Tanssiminen on suosittu, sosiaalinen harrastus ja hyvää liikuntaa. Kuvituskuva.
Timo Kangastie on monelle tanssinystävälle tuttu mies niin parketilta kuin tanssitapahtumien taustalta. Tanssin suurlähettilääksikin kutsuttu Kangastie innostui paritansseista vuonna 2018 ja on sittemmin edistänyt tanssikulttuuria muun muassa Himoksen Lavatanssifestareiden ideoijana.
Loppuvuonna 2022 Timo ja Kaisa Hirsisaari ostivat Hankasalmella sijaitsevan perinteikkään Hangan lavan urheiluseura Hankasalmen Hangalta. Tanssiin.fi on aiemmin kertonut pariskunnan mittavasta remonttiurakasta ja ensimmäisestä kesästä tanssilavayrittäjinä: Kaisa ja Timo alkoivat pyörittää kylmiltään Hangan lavaa: ”Palkkoja ei päästy nostamaan”
Nyt Kangastie nostaa esiin asian, joka koskettaa jokaista tanssipaikkaa: miten toimitaan, kun kesken tanssi-illan sattuu onnettomuus tai sairaskohtaus?
Huolen herätti hänen Keuruulla perjantai-iltana, 6. marraskuuta näkemänsä pelottava tilanne.

Mies kaatui ja menetti tajuntansa
Kangastie kertoo somepäivityksessään vanhemman miehen kaatuneen tansseissa selälleen ja menettäneen hetkellisesti tajuntansa. Hänen mukaansa mies ei muistanut tapahtuneesta mitään.
Tilanne sai Timon pohtimaan, kuinka tärkeää tanssilavojen henkilökunnan olisi valmistautua vastaaviin tapahtumiin etukäteen.
”Se sai miettimään ja pohtimaan, miten tärkeää on joka lavalla henkilökunnan käydä läpi, jos vastaavanlaisia onnettomuuksia tai sairaskohtauksia tapahtuu.”
Kangastie toivoo, että jokaisella lavalla olisi selvillä, kuka tekee mitäkin silloin, kun apua tarvitaan.
Lue myös: Ikävä sairauskohtaus: soittaja tuupertui kesken tanssikeikan Särkässä
Omalla lavalla elvytys päättyi onnellisesti
Keuruun tapahtumat palauttivat Kangastien mieleen myös hänen oman kokemuksensa. Hän kertoo joutuneensa elvyttämään sairaskohtauksen saanutta ihmistä omalla lavallaan.
”Muistui mieleen hyvin meidän omalla lavalla käynyt sairaskohtaus, missä jouduin itse elvyttämään potilasta. Onneksi se päättyi hyvin ja saatiin potilas henkiin”, Timo kirjoittaa sydämen kera.
Kokemus muistuttaa siitä, miten nopeasti tavallinen tanssi-ilta voi muuttua vakavaksi hätätilanteeksi.
Päivityksessään Kangastie korostaa myös hätäkeskuksen ohjeiden noudattamista. Hänen mukaansa Keuruulla auttamiseen osallistunut henkilö ei kuunnellut niitä. Timo kuvailee henkilöä päihtyneeksi ja painottaa henkilökunnan vastuuta tilanteen hallinnassa.
Hän pelkää, että ohjeiden vastainen toiminta voi pahimmillaan aiheuttaa autettavalle lisää vahinkoa.
Lue myös: Tanssin suurlähettiläs oppi tanssimaan 2 vuotta sitten: ”Ujostelen yhä hakurivissä”
Henkilökunnalle ensiapukoulutusta
Kangastie aikoo tarttua asiaan myös käytännössä.
Hän kertoo järjestävänsä tulevana kesänä sekä Hangan lavan että Suikkalan lavan henkilökunnalle ohjeistusta hätätilanteiden varalle. Suunnitelmiin kuuluu myös ensiapukoulutuspäivä.
Samaa ennakointia hän toivoo kaikilta tanssilavoilta. Mahdolliset vaaratilanteet ja henkilökunnan työnjako pitäisi käydä läpi ennen kuin tosipaikka tulee vastaan.
”Pidetään toinen toisistamme hyvää huolta”, Timo vetoaa.
Tanssilavoilla käy paljon myös iäkkäämpiä tanssijoita ja musiikin kuuntelijoita, mikä korostaa ensiapuvalmiuden merkitystä. Sairaskohtaus voi kuitenkin yllättää minkäikäisen tahansa.
Jokaisella lavalla olisi hyvä olla helposti saatavilla sydäniskuri eli defibrillaattori, ja henkilökunnan pitäisi tuntea sen sijainti ja käyttö. Yhtä tärkeää on, että avun hälyttämistä ja elvytystaitoja harjoitellaan etukäteen.












