
Matti ja Teppo ovat hiljalleen käynnistäneet keikkailuaan keväällä. Tahti tiivistyy entisestään kesällä, jolloin he kiihdyttävät tutun Horizone-yhtyeensä kanssa kolmattakymmentä lava- ja festarikeikkaa halki Suomen.
Tänään lauantaina (14.5.) supersuositun veljesduon oli määrä esiintyä Riihimäen Riutanharjulla. Kovasti odotettu ja toivottu keikka jouduttin kuitenkin viime tipassa peruuttamaan.
Syynä on terveysongelma: Matti sairastui.
Tanssiin.fi:n tietojen mukaan kyse ei ole mistään vakavammasta, mutta sairaana ei tokikaan voi töitä tehdä. Niinpä Matin ja Tepon Riutanharjun-keikka joudutaan siirtämään toiseen ajankohtaan. Uusi päivämäärä ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Teppo: ”Masa yski koko matkan”
Teppo Ruohonen kertoo Tanssiin.fi:lle, että Matti kärsii flunssasta. Veljespari esiintyi perjantai-iltana (13.5.) yksityiskeikalla Kuusjoella.
Matin olo oli jo silloin kehno.
”Masa näytti ja kuulosti aika pahalta eilen”, Teppo kuvailee veljensä vointia.
”Masa yski koko meno- ja tulomatkan, mutta keikka saatiin kuitenkin hoidettua. Tämä flunssa tuli pahan saumaan, kun koko korona-aikana ei ollut flunssan poikastakaan.”
”Korona-aikana ei ollut flunssan poikastakaan” –Teppo Ruohonen
Matin ja Tepon seuraava keikka on 27.5. Tampereen Särkänniemessä, missä juhlistetaan jääkiekon MM-turnausta. Sinne on onneksi sen verran aikaa, että Matti ehtinee toipua.
Riutanharjulla päästään silti lauantai-iltana nauttimaan tanssin hurmasta, siitä pitää huolen illan toinen orkesteri: Heidi Pakarinen & Karavaani. Ovet aukeavat kello 19 ja Karavaani aloittaa kello 20.
Lue myös: Vau, mikä veto! Matti ja Teppo saivat Emma-gaalan hurmioon – katso huikea video
Matti ja Teppo saivat koko Suomen hurmioon reilu viikko sitten, kun he esiintyivät Emma Gaalan päätösnumerossa ensimmäistä kertaa livenä yhdessä Portion Boys -bilebändin kanssa.
Seitsemänkymppiset turkulaisveljekset esittivät Portion Boysin kanssa versioimansa jättihitin Vauhti kiihtyy niin energisesti, että kansa hullaantui niin tv-ruutujen takana kuin Helsingin Jäähallissakin.
Samalla kertaa he saivat peräti triplaplatina-levyt Vauhti kiihtyy -hitistään.
Lue myös: Mitä Matti ja Teppo sanoivat, kun uuden platinalevyn saivat?









