Teemu Roivainen.
Teemu Roivainen, 39, on julkaissut uutta musiikkia.
Tangokuninkaan uutuussingle on nimeltään Viimeistä päivää. Voit kuunnella sen tämän artikkelin lopusta.
Kappale on Teemun itsensä säveltämä ja sanoittama, mukana luomisessa ovat olleet Leevi Lauri ja Väinö Wallenius.
Viimeistä päivää -sinkulla on hieman erikoisempi sanoma. Se nimittäin kertoo nimettömän kylän nimettömistä ihmisistä.
”Karuudestaan huolimatta kylä on siellä asuville maailman keskipiste ja koti. Kylmyyden keskellä on lämpöä”, Teemu kuvailee uutuuslauluaan.
Lue myös: Rakkaustarina jatkuu: Saara Aalto ja Teemu Roivainen paljastivat iloisen uutisen
Teemu käy kohti popmaisempaa ilmaisua
Teemu Roivainen on pitkän laulaja ja lauluntekijä, joka on noussut koko kansan tietoisuuteen voittamalla Selviytyjät Suomi -tosi-tv-sarjan vuonna 2023 sekä menestymällä komeasti myös vuoden 2024 Tähdet, tähdet -kilpailussa.
Vaikka Teemu tunnetaankin erityisesti iskelmäyleisön keskuudessa, on hän levyttänyt huomattavan määrän pop- ja viihdeohjelmistoa jo ennen yllätysvoittoaan vuoden 2014 tangokuninkaaksi.
Viime vuosien aikana hän on siirtynyt yhä enemmän kohden popmaisempaa ilmaisua ja sävelmaailmaa.
Katso Teemu Roivaisen keikat tästä.
KUUNTELE Teemu Roivainen Viimeistä päivää (säv. Teemu Roivainen & Leevi Lauri & Väinö Wallenius, san. Teemu Roivainen & Leevi Lauri & Väinö Wallenius, sov. Väinö Wallenius & Teemu Roivainen) 2026:









