Teijo Lindström

Teijo Lindström

Tangokuninkaaksi vuonna 2017 kruunattu Teijo Lindström on valloittava persoona ja esiintyjä. Ennen tangokruunua Teijo on keikkaillut ja konsertoinut paljon, mutta voiton myötä hän tuli tutuksi Suomen kansalle, ja kaikille tuli selväksi, että tämä mies ja hänen mahtava äänensä ja tulkintansa ovat tulleet jäädäkseen.

Tanssipuolella aikamoisena veijarinakin tunnetun Teijon rinnalle astui vuoden 2017 alussa uusi huippumuusikoista koostuva Royal Sound-orkesteri. Kesästä 2019 alkaen Teijoa säestää taitava Mika Sihvolan Orkesteri.

Erilaiset teemakonsertit ovat omiaan Teijolle, joka taitaa myös upeiden sovitusten teot, onhan hän toiminut myös suuren kuoron johtajana. Moniosaajan viimeisimpiä konserttirupeamia on ollut Henry Theelin musiikkiin perustuvat esitykset ja lisää erilaisia konsertteja on luvassa.

Uusi, oma albumi Oon rakkautta saanut julkaistiin 24. elokuuta 2018  (Sony Music) ja levyn ensimmäinen singlelohkaisu Jos jätät minut on soinut jo radioissa. Jo syksyllä 2017 julkaistiin Teijon tangoalbumi Tangokuningas 2017 – Teijo Lindström.

MiSiO eli Mika Sihvolan Orkesteri: Mika Sihvola: kitara, laulu | Matti Koskinen: koskettimet, haitari, laulu | Jukka Kampman: basso, laulu | Joonas Anttila: rummut, laulu.


Uusimmat Facebook-päivitykset

Julkaistu 2 tuntia sitten

Tangokuningas Teijo Lindström

🎶🎶 Elää saa niin riemullisen hetken,
se ken tekee reippaan rekiretken... 🎶🎶

Royal Christmas- kiertueemme kiertää pitkin Suomea. Tänään valloitamme Kokkolan Snellman-salissa ja huomenna kohteemme on Joensuu. Tulkaa mukaan säihkyvään joulutunnelmaan!

Royal Christmas - Kuninkaiden Joulu
Su 15.12. klo 18.00 Snellman-sali, Kokkola
Ma 16.12. klo 19.00 Carelia-sali, Joensuu

- Teijo
... Lue lisääLue vähemmän

Katso Facebookissa

Julkaistu 2 päivää sitten

Tangokuningas Teijo Lindström

Eilen Kuninkaiden Joulu hullaannutti yleisön Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Tässä mun upea kuoroni, Showkuoro Buffo, joka säihkyy mukana kiertueellamme. (Paitsi, että puolet laulajista puuttuu kuvasta 😂)

Jos tänään laittaa tv:n auki klo 21.00, ja kanavaksi Alfa-Tv:n, niin näkee mut laulamassa Soiva postikortti- ohjelmassa.

Eli kaikki telkkarin ääreen!

-Teijo
... Lue lisääLue vähemmän

Katso Facebookissa

Julkaistu 4 päivää sitten

Tangokuningas Teijo Lindström

Kyllä nyt silmät loistaa! Eilen starttasi upea Royal Christmas- kiertueemme, loppuunmyydyllä Järvenpään konsertilla.
Ihan huippu fiilikset! Bravo-huutoja, sadat ihmiset taputtamassa seisaaltaan...
Tarjosimme yleisöllemme jouluista säihkettä koko lavan täydeltä ja kuulijat palkitsivat meidät rajuin aplodein. Kiitos!!! Ja kiertue jatkuu... Tulkaa mukaan! Vielä ehtii!

- Teijo
... Lue lisääLue vähemmän

Katso Facebookissa


KEIKAT:

Tänään:

Päivä Paikkakunta Tanssipaikka
Kiertue: Royal Christmas – Kuninkaiden joulu
su 15/12/19 Kokkola Snellman-sali
Kellonaika: 18.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Merkuriuksenkuja. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

Tulevat keikat:

Päivä Paikkakunta Tanssipaikka
Kiertue: Royal Christmas – Kuninkaiden joulu
su 15/12/19 Kokkola Snellman-sali
Kellonaika: 18.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Merkuriuksenkuja. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
ma 16/12/19 Joensuu Carelia-sali
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Yliopistokatu 4. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
ti 17/12/19 Lappeenranta Lappeenranta-sali
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Villimiehenkatu 1. Tanssipaikan puhelin: 05 6162021. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
ke 18/12/19 Helsinki Savoy-teatteri
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Kasarmikatu 46. Tanssipaikan puhelin: 09 310 12000. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
to 19/12/19 Jyväskylä Jyväskylän paviljonki
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Lutakonaukio 12. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
pe 20/12/19 Kuopio Kuopion Musiikkikeskus
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Kuopionlahdenkatu 23. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
la 21/12/19 Kajaani Kaukametsän sali
Kellonaika: 19.00. Lippu: alk. 41€. Osoite: Koskikatu 2. Royal Christmas – Kuninkaiden joulu on upea jouluinen musiikkishow, joka luo iloista ja säihkyvää joulutunnelmaa salin täydeltä. Illan tähtisolisteina loistavat: Teijo Lindström – Tangokuningas 2017 ja Aki Samuli – Tangokuningas 2015. Konsertin kesto n. 2 tuntia 15 min sisältäen väliajan. Osta liput tästä.
su 19/01/20 Turku Viking Grace
Osoite: Ensimmäinen linja 6. Osta liput tästä.
ma 30/03/20 - ti 31/03/20 Turku Viking Grace
Osoite: Ensimmäinen linja 6. Osta liput tästä.

Tilaa RSS-syöte | Lisää kaikki keikat kalenteriisi: RSS | iCal

 

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.


Luo tili



Kirjaudu tilillesi



Facebook7k
Facebook
Instagram2k
YOUTUBE399
YOUTUBE