Presidentin puheen jälkeen esiintyi 15-vuotias laulaja Matteus Pentti sekä pianisti Ilona Vähäsöyrinki. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb isännöivät veteraanien ja lottien kunniaksi järjestettyä juhlavastaanottoa Presidentinlinnassa Helsingissä tiistaina 2. joulukuuta 2025.
Juhlavan ja herkän vastaanoton nuorin esiintyjä oli 15-vuotias laulaja Matteus Pentti, joka tulkitsi pianisti Ilona Vähäsöyringin kanssa Suomen laulu -kappaleen.
Nurmijärveläinen koulupoika päätyi Presidentinlinnaan yllättävällä, joskin nykyaikaa henkivällä tavalla. Matteus oli julkaissut sosiaalisessa mediassa videon, missä hän laulaa Ilonan säestämänä Sotilaspoikaa. Presidenttipari oli nähnyt videon ja vaikuttunut esityksestä.
Tanssiin.fi uutisoi vastikään, kuinka presidenttipari harjoittelee valssia Tanssii tähtien kanssa -ohjelman opettajan kanssa.
Matteus sai pyynnön tulla esiintymään Presidentinlinnaan
Niinpä Matteus sai syksyllä yllättävän soiton Helsingistä.
”Olin huvittunut ensin, mutta jossakin kohtaa sitten sanoin, että kyllähän se käy”, nuorukainen kuvailee ensireaktiotaan Forssan Lehdessä.
Voit katsoa Matteuksen somessa julkaistun Sotilaspoika-esityksen tämän artikkelin lopusta.
Sotilaspoika-kappalehan on alunperin runo J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Laulun on säveltänyt Fredrik Pacius ja suomentanut Otto Manninen.



Matteus ja Ilona esiintyivät aidoissa sota-ajan asuissa
Matteuksen ja Ilonan esitys meni Presidentinlinnassa hienosti.
”Ilmeitä en hirveästi siinä lukenut, mutta kyllä jotkut olivat ihan liikuttuneita.”
Lehden mukaan presidentti Alexander Stubb kiitti lämpimästi lauluista. Esityksen jälkeen he vielä tapasivat presidenttiparia erikseen ja vierailivat heidän kanssaan Linnan tiloissa.
Matteus ja Ilona esiintyivät juhlavieraiden edessä, kristallikruunujen alla aidoissa ja vaatimattomissa sota-ajan asuissa.
Lue myös: Paljastus: Katri Helena vie Tomminsa Linnan juhliin timantit korvissaan
Stubb: ”Itsenäisyyden aika on ollut menestystarina”
Presidentti Stubb puhui tilaisuudessa sotasukupolven ponnisteluista itsenäisen Suomen rakentamisessa.
”Suomen 108-vuotinen itsenäisyyden aika on ollut menestystarina. Maamme on noussut lukuisilla mittareilla yhdeksi maailman vakaimmista ja turvallisimmista maista”, sanoi presidentti.
”Muistonne ja tekonne ovat mielissämme. Vaalimme sotasukupolvien perintöä pitämällä huolta isänmaasta ja sen turvallisuudesta,” presidentti jatkoi.
Juhlatilaisuudessa kuultiin monipuolisia musiikkiesityksiä. Tilaisuus käynnistyi Kaartin soittokunnan musiikkiesityksillä, joissa nousivat esille muistot sotavuosilta. Presidentin puheen jälkeen esiintyi 15-vuotias laulaja Matteus Pentti sekä pianisti Ilona Vähäsyöyrinki. Tilaisuus päättyi Finlandia-hymniin Kansallisoopperan oopperalaulajien esittämänä.
Virittäydy tunnelmaan – kuuntele Tanssiin.fi:n listaamat 10 kauneinta itsenäisyyspäivän kappaletta tästä.
Kahvittelun lomassa presidenttiparilla oli mahdollisuus keskustella veteraanien ja lottien kanssa.
Tilaisuuteen osallistuivat myös presidentti Tarja Halonen ja professori Pentti Arajärvi, pääministeri Petteri Orpo, valtiovarainministeri Riikka Purra, opetusministeri Anders Adlercreutz, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko ja Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola.
Katso Matteus Pentti & Ilona Vähäsöyrinki Sotilaspoika (klikkaa tästä, jos video ei näy):












