Lasse Hoikka on täynnä tarmoa.
Ikisuositun Souvareiden keulahahmo Lasse Hoikka, 63, kertoo Iltalehdessä (29.9.2018) harrastuksistaan ja voinnistaan. Metsästystä, kalastusta ja liikuntaa ahkerasti harrastava laulaja on toipunut taannoisesta sairauskohtauksestaan hyvin. Hoikka sai 2016 lievän aivoverenkiertohäiriön.
”Se tuli aivan yllättäen. Minulla ei ollut mitään oireita, päänsärkyä tai huonovointisuutta. Kuntosalilla olin käynyt ihan normaalisti ja harrastanut liikuntaa. Heräsin aamulla ja vasen puoli kehosta tuntui voimattomalta. Siitä sitten lähdettiin ambulanssilla sairaalaan”, Hoikka on muistellut 24. helmikuuta 2016 tapahtunutta kohtausta.

Aivoverenkiertohäiriön aiheutti kaulavaltimon ahtauma, joka leikattiin.
”Olen toipunut sataprosenttisesti, Lasse Hoikka sanoo nyt Iltalehdessä.
”Ammuin metsopaistin joulupöytään”
Souvareiden tähti on ollut varovainen, eikä ole esimerkiksi lentänyt reiluun parin vuoteen. Jouluna hän kuitenkin matkustaa Kanarian lämpöön. Jouluruokakin on jo metsästetty:
”Olin kuusi tuntia yksin metsällä ja ammuin yhden metson, kuningaslinnun. Siitä tehdään jouluksi paistia.”
Raittius ja lumikengät laihduttivat
Lasse Hoikka kiittää hyvää kuntoon raittiudesta.
”Tässä on yhdestoista vuosi meneillään ilman alkoholia, ja se oli viisas päätös”, Lasse sanoo Iltalehdessä.
”Olen niistä tukevimmista päivistä neljätoista kiloa kevyempi, ja siihen on auttanut muun muassa lumikengät, jotka laitan taas jalkaan, kun lumi tulee.”
Souvareilla on tänä syksynä 40-vuotisjuhlakiertue. Pitkä ura ei ole kuitenkaan leipiinnyttänyt soittajia.
”Paras palkinto on edelleen tanssiva ja viihtyvä yleisö, se sytyttää meidät ilta illan jälkeen.”
Katso Souvareiden keikat tästä.

[eafl id=”15314″ name=”Byggmax” text=”Hiirestä huusholliin! Klikkaa unelmaprojekti kotiin. Kuuluisan edulliset Byggmax-hinnat ja verkkokaupassa alkaen yhden päivän toimistusaika.”]












