
Sauli “Sakke” Kotilainen, 73, tunnetaan tanssikansan parissa Focus-orkesterinsa laulusolistina.
Turkulainen Sakke on siviilissä ansainnut leipänsä tien päällä: hän työskenteli 40 vuoden ajan bussi- ja rekankuljettajana.
Laulava bussikuski ajoi paljon turistien ryhmämatkoja Suomessa ja Baltiassa, aiemmin kauempanakin, ympäri Eurooppaa.
Sakke pelasti matkustajien hengen
Yksi hurjimmista muistoista liittyy Itävallan Alpeille tehtyyn laskettelumatkaan. Sakke sai tuolloin viime hetkellä pelastettua oman ja kyytiläistensä hengen.
“Palasimme Lehchin kylästä alas St. Antoniin. Lunta tuli taivaan täydeltä ja alas tullessamme alkoi kuljettamani bussi liukua alas kohti jyrkännettä. Kaiteeseen kiilaamalla sain sen lopulta pysähtymään. Kyydissä 50 matkustajaa”, Sakke muistelee.
“Totta kai mukavia ja hauskojakin muistoja on vaikka kuinka paljon. Erään samba-ryhmän kanssa Lontoo-Pariisi-Amsterdam -matka, siitä matkasta se, kun ajelin eka kertaa elämässäni vasemman puoleista liikennettä kohti Lontoota.”

Kaikki lähti karaokesta
Sakke Kotilaisen lauluharrastus lähti karaokesta. Hän on harrastanut karaokea siitä saakka, kun laji rantautui Suomeen.
“Rekassa huusin ja hoilasin yksinään. Yöllä ääni koveni sitä mukaa, mitä väsyneemmäksi tuli”, Sakke nauroi taannoisessa Turun Sanomien haastattelussa.
Focus-orkesterinsa Sakke perusti vuonna 2004. Tanssiorkesteri Focus soittaa perinteistä tanssimusiikkia laidasta laitaan, painottaen kuitenkin varttuneeseen yleisöön vetoavia vanhoja kappaleita, joita ei enää niin paljon soiteta.
Katso kaikki keikat tästä.
“Paljon tien päällä ja poissa kotoa”
Sakke on kertonut, että Kari Tapio on hänen ehdoton suosikkinsa. Monet artistin sanoituksista iskevät ja sopivat tien päälle
“Kilometrit eivät taitu jättämättä jälkeään”, Sakke Kotilainen lainaa.
“Paljon olen ollut tien päällä ja poissa kotoa. Mutta ei se rasita, kun tekee sitä, mistä tykkää.”
Sakke on ollut naimisissa Sikkensä kanssa pitkään – viime kesäkuussa he juhlistivat yhdessäolonsa 50-vuotispäivää.