Kai ”Kuju” Hyttinen loukkasi polvensa marraskuussa 2025 ja joutui siirtämään kaksi loppuvuoden konserttia ensi kevääseen. Sitä ennen hän kävi myös sairaalaoperaatiossa.
❱ Kai ”Kuju” Hyttinen loukkaantui – loppuvuoden Kotiseutu Pohjolassa -konsertit siirtyvät.
Kuluvan vuoden viimeiset Kotiseutu Pohjolassa -konsertit joudutaan siirtämään ensi kevääseen, sillä laulajatähti Kai ”Kuju” Hyttinen, 78, on loukannut polvensa vakavasti. Sairasloman takia siirtyvät sekä 28.11. Mikkelin Mikaelin että 13.12. Hyvinkääsalin konsertit.
Kyse on kahdesta kiertueen erityiskonsertista, joita ei voida tuurata toisella esiintyjällä.
Kotiseutu Pohjolassa -kiertueella Hyttinen esintyy yhdessä toisen iskelmälegendan, Pasi Kauniston, 75, kanssa.
”Meitä on enää kourallinen kiertämässä”, Pasi ja Kuju totesivat Tanssiin.fi:lle syyskuussa 2025.
Lue myös: Kai Hyttinen ja Pasi Kaunisto yhdistivät voimansa: ”Meitä on enää kourallinen kiertämässä”
Arja Havakka hyppää avuksi – Sinivalkoinen Joulu toteutuu silti
Vaikka Kotiseutu Pohjolassa -konsertit siirtyvät, Pasi Kaunisto nähdään suunnitelmien mukaan edelleen Sinivalkoinen Joulu -tapahtumassa 29.11. Kemin Lumilinnassa – tosin pienellä muutoksella. Kujun paikan Pasin rinnalla ottaa Arja Havakka, 81.
”Arjahan on loistava joululaulujen tulkitsija – ja saatetaan me Dirlandaakin vetäistä Kujun muistolle,” Pasi kertoo pilke silmäkulmassa.
Pasin ja Kujun yhteisissä konserteissa huumori on ollut läsnä vahvasti, ja yleisöpalautteissa sitä kuvataan ”lämpimäksi, rennoksi ja hyväntuuliseksi”.
Lue myös: Mukava yllätys: Arja Havakka, 81, levytti

Uudet päivämäärät vahvistettu
Siirtyneiden konserttien uudet ajankohdat ovat:
- Mikaeli, Mikkeli: 21.2.2026
- Hyvinkääsali: 19.3.2026
Kiertueen keikat ovat rajattuja, sillä molemmilla konkaritaiteilijoilla on paljon muitakin töitä ja projekteja eläkepäivien ohella.
Kiertue vetänyt täysiä saleja
Kotiseutu Pohjolassa -konsertit ovat saaneet loistavan vastaanoton: yleisöä on riittänyt, ja osa saleista on jo myyty loppuun.
Kiertueella Pasi ja Kuju vierailivat myös taiteilija Veli Koljosen luona Lapissa. Vanha ystävä pyysi kaksikkoa antamaan laulunäytteen – ja sellainen annettiin, pienen neljän hengen yleisön edessä taiteilija-ateljeessa.
Kuuntele Kujun “olohuoneversio”:
Liput ja ajantasaiset keikkapäivämäärät löytyvät Lippu.fi-palvelusta.
❱ Tanssiin.fi kertoo tarinoita iskelmän tähdistä, tanssilavoista ja suomalaisesta musiikkikulttuurista. Lue lisää suosittuja juttuja ja löydä seuraava lempeä hetki.







