Eeli ja Joel Hallikainen.
Joel Hallikainen, 64, on viihdealan konkari, joka on viihdyttänyt suomalaisia vuosikymmeniä niin musiikin parissa kuin televisiossakin.
Joel oli 1990-luvulla Suomen suosituin iskelmäartisti ja tv-esiintyjä. Esikoisalbumi myi huimat 180 000 kappaletta, Tuttu juttu -ohjelma keräsi miljoonayleisön.
Edelleenkin Hallikainen kiertää Suomea. Parhaillaan hän konsertoi suosituissa Kielletty alle 60-vuotiailta -showssa ystävänsä, koomikko-imitaattori Heikki ”Hessu” Hilanderin kanssa.
Joel on myös nostanut vanhusten merkitystä yhteiskunnassa esille ja korostanut heidän olevan ”Suomen kunniakansalaisia”. Hallikainen on esiintynyt vanhuksille ideoimansa Ilonpisara-ohjelman puitteissa esimerkiksi palvelutaloissa ja hoitokodeissa ja tuonut iloa ikäihmisille.
Julkisuuden takana Joel on tavallinen perheenisä. Hänellä on Pia-puolisonsa kanssa viisi lasta: Oona, Eeli, Aada sekä Ukko ja Onni.
Lue myös: Joel Hallikainen: lapsuudenkoti ilmiliekeissä
Joel ja Eeli kisasivat Syksyn Sävelessä vastakkain
Joelin lapsista ainakin Oona ja Eeli ovat jatkaneet isänsä jalanjäljillä musiikin tekoa.
Eeli Hallikainen, 35, kisasi jopa Syksyn Sävelessä vuonna 2021 – ja teki historiaa, sillä samassa kisassa oli mukana myös hänen Joel-isänsä. Eeli ja Joel lauloivat samassa semifinaalissa, mutta kumpikaan ei edennyt finaaliin, jonka lopulta voitti Saija Tuupanen Kuurasydän-kappaleellaan: Saija Tuupasen Syksyn Sävel -voitto on tämän miehen ansiota: Sami Rosholm löysi hittitangon
Eeli on ollut mukana myös Seinäjoen Tangomarkkinoiden karsinnoissa.
Eeli oli jo teini-iässä mukana isänsä keikolla roudarina ja myöhemmin pitkillä matkoilla keikkakuskina. Hän on ammatiltaan kokki.
Joel on kertonut, että poika on lapsesta saakka ollut musikaalisesti lahjakas.
”Hänellä on ihmeellinen kyky tarttua ääniin. Pikkupoikana Eeli kuunteli puhki kaikki satu- ja laulukasetit ja oppi ne ulkoa. Päiväkodissa häntä kutsuttiin efekti-Eeliksi, sillä kaikkea hänen tekemistään säestivät asiaankuuluvat äänitehosteet”, Joel on muistellut.
”Eelistä on kuoriutumassa A-luokan imitaattori”
Joel julkaisi vastikään somessa videon, missä Eeli imitoi osuvasti Vesa-Matti Loiria. Kappaleena on Maailma on kaunis.
Isä on selvästi ylpeä poikansa taidoista.
”Eelistä on kuoriutumassa A-luokan imitaattori. Trubaduuri ja muusikkohan Eeli on päästä kantapäähän. Ainahan tämän olen tiennyt, mutta jokainen vaatii oman aikansa kasvaa ja löytää paikkansa”, Joel kirjoittaa.
”Nyt alkaa näyttää tosi hyvältä, näin ammattilaisen vinkkelistäkin katsottuna. Ruonansuu, Puotila ja Hilander ovat saamassa kollegan ja iskähän tietenkin isosti ylpeä. On uusien aika. Go Eeli Go!!!”
Joelin videopäivitys on kerännyt valtavasti suitsutusta ja kommentteja.
Katso Eeli Hallikaisen imitaatiovideo:









