
Teva Glad syksyllä 2025.
Teva Glad, 75, on sangen tunnettu radioalan vaikuttaja.
Glad on työskennellyt radiotoimittajana niin Espanjassa kuin Suomessakin, missä hän on viime ajat pyörittänyt veljensä Reijon kanssa Radio Sandelsia Savossa.
Uransa Teva aloitti jo 1970-luvulla.
Nyt Glad kertoo vakavista terveyshuolistaan Espanjan Aurinkorannikolla ilmestyvässä Fuengirola.fi:ssä. Hän sairastaa syöpää.
”Tuntuu, että joka toisella suomalaisella on syöpä. Ei se niin ihmeellistä ole”, Teva toteaa rauhallisesti lehden haastattelussa.
Tevan paksusuolensyöpä leikattiin
Syksyllä 2023 Tevalta löydettiin paksusuolensyöpä, joka leikattiin nopeasti jouluna.
Vain vuotta myöhemmin, vuoden 2024 jouluna, tehdyssä vuotuisessa kontrollissa todettiin etäpesäke maksassa.
Nyt Glad kertoo saavansa sytostaattihoitoja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa: kaksi viikkoa hoitoja, sitten viikko taukoa ja verikokeita.
”Suomalaista terveydenhoitoa ja pitkiä jonoja on moitittu, mutta kun pääsee hoitoputkeen, kaikki toimii hienosti. Olen saanut todella hyvää hoitoa”, hän kehuu Fuengirola.fi:ssä.
Sytostaatit veivät ihon kämmenistä
Glad sanoo, että saa voimaa töistä.
Vaikka yöunet ovat jääneet vähiin ja sytostaattien sivuvaikutukset ovat vieneet ihon kämmenistä ja jalkapohjista, Teva on tullut aamuvuoroon radiostudioon.
”Se on ollut minulle terapiaa. Moni kuulija ei edes tiedä, että olen sairastanut. En rupea murehtimaan neljän seinän sisällä.”
Teva perusti radion Espanjaan
Kiuruveteläissyntyinen Teva Glad on tehnyt pitkän uran radiossa: hän laittoi ensimmäisen radionsa pystyyn jo vuonna 1976, jolloin syntyi Laponia-radio. Se kuului talvisin Kanarialta ja kesäisin Aurinkorannikolla.
Yhtenä talvena juontajana toimi vastaikään edesmennyt mestarisanoittaja Chrisse Johansson.
Lue myös: Sanoittajalegenda Chrisse Johansson on kuollut
Glad ehti olla 1980-luvun puolivälissä Yleisradiolla ja radio Ettanillakin töissä Helsingissä ennen muuttoaan Espanjaan.
Hän perusti Radio Finlandian vuonna 1990 Aurinkorannikolle. Nyttemmin aseman nimi on FugeFM. Radio Sandelsissa hän ollut mukana alusta asti, vuodesta 2013.















