Ota yhteyttä

Haastattelu

Pasi Kauniston tytär teki rehellisen kirjan isästään – rakkautta, viinaa ja rahahuolia: ”Kaikesta on selvitty”

Kirjailija Milja Kaunisto empi pitkään isänsä, iskelmätähti Pasi Kauniston elämäkerran kirjoittamista. Lue lisää ja kuuntele samalla uutuussingle!

Julkaistu

@

Pasi ja Milja Kaunisto.

Ponnistaminen maalaiskylän pojasta laulajatähteyteen vanhempien vastustuksesta huolimatta, Syksyn sävel -voitto ja nuoren perheenisän kamppailu alkoholismin kanssa. Yllättäen elämään ilmestynyt hautauspalveluyrittäjyys sekä tasapainottelu iskelmän ja kirkkomusiikin välillä.

Kirjailija, muusikko Milja Kaunisto, 46, kirjoittaa rehellisesti isänsä Pasi Kauniston, 71, tarinan. Hän kuvaa satumaisen suosion lisäksi myös keikkaelämän varjopuolia – konkurssia pois jättämättä.

Pasi Kaunisto – Elävän laulajan sielu (Gummerus) on kirjailija Milja Kauniston taiteilijaelämäkerta isästään, 1960- ja 1970-lukujen suosikki-iskelmälaulajasta, Toivo Kärjen suojatista Pasi Kaunistosta, jonka tunnetuimpia hittejä ovat Koskaan et muuttua saa ja Sanat eivät riitä kertomaan. Kirja ilmestyy 4.9.

Milja tuskaili ensin pitkään, olisiko mahdollista, että juuri hän kirjoittaa oman isänsä elämäkerran. Päätöksessä kuitenkin auttoi isän ja tyttären poikkeuksellisen avoin suhde.

”Minusta tuli muusikko ja laulaja, koska isä luotti muusikonkykyihini niin varhain ja vanhempani onnistuivat rohkaisemaan tunneyliherkän lapsen sulkeutuneen kuoren sisältä ulos sen mikä minusta oli tuleva: taiteilijan”, Kaunisto toteaa.

Mainos

”Minä olen isäni tytär, mutta myös isäni pitkäaikainen työtoveri. Aikanaan minusta tuli myös kirjailija. Siksi päätin tarttua tämän kirjan kirjoittamiseen.”

Milja Kaunisto on Etelä-Ranskassa asuva kirjailija ja musiikintekijä. Hänet on tunnettu erityisesti historiallisista romaaneistaan. Muusikkona hän on tehnyt yhteistyötä isänsä kanssa jo 40 vuoden ajan.

Pasi Kauniston levytysura alkoi vuonna 1968, jolloin hän levytti Toivo Kärjen levy-yhtiössä ensimmäisen levytyksensä Rakastan sinua niin. Seuraava vuosi oli lopullinen läpimurtovuosi: ensin Kaunisto levytti suurhitin Koskaan et muuttua saa, jota seurasi voitto Syksyn Sävelessä laululla Sanat eivät riitä kertomaan. Levytysura jatkui muun muassa hiteillä Lakeuden kutsu, Sata kelloa, Nelostie ja Koitere – Karjalan helmi.

Pasi Kauniston elämäkerta Elävän laulajan sielu (Gummerus 2022).

Isän ja äidin rakkaus on kestänyt 60 vuotta

Kirja on täynnä tunteita.

”Siinä noustaan hammasta purren niukkuuden upottavasta suosta, raadetaan mielenterveyden uhalla, paetaan alkoholiin, rikastutaan ja köyhdytään, kaadutaan ja noustaan jälleen, saadaan syviä haavoja ja selvitään. Se on myös ylistys suurelle rakkaudelle: vanhempieni rakkaustarina on kestänyt lähes 60 vuotta, joka on meidän aikanamme suoranainen ihme”, kirjailijatytär huomauttaa Radio Sunin haastattelussa.

