Tanssiin.fi

Weranta

Weranta keikat ja tanssit | tanssiin Fi

Weranta.

Weranta on viiden ammattimuusikon muodostama tanssiorkesteri Keski-Suomesta. Yhtyeen laaja kokemus eri tanssityyleistä ja näiden vahva dynaaminen tulkinta tuo uudenlaista tuulivoimaa tanssimusiikkiin.

Weranta on kokonaisuus intohimoa ja halua tuottaa elämyksiä yleisölle tinkimättömästi. Määrätietoisesti uraansa ja suosiotaan kasvattava Weranta esiintyy mukaansatempaavalla otteella.

”Meille tärkeää, musiikin ja monipuolisuuden lisäksi, on antaa yleisölle uniikki kuva siitä, mitä suomalainen musiikki voi parhaimmillaan olla”, yhtye kuvailee.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Weranta julkaisee aktiivisesti omaa musiikkia tavoitellen laajaa kuulijakuntaa. Musiikissa soivat vahvasti moniääniset laulut. Werannan musiikista on aistittavissa suomalaista melankoliaa ja kauneutta, unohtamatta reipasta ja hyväntuulista energiaa. Musiikki on sekoitus iskelmää, poppia sekä ripaus rock-asennetta.

Lue myös: Weranta levytti Ari Klemin unohdetun klassikon – “rakkautta ensi kuulemalla”

Studiolla on syntynyt jo monia kappaleita: Kaukainen maa, Rakkaus minut rakensi ja Mies tekee mitä tahtoo, (2021), joka on soinut hienosti mm. AitoIskelmän (TOP20), Radio Suomen ja Radio Pookin listoilla. Myös ensimmäinen joulusingle Se on joulu sai kiitettävästi radiosoittoa.

Vuonna 2022 on saanut alkunsa kolmen uuden singlen trilogia, joista jo julkaistut Väärä laulu ja Elämä etsii sut ovat saanneet hyvän vastaanoton keikoilla.

Singletrilogian päätöskappale Tulta ja tähtiä julkaistiin huhtikuussa 2023.

Werannan kokoonpano:

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Esa Kinnunen – Laulu, kitara

Iisak Latvala – kitara 

Ossi Peltoniemi – Koskettimet, haitari

Petri Hannonen – Basso

Henri Schröter – Rummut

Weranta Spotifyssa.

KEIKAT:

ELOKUU

Pe 7.8.2026 Tanssikeskus Pohjanranta, Keminmaa
La 8.8.2026 Käylän Korpihovi, Kuusamo
La 15.8.2026 Hallin lava, Perniö (Salo)
Ke 19.8.2026 Helsinki Pavi, Vantaa
La 22.8.2026 Lavatanssifestarit Himos, Jämsä
Pe 28.8.2026 Kisaranta, Kangasala
La 29.8.2026 Ilveskasino, Kuopio


SYYSKUU

Pe 4.9.2026 Esakallio, Somero

Ma 7.9.2026 Äkäshotelli, Kolari
Ti 8.9.2026 Ravintola Pub Teerenpesä, Inari

Pe 11.9.2026 Hangan lava, Hankasalmi
La 12.9.2026 Yksityistilaisuus, Jyväskylä

Ke 16.9.2026 Tallink Victoria, Helsinki
Pe 18.9.2026 Kohtaamispaikka Loisto, Kalajoki
La 19.9.2026 Tyrnävän seurojentalo, Tyrnävä
Su 20.9.2026 Metsälinna, Ristiina (Mikkeli)

Pe 25.9.2026 Lohja Spa & Resort, Karjalohja (Lohja)
La 26.9.2026 Salon VPK:n talo, Salo


LOKAKUU

La 3.10.2026 Valasranta, Yläne (Pöytyä)
Ke 7.10.2026 Rauhalahti, Kuopio
La 10.10.2026 V2 – Viihteen valtatie, Harjavalta

Pe 16.10.2026 Hotelli Keurusselkä, Keuruu
Pe 23.10.2026 Spa Hotel Runni, Iisalmi
Ke 28.10.2026 Imatran kylpylä, Imatra


Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.