
Suomalainen tanssi – ja iskelmämusiikin kulttuuri elää ja voi kaikesta huolimatta hyvin.
Tanssilavoilla on ollut vilskettä, artisteilla keikkaa ja kysyntää riittää jatkossakin.
Lue myös: Kyllä kelpaa! Paljon uusia tanssipaikkoja aukeaa syystalven iloksi – kriisi ohi
Hienoa on myös, että nimekkäiden artistien ohella Suomessa on runsaasti tuntemattomampiakin, innokkaita tanssi-iskelmän tekijöitä. He eivät välttämättä tee tanssimusiikkia työkseen, vaan nauttivat harrastuksestaan.
Nämä suurelle yleisölle vielä vieraammat nimet julkaisevat kuitenkin säännöllisesti sinkkuja ja uutta musiikkia, ja siksi Tanssiin.fi haluaa nostaa myös näitä pyyteettömiä tanssi-iskelmän harrastajia esiin.
Listasimme muutamia vastikään uuden kappaleen julkaisseita laulajia.

Helena Lerkkanen: Kaksi erilaista
Jyväskylästä lähtöisin ja nykyään Lievestuorella asuva Helena Lerkkanen julkaisi esikois-singlensä Kaksi erilaista perjantaina (6.10.).
Kappale kertoo vahvasta rakkaudesta, joka koskettaa kuulijoita Helenan persoonallisella tulkinnalla.
Kappaleiden takana ovat monille artisteille hittejä tehneet Pertti Jalonen (sävellys) ja Sana Mustonen (sanoitus).
Keikkakokemusta Helenalta löytyy jo monien vuosikymmenien ajan erilaisten kokoonpanojen pääsolistina sekä menestystä tullut esim. Lavatähti 2002 ja Iskelmäartisti 2009 laulukilpailuista.
Monipuolista tanssimusiikkia esittävä Helena on palannut jälleen keikkalavoille ja tullut jo tanssilavoilla tutuksi Helena ja Mika -kokoonpanolla.
”Energiaa ja iloista meininkiä riittää!” Helena vakuuttaa.
Pekka Perttunen: Ole tässä
Hämeenlinnalainen Pekka Perttunen toimii yrittäjänä kansainvälisessä asiantuntijaorganisaatiossa ja musiikin harrastaminen tuo mahtavan vastapainon kiireiseen arkeen.
Poikkihuilun soittamisesta oli lähellä tulla Pekalle pysyvä ammatti, kunnes ura taloushallinnon parissa vei mukanaan. Huilua Pekka soitti aktiivisesti yli 20 vuotta ja nykyisin erilaiset soittimet soivat lähinnä harrastuspohjalta.

Viime vuosien aktiivinen laulaminen on poikinut useita singlejä, joista viimeisimpänä ilmestyi 4. lokakuuta Ole tässä -kappale.
”Arkipäivän kiireet vievät meitä ihmisiä mukanaan ja välillä elämän tärkeimmät asiat saattavat unohtua. Ole Tässä -laulu kertoo pysähtymisen tärkeydestä ja hetkessä elämisestä toisen ihmisen kanssa”, Pekka kuvailee.
Kappaleen on sanoittanut tunnettu muusikko Jarkko Honkanen ja säveltänyt Jari Rönkkö.
Musiikin lisäksi Pekka harrastaa myös teatteria ja hän on hämeenlinnalaisen Hämy Teatterin perustajajäsen ja kantavia voimia jo yli 10 vuoden ajan.
”Teatteri ja laulaminen tukevat toisiaan hyvin ja mahdollistavat itsensä toteuttamista monimuotoisesti”, iloitsee Pekka.
Loppuvuodesta 2022 Pekalta ilmestyi myös tunnelmalliset joulusinkut Tänäkin jouluna ja Joulun tähden nään.
Anna-Claudia Somero: Muistojen Bulevardi
Anna-Claudia Somero, 33, on elänyt koko ikänsä musiikin parissa. Hänen isänsä Jouni Somero on tunnettu konserttipianisti.
Musiikkiopiston päättötodistuksen hän sai Kuopion musiikkiopistosta pääaineenaan huilu. Usean vuoden ajan hän soitti Juantehtaan soittajissa ja on myöhemmin toiminut myös orkesterin laulusolistina.
Nuori nainen esittää mielellään nostalgista viihdemusiikkia ja elokuvasäveliä esikuvinaan suuret suomalaiset ja ulkomaalaiset naislaulajat.
Anna-Claudia julkaisi viime keväänä esikoislevynsä nimeltä Muistojen Bulevardi.
”Tämä levy syntyi rakkaudesta vanhaan viihdemusiikkiin ja nostalgiaan. Minua on aina puhutellut erityisesti 1950-80 lukujen musiikki, siksi välillä sanonkin leikkisästi, että olen tainnut syntyä väärälle vuosituhannelle”, laulaja hymyilee.
”Olen aina ihaillut valovoimaisia ja vahvaäänisiä naislaulajia – niin ulkomaisia kuin koti- maisiakin. Siksi halusin tälle levylle suosikkiartistieni tuotantoa.”
Anna-Claudia kertoo tutustuneensa levyn nimikkoraitaan, Laila Kinnusen tunnetuksi tekemään Muistojen Bulevardiin, muutamia vuosia sitten.
”Isäni ehdotti kappaletta samannimiselle konserttikiertueellemme. Tämä kaunis valssi sai myös kunnian päästä debyyttialbumini nimeksi.”
Marianne Saari: Rytmiisi antaudun
Marianne Saari, 61, on ammatiltaan lähihoitaja, mutta musiiki on vienyt hänen mukanaan. Mariannen laulajan ura alkoi vuonna 1979 h’nen vanhempiensa pitämässä Motelli Lapväärtissä, jossa hän lauloi useamman vuoden siellä esiintyvien orkestereiden kanssa.
Mariannen kesällä ilmestynyt uusi single Rytmiisi antaudun huokuu hyvää fiilistä ja 80-luvun soundeja. Se on samalla Mariannen paluu musiikkityyliin, joka kuljettaa kuulijaansa pitkin tanssilattiaa.

