Ota yhteyttä

Uutiset

Jo teininä tangonnut Heidi Kyrö palaa tv-ruutuihin: “Odotan vauhtia ja glamouria”

Julkaistu

@

Heidi Kyrö tekee ison paluun television parrasvaloihin, kun hän osallistuu Tähdet tähdet -ohjelmaan. Suosittu tv-hitti käynnistyy MTV3:lla sunnuntaina 3. helmikuuta.

“Odotan glamouria tosi kovasti. Säihkettä, vauhtia, kiirettä tietysti. Erityisesti glamouria”, Heidi sanoo MTV3:n videohaastattelussa.

10 uutta tähtiartistia kisaa Tähdet tähdet -ohjelmassa.

Heittäytyminen ei ole Heidille ongelma.

“Kyllä… olen lavalla kuin kotonani, se on kuin toinen olohuone. Ainahan jännitystä on, se on kaveri olkapäällä. Jännitys ei katoa, pitää lyöttäytyä sen kaveriksi ja jotenkin sitä oppii sietämään.”

Tähdet tähdet -ohjelmassa on perintisesti nähty ja kuultu yllättäviäkin duetto-pareja.

“Kääk! En ole edes miettinyt tuollaista. Jonnan kanssa voisi olla kiva duetoida. Ehkä Ressu tai Jussi tai Samae… ihan kaikki kävisi!”

Heidi Kyrö on ollut julkisuudessa vuodesta 1993, jolloin 15-vuotias kemiläistyttö tuli tangomarkkinoilla toiseksi. Sittemmin Heidi on kisannut mm. Syksyn Sävelessä ja Euroviisuissa. Heidi on tehnyt paljon ääninäyttelijänä töitä esimerkiksi useissa Disneyn animaatioelokuvissa sekä viihdyttänyt musikaaleissa.

Nyttemmin Heidi työskentelee Ylen Radio Suomessa toimittajana. Keikkoja hän tekee silloin tällöin. Hämeenlinnassa asuva Heidi on naimisissa ja yhden lapsen äiti.

 

KATSO tästä Heidi Kyrön tuore haastattelu:

KATSO Siks oon mä suruinen -video tangomarkkinoiden semifinaalista 1993, kun 15-vuotias Heidi eteni tangoprinsessaksi:

 

KATSO Heidi Kyrön elokuussa 2018 julkaistu Hienot päivät -musiikkivideo, joka edustaa Heidin modernimpaa, popimpaa linjaa: