
Nea Lampela, 23, on seurannut äitinsä, tangokuningatar Eija Kantolan, 57, jalanjälkiä.
Musiikki on nimittäin lähellä myös tyttären sydäntä.
Nea opiskelee pop/jazz-konservatoriossa Helsingissä, on tehnyt musikkia Lontoossa ja nyt näyttävä nuori nainen julkaisee uuden musiikkivideon, jota Eijakin somessa on äidin ylpeydellä hehkuttanut.
Tangoa Nea ei kuitenkaan aio laulaa. Hän on kertonut, että tykkää soulahtavasta, R’n’B-tyyppisestä musiikista.
”Olen sydän sykkyrällä, pärjääkö tyttäreni” –Eija Kantola
Eijakin treenasi aikoinaan samaisessa konservatoriossa laulamisen tekniikkaa.
”Tunteeni ovat ristiriitaiset, kuten kenellä tahansa vanhemmalla. Olen sydän sykkyrällä huolissani, pärjääkö tyttäreni. Toisaalta ymmärrän, että on parempi antaa Nean mennä, tehdä ja kokeilla. Siten sitä oppii”, Eija on kuvannut äidillisiä tunteitaan.
Tumma ja tyylikäs Nea on ollut musikaalinen jo pienestä pitäen.
Se ei ole ihme, sillä hänen molemmat vanhempansa ovat menestyneet laulajina. Eija ja Nean isä, Markus Lampela erosivat vuonna 2006.
Markus Lampela kokeili siipiään iskelmälaulajana 1990-luvulla ja levytti Eijan kanssa yhden sinkunkin.
”Siellä se Nea hytkyi leikkikehässä, kun musiikki soi. Fröbelin palikat ja Ti-Ti Nalle kolahtivat”, äiti kiusoitteli tytärtään taannoisessa Ilta-Sanomien haastattelussa.
Nea koki laulajan tulikasteensa Kalevi-papan synttäreillä
Eija ja Nea ovat kertoneet, että tyttären lauluinnostus jatkui päiväkodissa. Kuten Tanssiin.fi:n lukijat hyvin tietävät, Eijan isäkin on musiikkimiehiä, mestaripelimanni Kalevi Kantola.
Eijan rakas äiti Terttu Kantola menehtyi 85-vuotiaana helmikuussa 2023, ja Eija on kantanut huolta yksin jääneestä 82-vuotiasta isästään.
Lue myös: Eija Kantola kantaa huolta yksin jääneestä isästään – avautuu surujen vuodestaan
Muistot kuitenkin elävät ja ilahduttavat.
Kun Kalevi piti Eurassa 65-vuotisjuhlakonsertin, paikalla oli 800 juhlavierasta kuulemassa, kun 6-vuotias Nea lauloi ensimmäisen kerran yleisön edessä.
Eija-äiti joutui pitelemään pikku-Nean mikkiä
”Jännitti ihan hirveästi”, Nea on muistellut.
”Äiti joutui pitelemään mikkiä, kun en itse uskaltanut. Muistan, että sain ison karkkipussin palkaksi. Halvalla mentiin siinä vaiheessa. Nykyisin laulan aina, kun siihen on mahdollisuus.”
Nea ja Eija esiintyvät yhdessä
Eija Kantola ja Nea Lampela ovat esiintyneet nyttemmin useasti myös yhdessä.
Tangokuningatar on silti tähdentänyt Nean omaa persoonaa ja laulu-uraa.
”En halua ihmisten ajattelevan, että Nea pääsee mun siivellä esiintymään. Eikä hän halua olla lavalla minun tyttärenäni”, Eija on kuvaillut.
Äiti sanoo, että Nealla on hyvin persoonallinen soul-ääni.
Eija järjesti useana vuonna Eurassa perinteisen joulukonsertin, jossa Nea on laulanut. Tytär kiersi esiintymässä myös äitinsä 20-vuotisjuhlakiertueella vuonna 2012.
Samoin vuonna 2022, kun vietettiin Eijan 30-vuotisjuhlia: Nea viihdytti konserteissa yhdessä isoisänsä Kalevi Kantolan sekä tangokuningas Jari Sillanpään kanssa.
Myös Syksyn Sävel -finaalissa lokakuussa 2022 Nea oli tv-lavalla äitinsä taustalaulajana.











