Maria Tyyster.
Vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster on vaihtanut neljäksi viikoksi tanssilavat maanpuolustukseen. Maria nimittäin aloitti tänään maanantaina (10.9.) liki kuukauden kestävän Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin.
”Olen saanut suuren kunnian tulla kutsutuksi Puolustusvoimain komentajan toimesta 226. Valtakunnalliselle Maanpuolustuskurssille”, Maria kirjoitti Facebookissa.
”Olen kiitollinen, erittäin ylpeä ja otettu tästä kunniasta.”
Puolustusvoimain komentajana toimii kenraali Jarmo Lindberg (kuvassa).
”Armeija tekee tytöstä naisen”
Maria Tyyster edustaa kurssilla kulttuuripuolen toimijaa. Tyyster on käynyt armeijan. Neljän vuoden takaisessa tangofinaalissa asia nousi esille, kun silloin tuomaristoon kuulunut Arja Koriseva tiedusteli Marialta: ”Sanotaan, että armeija tekee pojista miehiä, mutta mitä se teki sinulle?”
”Armeija tekee tytöstä naisen”, Maria Tyyster vastasi tuolloin osuvasti.
Kotiutui vänrikkinä
Tangokuningatar on käynyt myös Reserviupseerikoulun, mistä hän kotiutui 2016 tammikuussa vänrikkinä. Lisäksi hän on kouluttautunut personal traineriksi.
Taipalasaarelta kotoisin oleva tangokuningatar asuu nykyisin Säkylässä. Hänellä on yksi lapsi puolisonsa, Varjokuva-yhtyeessä bassoa soittavan Juho Kulmalan kanssa. Varjokuvahan tunnetaan tangokuningas Kyösti Mäkimattilan orkesterina.
[eafl id=”15342″ name=”Iittala” text=”Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.”]