Rytmiisi antaudun -kappaleen säveltänyt ja tuottanut Kristian Kontu myös laulaa singlellä vierailijana.
”Toivoin biisiä, missä olisi kasari disco-fiilistä ja sellaista, jossa Kristian myös laulaisi.
Biisin teon ja äänittämisen edetessä se ilokseni sellaiseksi myös pikku hiljaa muotoutui”, Marianne kertoo.
”Saatuamme Tonilta vielä siihen sopivan hienon tekstin, ajattelin vaan, että nyt toimii!
Pallen monet erilaiset kosketinsoittimet ja melodiat kruunasivat biisin. Ihanat fiilikset tästä!”
Valentin: Oon valmiina
Marko ”Valentin” Virkkula, 46, on pitkän linjan oululainen laulaja ja tanssimuusikko. Automyyjänä työskentelevä Marko aloitti keikkailun jo 15-kesäisenä oululaisten tanssiorkesterien kanssa.
”Kun koulukaverit kuuntelivat Dingoa ja rokkibändejä, minulla soivat Topi Sorsakoski, Olavi Virta ja Erkki Junkkarinen”, Marko muistelee.


Marko keikkailee Valentin-taiteilijanimellään Afrikan Tähti -orkesterin kanssa.
Moni muistaa nuorukaisen siloposkisena tulkitsijana, kun hän tuli 1990-luvun lopussa tunnetuksi Iskelmäprinssi-hitistään.
Nyt hän on laulava perheenisä, joka julkaisi syksyn kunniaksi uuden sinkun Oon valmiina.
Anna-Kaisa Korpinen: Varjotanssi
Kajaanilainen Anna-Kaisa Korpinen voitti kesällä 2022 Seinäjoella Tangoseniori-tittelin. Jo vuonna 2019 Anna-Kaisasta leivottiin Kiuruveden Iskelmäviikolla Seniorimestari.
Lue myös: He voittivat Tangoseniori-tittelit Seinäjoella: ”Piti nipistää itseä aamulla…”
”Tykkään esittää kaikenlaista tanssimusiikkia”, Anna-Kaisa kuvailee.

Anna-Kaisa työskentelee sairaanhoitoalan opettajana Kajaanin ammattikorkeakoulussa.
Laulajan uutuusinkku on nimeltään Varjotanssi.
”Se on Puhakan Jarin kanssa yhdessä elävöitetty Paula Koivuniemen 1999 julkaisema biisi”, Anna-Kaisa kertoo.
Jiri Tammilehto: Voi niitä aikoja
Jiri Tammilehto, 45, on syntyjään porilainen muusikko, jonka sukunimessä soi legendaarisen tähden kaiku.
”Tammilehto? Kyllä, olen kaukaista sukua Topi Sorsakoskelle eli Pekka Tammilehdolle. Sukunimeni herättää usein tuon kysymyksen, sanoo Jiri Tammilehto, jonka ääntä on kehuttu myös karitapiomaiseksi.

Jiri työskentelee projektipäällikkönä kiinteistövahinkoihin erikoistuneensa kansainvälisessä yrityksessä Kokkolassa. Laulupuolella hänen uusin julkaisunsa on nimeltään Voi niitä aikoja.
”Se kertoo mikä voima musiikilla on. Vanhat hitit syöpyvät mieliimme ja siirtyvät sukupolvelta toiselle yhdistäen niitä”, kertoo Jiri kappaleesta, jossa vilistävät monet tutut iskelmätaivaan tähdet.
”Laulun sävellys on Kai Jämsän, joka on räätälöinyt hienosti Seppo Oukkosen tekemän tekstin tyyliini sopivaksi, niin että laulun tarina voisi olla jopa tosi. Laulu puhukoon puolestaan.”
”Perin laulunlahjan isältäni”
Jiri Tammilehto syntyi Porissa, mutta työ ja rakkaus veivät miehen Kokkolaan.
”Laulunlahja ja ääni periytyvät isältäni, jolta omasta mielestäni kuulostan, hän oli Porin kaupunginteatterilla ooppera- ja näytelmälaulajana. Oma musiikillinen mieltymykseni on perinteinen kantri ja tanssimusiikki”, Jiri kertoo.
”Muukalaiset-kokoonpanon kanssa olen tehnyt useita kantrikappaleita, joille onkin varattu ihan oma kammio sydämessäni. Edellinen julkaisuni Kanarialintu kaivoksessa sai hyvän vastaanoton.”