Lavatanssit ovat kuuluneet suomalaiseen kesään vuosikymmeniä. Moni tämän päivän suosituimmista tanssipaikoista on toiminut jo 1950–60-luvuilta lähtien.
Yleisradio pyysi heinäkuussa kansaa jakamaan lavatanssimuistojaan.
Yksi muikeimmista tarinoista on 99-vuotiaan Laurin muistelo sotasyksyltä 1944, jolloin hän oli junan kyydissä muiden nuorten sotilaiden kanssa matkalla kohti tuntematonta.
Kun juna pysähtyi Kouvolan tienoille, sotilaat saivat kolmen tunnin iltaloman. Suomessa oli tanssikielto, mutta läheisellä tanssilavalla oli meneillään luvattomat tanssit.
Tanssikielto oli voimassa Suomessa sotavuosina 1939-44 ja lievennettynä sotien jälkeen vielä vuoteen 1948 saakka. Sala- eli nurkkatansseja järjestettiin kuitenkin yleisesti.
”Tanssikumppaniksi piti valita lyhemmän sortin tyttö…”
Lauri oli joskus tapaillut jenkan askelia ja päätti uskaltaa sen pyörteisiin.
”Olinhan minä suuri sotaherra, korpraali, ollut pahemmissakin tilanteissa”, Lauri kertoo Ylellä.
”Olin tuolloin lyhyenläntä ja painokin alle 50 kiloa, joten tanssikumppaniksi piti valita vähän lyhyemmän sortin tyttö. Eturivissä seisoi turhan pitkänhuiskeita neitosia, mutta taaempana näytti olevan yksi hieman lyhyempi.”
”Penkiltä nousi 185-senttinen amatsoni”
Mutta sitten totuus paljastui.
”Siinä kävi sitten niin, että kun muut seisoivat, niin tämä lyhemmäksi arvioimani istui. Penkiltä nousi vähintään 185-senttinen amatsoni.”
”Elämäni ainoa jenkat”
Laurin tanssitaidoissa oli petrattavaa, joten tyttö otti tilanteen haltuunsa.
”Hän nosti minut melkein irti lattiasta, nosti tissien päälle, kuten kaverini asian ilmaisivat”, Lauri kuvailee Ylellä.
”Vauhtia riitti, niin että maihinnousukengät vain hipaisivat sillon tällöin lattiaa, toisesta jenkasta en muista mitään. Tällaiset olivat elämäni ainoat jenkat, sillä hyvä suoritus ei kaipaa uusimista.”
Lue myös: Lasse Hoikka tietää, miksi tanssiminen on hyväksi – tuo lohtua elämään
