Suvi Teräsniska eläytyi.
Suvi Teräsniska, 34, on palannut täydellä voimalla keikkalavoille tänä kesänä.
Suosikkiartisti viihdytti perjantaina (14.7.) Kiuruveden Iskelmäviikolla, ja muisteli iskelmätapahtuman videohaastattelussa uransa alkua. Voit katsoa koko videon tämän artikkelin lopusta.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun nuoren oululaislukiolaisen esikoislevy Särkyneiden sydänten tie julkaistiin vuonna 2008. Suvia siivitti suosioon etenkin hittilistoille vankasti noussut Hento kuiskaus -kappale, josta tuli kertaheitolla valtaisa menestyssinkku. Toki alla oli jo 2007 loppupuolella julkaistu Hei mummo -sinkku, joka myös oli iso hitti.
Suvi oli 18-vuotias, kun hän allekirjoitti levytyssopimuksen. Hän on kuvaillut olleensa ”ihan lapsi”, joka asui vielä isänsä luona.
”Onneksi kehitystä on tapahtunut hyvään suuntaan” –Suvi Teräsniska hymyilee
Niistä ajoista artisti on muuttunut luonnollisesti paljon.
”Olen kasvanut siinä välillä aikuiseksi”, Suvi summaa videolla.
”Kehitystä on onneksi tapahtunut ja nimen omaan hyvään suuntaan. Ei voi verrata sille seinällekään sitä samaa laulajaa viidentoista vuoden takaa. Varmasti äänen värissä ja sellaisessa syvyydessä on jotain samaa, mutta syvyyttä on myös tullut matkan varrella paljon, paljon lisää. Samoin elämänkokemusta. Kokemus alasta ja laulamisesta ja keikailusta on tuonut sellaisia tulkinnan tasoja, joita ei silloin ollut.”
Lue myös: Suvi Teräsniska paljastaa: sai Kelalta päätöksen – pääsi terapiaan
”En ole lukiovuosien jälkeen muuta tehnyt”
Suvi Teräsniska on kiitollinen pitkästä urastaan.
”Jotain on tehnyt oikein, että on saanut tässä hommassa leipänsä jo 15 vuotta. En ole lukiovuosien jälkeen muuta tehnyt. Koulupenkiltä on repäisty suoraan todelliseen maailmaan.”
”Se on ollut kova koulu, mutta myös hyvin antoisa. Vaikka paljon on sellaista, mikä ei ole ollut väliksikään tapahtuvaksi… mutta paljon enemmän sellaista että olen tosi onllinen kaikista kokemuksista ja tuesta, mitä urallani olen saanut tärkeiltä ihmisiltä. Lämmöllä muistan ja vaalin niitä oppeja.”
Lue myös: Sairastelusta selvinnyt Suvi Teräsniska levytti laulun rakastamisen vaikeudesta
Suvi fiiliksistään: ”Hyvinvoiva, energinen ja voimaantuntut”
Alkuvuodesta Suvi huomasi tarvitsevansa lepoa ja perui kevättalven keikkansa.
”Päätin ottaa nyt keväälle aikaa itselle ja perheelle”, Suvi rauhoitteli kohua tammikuussa 2023.
Lue myös: Tauko teki terää! Suvi Teräsniska hoitaa nyt särkyneitä sydämiä – rakkauskiertue syksyllä
Hän kommentoi vointiaan nyt Kiuruveden Iskelmäviikolla.
”Nyt osaan hoitaa itseäni fyysisesti ja henkisesti”
”Viime vuosi oli turhankin kiireinen. Piti painaa jarrua rohkeammalla jalalla alkuvuodesta ja lepäsin kevään. Se oli hyvä päätös kaiken suhteen. Semmoinen vauhtisokeus tapahtuu helposti ja joutuu katsomaan peiliin, että opitko tästä jotain.”
”Nyt osataan olla viisaampia tulevaisuudessa ja hoitaa itseä niin fyysisesti kuin henkisesti. Yleisöltä on tullut nyt alkukesän aikana palautetta, että lepo on tehnyt hyvää ja näytän hyvinvoivalta, energiseltä ja voimaantuneelta. Hyvä että se näkyy ulospäin, koska sellainen fiilis on myös sisälläni.”









