Monica Aspelund vuonna 1977 ja 2026.
Monica Aspelund, 80, muistetaan suomalaisen iskelmän kansainvälisenä äänenä, joka lauloi Lapponian vuoden 1977 Euroviisuissa kymmenenneksi.
Vaasalaissyntyinen laulaja teki ensimmäisen levytyksensä vain 14-vuotiaana ja hurmasi myöhemmin myös Helsingin kaupunginteatterin Cats-musikaalissa.
Hänen pikkusiskonsa on Ami Aspelund, 73, jonka kanssa Monica on tehnyt muun muassa Mon-Ami-show’n. Ami kiertää parhaillaan Suomea Viiden tähden -kiertueella Marion Rungin, Meiju Suvaksen, Virve Rostin ja Anja Niskasen kanssa.
Monican vuosikymmeniä kestäneeseen uraan mahtuu lukemattomia esiintymismatkoja. Yhdeltä lennolta hän ei kuitenkaan tiennyt palaavansa elossa.
Lue myös: Tähdet, tähdet -ohjelmassa kisaava Ami Aspelund: veli hukkui 7-vuotiaana
Laulaja kertoo kokemuksestaan Petri Tuunaisen kirjoittamassa elämäkerrassa Par Avion – Monica Aspelund: Elämä, ura ja usko. Väyläkirjojen kustantama teos ilmestyi perjantaina 23. lokakuuta.
Teoksessa käydään läpi Monica Aspelundin elämää ja pitkää uraa aina lapsuudesta ja uran alkuvaiheista tähän päivään saakka.

Tavallinen keikkamatka muuttui painajaiseksi
Syyskuun viimeisenä päivänä vuonna 1978 Monica oli palaamassa hotellikeikalta Rovaniemeltä.
Alkuperäinen aamulento Helsinkiin oli täynnä. Niinpä laulaja matkusti junalla Ouluun ja nousi siellä Finnairin lennolle 405. Caravellen kyydissä oli 43 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä.
Koneen kaappasi entinen urakoitsija Aarno Lamminparras.
Matkustamossa Monica ei aluksi tiennyt kaappauksesta mitään. Helsingin lähestyessä kone alkoi kuitenkin kierrellä kentän yllä. Sitten kapteeni ilmoitti teknisestä ongelmasta: ei ollut varmaa, olivatko laskutelineet ulkona.
Matkustajia valmisteltiin hätälaskuun. Silmälasit, tekohampaat ja korut piti riisua, syliin kerättiin pehmusteita ja pää painettiin alas.
”Puristin tyynyä ja rukoilin”
Monicalle tilanne osui pahimpaan mahdolliseen pelkoon. Hän oli kärsinyt lentopelosta jo ennestään, etenkin laskeutumisista.
”Puristin tyynyä sylissäni, painoin otsani polviin ja hengitin kuin olisin unohtanut, miten se tehdään. Rukoilin”, hän kertoo kirjassa.
Mielessä toistui yksi ajatus.
”’Vielä elän, vielä elän’, toistelin mielessäni.”
Kone nousi vielä uudelleen ylösvetoon. Lopulta se laskeutui Helsinki-Vantaalle. Helpotus jäi lyhyeksi.
Aarno Raninen pääsi pois, Monica jäi koneeseen