Mainos

Milja kuvaa kauniisti vanhempiensa Pasin ja kuvataiteilijana tunnetun Irmeli Kauniston lähes 60-vuotisen rakkaustarinan.

Isänsä elämäntarinan ohella Elävän laulajan sielu piirtää ajankuvan rakennemuutoksessa kamppailevasta Suomesta ja sen henkisestä ilmapiiristä sekä musiikkibisneksen kulisseista 1950-luvulta 2000-luvulle.

”En ollut ymmärtänyt, kuinka nuori isäni oli, kun hän alkoi tehdä raskasta ammattilaisuraansa kruunaamattoman tangokuninkaan Olavi Virran vierellä. Vain 15-vuotias pojankoltiainen teki sekä päivä- että yötöitä.” 

”Iskelmä muuttui yhtäkkiä muinaisjäänteeksi”

Milja Kaunisto on kertonut, että hänelle valkeni kirjaa tehdessä myös iskelmämusiikin kohtalo Suomessa. Hänelle tuli yllätyksenä 1990-luvulla nopeasti muuttunut suhtautuminen iskelmään.

Mainos

”Kun Suomen kansa koki nousukautensa ja pyrki tietoisesti eroon vanhasta, muuttui kansan tuntoja tulkitseva musiikki yhtäkkiä häpeälliseksi ja naurettavaksi muinaisjäänteeksi. Vanhat tekijät siivottiin, rationalisoitiin pois näkyvistä. Syntikka sai korvata soittajat, ja esiintymispaikka toisensa jälkeen kaatui, kun iskelmäkansa suuntasi diskoihin ja festareille”, Milja kertoi Radio Sunissa.

”Arvostan isäni työtä ja herkkyyttä”

”Sittemmin iskelmä on kokenut uuden arvonnousun ja kunnianpalautuksen. Valitettavasti monelle artistille glooria on tullut liian myöhään. Taivaan portit ovat leveällä, ja liian monelta 1960- ja 1970-lukujen artistilta jäi näkemättä, miten heidän elämäntyötään arvostetaankaan. Siksi minä halusin kirjoittaa isästäni, koska tahdoin hänen tietävän, miten paljon arvostan hänen työtänsä, sitoutumistansa, herkkyyttänsä ja voimaansa.”

KATSO videolta Pasi Kauniston tulkinta Leonard Cohenin klassikosta Tanssi loppuun rakkauden, Levyraati 1985:

Tyttäret mukana uutuussinglellä Elämäkerta

Elävän laulajan sielun ilmestymisen yhteydessä Pasi Kaunistolta julkaistaan myös Elämäkerta-niminen kappale. Teksti on Milja Kauniston kynästä ja sävellyksen Milja teki yhdessä puolisonsa, muusikko Petteri Parviaisen kanssa, joka soitti myös kappaleen bassot ja komppikitarat.

Mainos

Viulut soittaa Pasin vanhin tytär Verna Kaunisto, kuorot ovat Milja Kauniston äänialaa. Kappale on tehty yhteistyössä -yhtyeen soittaja-säveltäjä-tuottajan Mikko Kangasjärven kanssa.

”Pasille mielimusiikki on aina ollut laadukasta, koskettavaa, melodista ja oikeilla soittimilla soitettua. Tämä on yksi painava syy siihen, miksi tuotimme mieheni Petteri Parviaisen ja Yö-yhtyeen soittaja-säveltäjä-tuottajan Mikko Kangasjärven kanssa Pasille singlen summaamaan hänen elämäkertansa sanomaa”, Milja Kaunisto kertoo.

Kirjan julkistamista vietetään Tampereen Komediateatterissa isän ja tytärten yhteisessä juhlakonsertissa sunnuntaina 11.9. Konsertissa esiintyy myös Kai Hyttinen. Voit ostaa lippuja tästä.

Mainos