari Jani Helenius ja Onnentähti-orkesteri.
Lue myös: Kari Hirvonen perui äkisti keikkansa – syynä vauvaonni: ”Isin pieni prinsessa”
Kari Hirvonen joutui perumaan maaliskuun puolivälissä keikkansa, mutta silloin syynä ei ollut sairastelu, vaan iloinen perhetapahtuma: Karin perheeseen syntyi tyttövauva.