Ensimmäisen laskeutumisen jälkeen osa matkustajista vapautettiin. Kirjan mukaan koneesta pääsivät pois kaikki miesmatkustajat, heidän joukossaan Monicaa säestänyt kapellimestari Aarno Raninen.
Monica jäi yhdeksän naismatkustajan joukossa koneeseen.
Vasta takana istuneen naisen sanat saivat hänet ymmärtämään, mitä oli tapahtunut: kone oli kaapattu.
”Olimme tietämättämme olleet kaapatun koneen matkustajia.”
Lentoemäntä-Irmelistä tuli Monican tärkeä tuki
Naisten tavarat oli kerätty pois, eikä yhteyttä läheisiin ollut. Matkustamoon jääneestä lentoemäntä Irmeli Ylisestä tuli Monicalle tärkeä tuki. Hän kävi istumassa laulajan vierellä ja kertoi tilanteesta sen, minkä pystyi.
Kirjan mukaan kaappaaja piti pistoolia perämiehen niskassa ja vaati alkoholia. Koska kotimaan lennolla ei ollut väkeviä, hän joi olutta.
Katso Monica Aspelund Lapponia Euroviisujen finaalissa 1977:
Lentoemäntä mietti kaappaajan tainnuttamista
Lentoemäntä pohti mahdollisuutta tainnuttaa kaappaaja. Hän kysyi Monicalta, olisiko tällä unilääkkeitä, joita voisi ujuttaa miehen juomaan.
Monicalla ei niitä ollut.
Laulaja yritti itsekin keksiä keinoa auttaa. Hänen mielessään kävi jopa piiloutuminen avoimelle hattuhyllylle ja kaappaajan yllättäminen sieltä.
”Jos vielä löytäisin jonkin kovan esineen, voisin sitten yrittää kolkata kaappaajan, kun hän tulisi esiin.”
Suunnitelma jäi ajatukseksi.
”Mutta en minä lopulta sinne kiivennyt.”
Kone nousi uudelleen ilmaan ja palasi Ouluun. Kaappaaja vaati suuria rahasummia, joista osa oli määrä toimittaa avustuskohteisiin ja osa hänen perheelleen.
Neuvottelijaksi koneeseen oli noussut lakimies Juhani Vatanen.
Salainen pakosuunnitelma
Monica kertoo kirjassa myös hetkestä, jolloin Irmeli valmisteli häntä mahdolliseen pakoon. Lentoemäntä neuvoi, kuinka siivelle johtava hätäuloskäynti avattaisiin, jos tilanne kävisi vaaralliseksi.
”Kaikki piti tehdä salassa kaappaajalta, sillä hän ei sallinut mitään liikkumista koneessa. Sydän hakkasi, mutta olin valmis.”
Hätäuloskäyntiä ei lopulta tarvinnut avata. Kone lähti Oulusta jälleen kohti Helsinkiä.
Pelon ja uupumuksen keskellä naiset yrittivät pitää toisiaan koossa myös huumorilla.
”Me nauroimme kaikelle ja ei millekään pohtien, mikä mahtaisi olla seuraava suunta. Se oli keino hengittää, kun happi muuten tuntui loppuvan.”
”Sydämeni tuntui repeävän kahtia”
Helsinki-Vantaalla naismatkustajat saivat viimein luvan poistua koneesta aamuyöllä.
Lähtö tapahtui kiireessä. Portaita ei ollut koneen vierellä, joten naiset autettiin alas suoraan ovelta.
”Alhaalla neuvottelija Vatanen otti meitä nilkoista kiinni ja perämies roikotti kainaloista”, Monica muistelee.
Hän antoi muiden naisten mennä ensin ja jäi viimeiseksi. Juuri koneen ovella hän huomasi, ettei Irmeli ollutkaan tulossa mukaan.
Lentoemäntä-Irmeli joutui jäämään koneeseen
Monica muistelee kysyneensä lentoemännältä: ”Entä sinä?”
”Silloin Irmeli murtui. Hän alkoi itkeä. En ollut koskaan nähnyt kyyneleitä, jotka olisivat sattuneet niin paljon.”
Lentoemännän oli jäätävä koneeseen kaappaajan, kapteenin ja perämiehen kanssa.
”Se sai minut pysähtymään, ja sydämeni tuntui repeävän kahtia. En olisi halunnut jättää häntä sinne yksin, ainoana naisena, mutta minulla ei ollut valinnanvaraa.”
Monican päästyä maahan heitä käskettiin juoksemaan kauemmas koneesta. Terminaalissa hän pääsi lopulta aviomiehensä Christianin luo.
”Helpotus oli niin valtava, että tuntui kuin koko kehoni olisi valahtanut tyhjäksi. Silti kaikki ympärillä tuntui epätodelliselta, kuin en olisi vieläkään täysin palannut todellisuuteen.”
Kaappaus jatkui vielä Monican vapautumisen jälkeen. Kaikkiaan Finnair Caravelle teki kuusi lentoa, joista laulaja oli mukana kolmella. Kaappaaja pidätettiin lopulta Oulussa.
Heti maanantaina takaisin lentokentälle

Piinaavien tuntien jälkeen Monican ratkaisu oli yllättävä: heti maanantaiaamuna hän palasi Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Hän halusi takaisin lentokoneeseen ennen kuin pelko kasvaisi ylivoimaiseksi.
”Tiesin, että jos nyt en nousisi lentokoneeseen, en ehkä uskaltaisi nousta enää koskaan.”
Monica meni äkkilähtötiskille ja kysyi matkaa etelään. Kohteella ei ollut suurta merkitystä. Hänelle löytyi paikka Napoliin lähtevään koneeseen ja lomamatka Neranoon.
Monica otti äkkilähdön lentämällä Italiaan
Italiassa koettu alkoi purkautua. Hotellin ravintolassa kyyneleet nousivat yllättäen, ja Monica pakeni huoneeseensa.
Myöhemmin hän pyysi retkiopasta jättämään hänet yksin kivikkoiselle autiosaarelle muun ryhmän jatkaessa Caprille. Vene haki hänet paluumatkalla.
”Mutta nyt halusin olla jossain, missä ei ole ketään, ei edes puita. Ei puhetta, ei kysymyksiä.”
Pelon tilalle tuli rauha
Vuosikymmeniä myöhemmin Monica kohtasi lentomäntä-Irmelin sattumalta Floridassa. Yhteinen kokemus palasi hetkessä mieleen, mutta jälleennäkemisessä oli jotakin aivan muuta kuin kaapatun koneen ovella.
”Tällä kertaa kohtaamiseemme ei kuulunut pelkoa, vaan rauhaa.”
Monica kertoo, ettei hänen lentopelkonsa varsinaisesti pahentunut kaappauksesta. Hän ei antanut pelon ottaa itsestään otetta.
”Aina kun astun koneeseen, palaan hetkeksi takasin syyskuuhun 1978”
Muisto kulkee kuitenkin mukana.
”Silti, aina kun astun koneeseen, kun turvavyön merkkivalo syttyy ja moottorit alkavat jyristä, palaan hetkeksi takaisin syyskuuhun 1978. Ja siinä hetkessä minä hiljaa ristin käteni.”
Laulajalle kokemus liittyy syvästi myös uskoon ja kiitollisuuteen siitä, että hän selvisi.
”En selvinnyt omalla voimallani, en rohkeudella tai järjellä. Minut kannettiin siitä läpi ja on kannettu siitä eteenpäin. Kerta toisensa jälkeen.”
Kuuntele Monica Aspelund Par avion 1979:
Lähde: Petri Tuunainen: Par Avion – Monica Aspelund: Elämä, ura ja usko (Väyläkirjat, 2026).
Lauantaina 24.10 Monica Aspelund ja Petri Tuunainen ovat tavattavissa Helsingin kirjamessuilla Kristilliset kustantajat ry:n messuosastolla kello 13–15.












