Jari Sillanpää.
Jari Sillanpää, 61, on Suomen kenties kuuluisin tangokuninkaallinen, niin hyvässä kuin pahassakin.
Vuoden 1995 tangokuningas hurmasi suomalaiset ja tangokisan jälkeen julkaistu nimikkoalbumi Jari Sillanpää on Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite.
Sitten suosio mureni: päihteidenkäyttö, lukuisat yksityiselämän kohut ja rikostuomiot pudottivat tähtilaulajan tylysti jalustalta.
Sillanpää on tuomittu huumausainerikoksista vuonna 2018 sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä vuonna 2020. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Eniten kohua herätti juurikin vuonna 2020 annettu sakkotuomio seksuaalirikoksesta, jossa Sillanpää tallensi kuvia aikuisen ja lapsen seksiaktista. Rikos tapahtui 2017, jolloin tähtiartisti on kertonut kärsineensä vakavasta huumeongelmasta.
Lue myös: Jari Sillanpää jätti huumeet ja tupakan – avautuu tv:ssä: ”Pahin pelkoni on…”
Tammikuussa 2018 hänet tuomittiin 50 päiväsakkoon rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Elokuussa 2018 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jarin 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta huumerikoksesta.
Jari pyysi lopulta anteeksi
Laulaja ei aluksi suostunut pyytelemään tekojaan anteeksi.
”Mulla on ollut semmoinen ajatus, etten ole oikein ymmärtänyt, miksi mun pitää pyytää anteeksi, muuten kuin että olen loukannut itseäni vaan tässä”, hän on kuvaillut.
Vasta vuonna 2023 hän nöyrtyi.
”Pyydän kaikilta niiltä sydämeni pohjasta anteeksi, jotka oikeasti tuntevat, että ovat tulleet loukatuiksi”, Sillanpää sanoi tv:n Huomenta Suomessa.
Lue myös: Jari Sillanpää nöyrtyi vihdoin: ”Pyydän sydämeni pohjasta anteeksi ”
Kännikohuja on tullut myöhemminkin, tuorein nousi otsikoihin kuluneena kesänä.
Kesäkuussa 2026 Tanssiin.fi uutisoi, kuinka Sillanpää tavattiin konttaamassa humalassa Helsingin ydinkeskustassa. Ohikulkijat soittivat apua ja poliisin.
”Olin ollut ravintolassa Helsingin keskustassa, olin nauttinut liikaa alkoholia ja kaaduin kadulla. Se oli ikävä ja hävettävä tilanne, mutta ennen kaikkea muistutus siitä, miten nopeasti vahinko voi sattua”, Jari itse kommentoi tapahtunutta.
Lue myös: Nyt puhuu Jari Sillanpää: ”Ikävä ja hävettävä tilanne”
Kuuntele Jari Sillanpää Desiree Kiuruveden Iskemäviikolla 2026:
Kaupallisen radion ”arvomaailma ei kohtaa Sillanpään kanssa”
Jari Sillanpää on jatkanut sinnikkäästi keikkailua ja konsertointia, vaikka hänen maineensa ja imagonsa ovatkin kokeneet kovia kolauksia.
Tangokuningas tekee marras-joulukuussa 2026 ison Joulun lumous -kiertueen. Viime marraskuussa 2025 hän julkaisi uutta musiikkia, Valo on meissä -kappaleen. Viime vuonna hän vietti myös juhlavuotta 30 vuotta estradilla -juhlakonserttikiertueen merkeissä.
Suurimmat kaupalliset radiot ovat Suomessa kuitenkin kieltäytyneet kokonaan soittamasta lukuisista rikoksista tuomitun tangokuninkaan musiikkia.
Tanssiin.fi kertoi radioiden tiukasta linjauksesta 2025: IL: Jari Sillanpään musiikki on kielletty Suomen radioissa
”Olemme kokeneet, ettei arvomaailmamme kohtaa Jari Sillanpään kanssa. Emme soita hänen musiikkiaan”, totesi muun muassa Suomen suurimman kaupallisen radioketjun Bauer Median pomo.
Bauer Median Suomen radiokanavia ovat muun muassa Radio Nova, Iskelmä, Radio City, NRJ, Radio Nostalgia, SuomiRock, Kasari ja Radio Pooki.
”Lähetin sähköpostia Ylen toimitusjohtajalle”
Ylen Radio Suomen musiikkipäällikön Johan Lindroosin mukaan Sillanpään musiikkia taas kuullaan Radio Suomessa, mutta melko harvoin.
Tilanne on jatkunut samanlaisena, mutta nyt Sillanpään fanit ovat reagoineet Ylen linjaan.
”Laittakaapa muutkin kommenttia YLE:lle, että soittaisivat joskus Jarin musiikkia radiossa. Sitä ei ole tapahtunut yli kahteen vuoteen kertaakaan”, yksi faneista kommentoi somessa.
”Olen kaksi kertaa tästä johtuen lähettänyt sähköpostia Ylen musiikkipäällikkö Lindroosille. Hänen kohtelias vastauksensa oli tyhjiä sanoja, ei luvannut parannusta”, toinen fani kertoi.
Onpa jopa Yleisradion korkeinta johtoa lähestytty.
”Tänään lähetin sähköpostia Ylen toimitusjohtajalle. Auttaako? Tuskin”, kolmas fani pohti.
Katso Jari Sillanpään keikat tästä.











