
Veeti Tikkanen, 21, on helsinkiläinen yrittäjä ja tangofinalisti.
Nuorukainen muistelee kiinnostuneensa iskelmä- ja tangomusiikista jo lähes 15 vuotta sitten.
”Kotonani seurattiin ahkerasti Tangomarkkinoita, ja sain nopeasti innostuksen osallistua Tangovekara- ja Tangonuori-kilpailuihin”, hän kertoo.
Joutsenolaisslähtöinen Veeti voitti Tangovekara-kisan 2013 ja Tangonuori-kisan 2016.
Veeti muistelee, kunka vuonna 2014 hän pääsi sovittamaan juuri kruunatun tangokuningas Teemu Roivaisen kanssa kuninkaan kruunua.
”Todettiin Teemun kanssa silloin, että vähän siinä on vielä kasvuvaraa, mutta kyllähän se päähän sopii”, Veeti nauraa.
”Vähintäänkin siitä asti minulla on ollut unelmana tuo kruunu. Se on kytenyt minun sisimmässä jo yli kymmenen vuotta.”


Tanssiin.fi esittelee kaikki Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun finalistit. Haastattelut on tehty yhteistyössä Tangomarkkinoiden kanssa. Vuoden 2025 tangokruunuja jahtaa kahdeksan laulajaa: neljä kuningatarehdokasta ja neljä kuningaskandidaattia.
Mukana ovat Sussu Hakko, 40, Laihia, Hanna Hirvonen, 43, Kajaani, Tytti Pihlajamäki, 23, Huittinen ja Jonna Pirttijoki, 38, Tuomikylä, Kyösti Lindeman, 21, Alajärvi, Antti Railio, 41, Nurmo, Veeti Tikkanen, 21, Helsinki ja Markku Uhlbäck, 42, Kuopio.
Uudet tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 12. heinäkuuta 2025.
Laulukilpailun finaalissa tuomaristo valitsee finalisteista 2 kuningatar- ja 2 kuningaskokelasta superfinaaliin, joista yleisö äänestää vuoden 2025 tangokuningattaren sekä tangokuninkaan.
Vielä ei ole tiedossa, kuinka Ylellä nähtävän suoran tv-finaalin yleisöäänestys suoritetaan.
Lue myös: Tangomarkkinoiden finalistit paljastuivat – monet tutut nimet jatkavat Seinäjoelle

Veeti sai armeijassa stipendin musiikillista ansioistaan
Veeti sanoo, että idea osallistumisesta nyt Tangomarkkinoiden laulukilpailuun syttyi armeijassa.
”Viime vuonna suorittaessani varusmiespalvelusta Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa koin, että aika on nyt oikea.”
Hän on opiskellut laulua ja musiikkia laajasti, aina iskelmästä jazziin, rockista poppiin.
”Lukiovuosinani Helsingin Sibelius-lukiossa aloin säveltää ja sanoittaa, jonka lisäksi olen opetellut soittamaan bändisoittimia sekä sukeltanut syvälle musiikintuotannon maailmaan”, Veeti listaa.
”Toimin varusmiespalvelukseni ajan Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa pääasiassa show- ja viihdebändin solistina. Suoritin palvelusaikanani valtakunnallisen sotilasmusiikkialan aliupseerikurssin, ja sain palveuksestani sekä musiikillisista ansioistani bändilinjan priimus -stipendin.”
Veeti pyöritti kivääriä tuhatpäiselle yleisölle
Veeti on kokenut esiintyjä.
”Olen vuosien varrella esiintynyt laulamisen lisäksi myös teatterilavoilla ja tv-ohjelmassa, sekä ollut tanssijana tanssiesityksissä. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa instrumenttinani oli laulamisen lisäksi kivääri, ja olenkin esiintynyt kivääriä pyörittäen monituhatpäiselle yleisölle niin Suomessa kuin ulkomaillakin”, Veeti yllättää.
”Uskon moninaisten esiintymistilanteiden kehittäneen minua esiintyjänä pääinstrumenttini laulun saralla, ja pidänkin vahvuutenani lavalla olemisen ”helppoutta”. Lavalle nousu- ja esiintymisjännityksestä huolimatta koen olevani esiintyessäni oikeassa paikassa luottaen ja rakastaen sitä mitä teen.”
Vuonna 2018 Veeti Yleisradion tv-sarjassa. Hän oli silloin 15-vuotias ja asui Joutsenon Korvenkylässä. Veeti oli mukana Yle Areenassa nähdyssä, nuoria esittelevässä dokumenttisarjassa Laita ittes likoon.
Veeti uskoo olevansa hyvä tangokuninkaallinen, koska hän rakastaa laulamista ”sekä yleisöä jolle laulan”.
”Arvostan äärettömästi alan ”jättiläisiä”, joiden jalanjäljissä kuljemme, ja pyrin olemaan nöyrä taiteen ja musiikin edessä.”

Veeti samaistuu Sauli Lehtoseen
Veetin suosikki aiemmista tangokuninkaallisista on Sauli Lehtonen.
”Hän oli esimerkki siitä, kuinka aito tunne, tulkinta ja karisma ei katso ikää. Hän ehti jättämään pysyvän jälken suomalaiseen tangomusiikkiin, ja katsonkin arvostaen ylöspäin hänen tapaansa tulkita tunnetta ja tarinaa musiikissa. Hänen voitettuaan kilpailun hyvin nuorena, minunkin on aina ollut helppo samaistua häneen.”
Veeti kertoo valmistautuneensa laulukilpailuun laulunopettajansan kanssa.
”Kotijoukoissa saan vahvan tuen avopuolisoltani.”
Veetin avopuoliso on lieksalaislähtöinen Ronja Pehkonen, joka voitti Kultaisen harmonikan vuonna 2023. Veeti ja Ronja ovat myös keikkailleet yhdessä.
Ronja ja Veeti viettivät rakkautensa ensimmäistä vuosipäivää lauantaina, 28. kesäkuuta.
Nuorukainen nimeää yhden tangosuosikkiansa.
”Tällä hetkellä nostan suosikikseni alkujaan Olavi Virran esittämän kappaleen Täysikuu. Kappaleessa on suuren maailman meininkiä, mutta silti jotain hyvin suomalaista. Täysikuusta on sovitettu lukuisia eri versioita monille laulajille, ja nautinkin siitä, kuinka erilaisia sävyjä ja tulkintoja kappaleen eri levytyksistä voi löytää.”












