Ota yhteyttä

Naapurinvaaran Huvikeskus

Naapurinvaaran Huvikeskus.

Naapurinvaaran Huvikeskus sijaitsee luonnonkauniissa vaaramaisemassa noin 15 km:n etäisyydellä Sotkamon keskustasta. Vuokatista matkaa on vajaat 7 km.

Huolimatta väljistä tiloistaan ei Naapurinvaaran Huvikeskus ole mikään hehtaarihalli, vaan lukuisista perusparannus- ja muutostöistä huolimatta Huvikeskuksessa on onnistuttu säilyttämään jotain siitä entisaikojen tanssilavojen sähköisestä ilmapiiristä. Kuusikymmentäluvun tunnelmaa 2000-luvun puitteissa, noin lyhyesti sanottuna.

Kahvilassa on oluen, kahvin, siiderin, lonkeron, viinin ja virvokkeiden lisäksi myynnissä pientä purtavaa munkista kinkkuvoileipään sekä talvella grillituotteita. Kahvilan pöydistä on hyvä näköyhteys orkesterilavalle.

Kahvilan tiskillä on myös epävirallinen löytötavaratoimisto, josta voi tiedustella hukattuja tavaroita tanssien aikana.

Näköalaravintolassa (ent. tupakkaravintola) voi seurata esiintymislavan tapahtumia suoraan videoyhteyden välityksellä.

Uuden tanssilavan vieressä sijaitsevassa olutravintolassa voi seurata yleisöä ja esiintyjiä nauttien samalla juomista. Uudesta ravintolasta on kesäisin pääsy terassille, josta avautuu suomen parhaat maisemat.

Terassialueeseen kuuluu kesäisin olennaisena osana myös grilli, josta saa makkaraa, hampurilaisia ja virvokkeita.

Tanssien lipunmyynti alkaa klo 19.30, ensimmäiset valssit soitetaan klo 20 ja viimeiset klo 01. Talo sulkeutuu klo 01.30.

Osoite: Naapurinvaarantie 20 B, 88610 Vuokatti.


KEIKAT:

Tänään:

Tänään ei listattuja keikkoja.

Tulevat keikat:

Päivä Esiintyjä Paikkakunta Tanssipaikka
la 25/02/23 Lasse Hoikka & Souvarit Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 25/02/23 Tiina Pitkänen & Sarmas Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 04/03/23 Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 04/03/23 In the Mood & Suvi Karjula Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 11/03/23 Rosette Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 11/03/23 Leif Lindeman Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 11/03/23 Kaija Lustila Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 18/03/23 Komiat Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 18/03/23 Neitoset Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 25/03/23 Helmi-orkesteri Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 25/03/23 Sari Koivikko & Kuunhopea Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 25/03/23 Heikki Koskelo Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
pe 07/04/23 Kari Hirvonen Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. Pe 7.4. 2023 Antti Ahopelto & Etiketti, Kari Hirvonen & Onnentähti.
pe 07/04/23 Onnentähti Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. Pe 7.4. 2023 Antti Ahopelto & Etiketti, Kari Hirvonen & Onnentähti.
pe 07/04/23 Antti Ahopelto & Etiketti Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. Pe 7.4. 2023 Antti Ahopelto & Etiketti, Kari Hirvonen & Onnentähti.
la 08/04/23 Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva-orkesteri Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. La 8.4.2023 Henri Jokinen & PNP, Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri, Hanna Hirvonen, Keijo Hietikko.
la 08/04/23 Keijo Hietikko Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. La 8.4.2023 Henri Jokinen & PNP, Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri, Hanna Hirvonen, Keijo Hietikko.
la 08/04/23 PNP & Henri Jokinen Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. La 8.4.2023 Henri Jokinen & PNP, Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri, Hanna Hirvonen, Keijo Hietikko.
la 08/04/23 Hanna Hirvonen Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01. Pääsiäisen suurtapahtuma Kainuun Tanssikarnevaalit 7.4.-9.4.2022. Tansseja ja tanssikursseja kolmena päivänä. Tanssikurssit 7.4 ja 8.4 kello 11.00-18.00 ja su. 9.4 klo 11.00-16.00. La 8.4.2023 Henri Jokinen & PNP, Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri, Hanna Hirvonen, Keijo Hietikko.
la 22/04/23 Yölintu Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 22/04/23 Weranta Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 29/04/23 Ari Lavu & Wire Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 29/04/23 Heidi Pakarinen Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 20/05/23 Katja & Fernanda Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 20/05/23 Jyrki Nurminen & Sävel Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 10/06/23 Jonna Ortju & Namu Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 10/06/23 Jarkko Honkanen & Taiga Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
pe 23/06/23 Armi Tenkula & Afrikan tähti Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
pe 23/06/23 Helminauha Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
pe 23/06/23 Kake Randelin & Company Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 01/07/23 Matti-Sakari & Pekkaniskan Pojat Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.
la 01/07/23 Johanna Debreczeni Vuokatti Naapurinvaaran Huvikeskus
Kellonaika: 20.00. Lippu: 20€. Osoite: Naapurinvaarantie 20 B. Klo 20-01.

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

 

Pidätämme oikeudet ohjelmiston muutokseen.

Naapurinvaaran Huvikeskus videolla.