
Janne Porkka on suomalaisille tv-katsojille tuttu juontaja, jonka hymy ei hyydy eikä vierivä kivi sammaloudu.
Tanssikansa muistaa hänet Sinitaivas-konserttikiertueen sekä Seinäjoen Tangomarkkinoiden sujuvasanaisena juontajana – ja tietysti television legendaarisen Onnenpyörän vetäjänä.
Janne täyttää lauantaina, 24. toukokuuta täydet 60 vuotta, joten nyt on hyvä hetki muisteloille.
KATSO Jannen juontamia tunnelmia Seinäjoen Tangomarkkinoilta 2008:
Janne haaveili merikapteenin ammatista
Helsingissä syntymässä käynyt, mutta lähes koko ikänsä Turussa asunut Janne haaveili nuorena miehenä merikapteenin ammattista. Lähtökohtaisesti työ merellä kuulosti hyvinkin houkuttelevalta.
Niinpä merimiesammattikoulun jälkeen reitti vei Nesteen tankkereilta matruusin pestiin M/S Viking Sallylle.
Kun turkulainen paikallisradio Auran Aallot etsi 1980-luvulla uusia mainosääniä, laiva ei lopulta jäänytkään Jannen elämäntyöksi. Mies suuntasi uteliaana takki auki ja avoimin mielin radioon haastatteluun. Palaset loksahtivat yllättävän nopeasti kohdilleen ja hetkessä Janne huomasikin jo olevansa tekemässä ensimmäistä äänimainosta.
Uusi viihteen valtatie avautui kulkijalle. Tunnettu paikallisradio antoi nuorukaiselle vapaat kädet toteuttaa ideoita ja tarjosi vahvat eväät tulevaan.
Janne oli mukana suosituissa radio-ohjelmissa kuten Julkkuraati, Vilperin Perikunnasta tutun Vaakun kanssa toteutettu Isi & Tommi, Herkkuterkut ja Sari Tammisen kanssa juonnettu Treffataanks, Paula Jokimiehen kanssa tehty Porkan pauloissa… lisänä Jannen työlistalla oli lukuisat yö-, aamu- ja iltapäivälähetykset.
”Arvelutti, onko musta tähän…”
1990-luvun alussa Janne oli Ylen juontajakurssilla, josta hänet keksittiin uuden TV1:n Erotico-tico -ohjelman juontajaksi yhdessä Marjukka Karttusen kanssa. Myöhäisillan viihdeohjelma tarjosi katsojilleen nimensä mukaan paljasta pintaa, sketsejä, tanssi- ja lauluesityksiä.
”Aluksi arvelutti, onko musta tähän. Tein töitä radiossa, keikkailin imitaattorina ja koomikkona. Ohjelman tuottaja Erkki Pohjanheimo kuitenkin halusi mut ohjelmaan ja sai vakuutettua, että pesti kannattaa ottaa vastaan”, muistelee Janne hymyssä suin tv-uransa alkua.
”Silloinen työkaveri J.P. Jalokin oli sitä mieltä, että tottakai tartut tilaisuuteen. No, niin siinä sitten kävi, että ohjelmaan päädyin.”
Vuonna 1993 Janne juonsi Suomalaisia rakkauslauluja -ohjelmaa, joka taltioitiin Lahden kaupunginteatterista.
”Tästä Lahden Sävel ry:n järjestämästä konsertista mut sitten bongattiin Onnenpyörään”, Janne jatkaa.
Yli 1.500 Onnenpyörän jaksoa
Onnenpyörä heitti Porkan kertaheitolla kaikkien suomalaisten tietoisuuteen. Maikkarin suosittuna ruutukasvona vierähti kahdeksan vuotta 1993-2001. Ohjelmia tuli tehtyä kaikkiaan 1.574, ja kuvauksia oli alkuun laivalla ja myöhemmin studiossa.
Onnenpyörä keräsi iltaisin prime time -aikaan kello 18.30 alkavissa lähetyksissä helposti miljoona katsojaa ja kun ohjelmasta tehtiin ”veturi kanavalle” kello 16.30 alkaneetkin jaksot keräsivät keskimäärin 600.000 katsojaa.
Yhä tänä päivänä ihmisten mielissä pyörii Onnenpyörästä tuttu lause ”haluatko ostaa vokaalin”.
”Luulin Speden soittoa pilapuheluksi” –Janne Porkka nauraa
Onnenpyörän jälkeen Spede Pasanen houkutteli Jannea juontajaksi Speden Spelit -ohjelmaan.
”Spede soitti ja olin aivan varma, että tämä on joku pilapuhelu. Tovi siinä väännettiin, kunnes tajusin, että onhan tää mies nyt ihan oikeesti Pasanen. En kuitenkaan voinut ottaa välittömästi seuraavaa ohjelmaa haltuun, aiempiin tuotantosopimuksiin liittyen”, Janne naurahtaa.
Spede (1930-2001) soitti Jannelle vain kuukautta ennen kuolemaansa syyskesällä 2001.
”Tangoilla suorat lähetykset olivat haastavinta”
Vuosina 2002-08 Porkka juonsi Seinäjoen Tangomarkkinoita.
”Tangomarkkinoilla tein käsikirjoituksia ja haastavinta oli suorat lähetykset. Niissä kaiken piti yksinkertaisesti mennä kerralla kohdilleen. Se oli tarkkaa hommaa”, Janne muistelee.
Tangomarkkinat johdattivat miehen luontevasti myös tangokuninkaallisten perinteisen Sinitaivas-konserttikiertueen juontajaksi vuosiksi 2008-09.
Sittemmin tv-työ on vienyt elämäniloisen juontajan lukuisiin ohjelmiin ja aivan laidasta laitaan: esimerkkeinä Elixir, Miss Baltic Sea, Jokamiehen erä, Big Brother Vip ja Petolliset.
Nähtiiinpä hänet vastikään Suomen Huutokauppakeisarissa myymässä Onnenpyörän rosvosektori-kylttiä!
Lisäksi Porkka on juontanut lukuisia yritys- ja yksityistapahtumia sekä rock- ja iskelmäfestareita, kirjoittanut radiolle kuunnelmia ja sketsejä sekä kiertänyt tapahtumia imitoiden niin tasavallan presidenttejä, politikkoja, huippu-urheilijoita kuin ajankohtaisia julkkiksia.
Keikkoja paahdetaan koko ajan ja uusimpia työllistäjiä ovat mm. Onnenpallo- ja bingoristeilyt. Tuhansien esiintymisten myötä on jalostunut taito olla aina oikealla tavalla läsnä ja tilanteen tasalla, vaikka tulisikin yllättäviä käänteitä.
Janne Porkka
Syntymäpäivä 24.5.2025. Ammatti: juontaja – imitaattori – stand up -koomikko – seremoniamestari. Perhe: vaimo ja kaksi aikuista poikaa. Kotipaikka: Turku. Harrastukset: jääkiekko, salitreeni, kalastus, lueskelu ja mökkeily.











