
Teemu Roivainen
Teemu Roivainen teki vuoden viimeisen keikkansa viime tiistaina ja aloitti ansaitun joululoman.
”214 keikkaa ja konserttia helmikuusta eteenpäin tullut tänä vuonna tehtyä. Suurimmat kiitokset ennen kaikkea yleisölle, sillä ilman teitä mikään ei olisi mahdollista”, Roivainen kiittelee.
”Kiltisti oot jaksanut! Eikä ensi vuodesta tule yhtään helpompaa”, kehuu ja vinkkaa Roivaisen keikkamyyjäkin MagnumLive Oy:ssä.
Vuoden 2014 tangokuningas jää joulunpyhiä pidemmälle tauolle, sillä hän palaa keikoille vasta huhtikuussa. Keikkataukonsa aikana Teemu aikoo keskittyä uusien kappaleiden kirjoittamiseen.
Teemu Roivainen on levyttänyt aiemmin paljon yhdessä Saara Aallon kanssa sekä esittänyt keikoillaan ja konserteissaan laaja-alaisesti eri musiikkityyleihin kuuluvaa ohjelmistoa. Tulevan talven ajatuksena on keskittyä omaan materiaaliin, joka tulee samaan hänen kiertueohjelmistossaan yhä enemmän huomiota.